Somerolla rakennetaan parhaillaan uutta 1 200-paikkaista lihasikalaa, jonka myötä Alitalon tilan sianlihantuotanto kolminkertaistuu. Jatkossa tilalla pyritään nivomaan sikatalous ja peltoviljely tiiviiksi, toinen toistaan tukevaksi kokonaisuudeksi.
Alitalon tilalla on jo pitkään viljelty syysohraa. Tänä vuonna se onnistui mainiosti, joskin ukkossateet hieman lakoonnuttivat kasvustoja, Jarno ja Minna kertovat. – Tavoitteena on, että olisimme omavaraisia rehujen suhteen.
Alitalojen tila tunnetaan monipuolisesta yrittämisestä: on sikataloutta, kasvinviljelyä, polttopuukauppaa, kaivinkone-, kuorma-auto- ja maatalouskoneurakointia sekä lumenaurausta. Tänä vuonna tahti on ollut aiempaakin tiiviimpi, sillä heinäkuussa aloitettiin uuden sikalan rakentaminen.
– Harmillisesti projektin aloitus hieman viivästyi, joten tänä vuonna uutta sikalaa ei saada käyttöön. Rakentamisen eteneminen riippuu tietenkin paljon myös tulevan talven säistä, yrittäjä Jarno Alitalo arvioi.
Hän on kuitenkin tyytyväinen töiden edistymiseen, vaikka valutyöt osuivat osin päällekkäin puintien kanssa.
– Elementtivaihtoehto osoittautui liian kalliiksi, ja siksi päädyimme rakentamaan sikalan harkoista. Työ tehdään omajohtoisesti. Oman väen lisäksi avuksi on palkattu 4–5 rakennusalan ammattilaista, Jarno kertoo.
1 200-paikkaisen lihasikalan rakentaminen aloitettiin heinäkuussa. Pohjatyöt tehtiin itse, ja omajohtoisessa rakentamisessa on apuna muutamia rakennusalan ammattilaisia. Uusi sikala nousee vanhan viereen.
Vahva panostus sikatalouteen
Maatalousyhtymä Jarno, Minna ja Antti Alitalo perustettiin kolme vuotta sitten, jonka myötä Jarno ja Minna ottivat tilasta vetovastuun. Isä-Antti on kuitenkin vahvasti arjessa mukana.
– Olen ollut koko ikäni tilalla töissä ja tehnyt samalla monenlaista koneurakointia, mutta aina maanviljely on kiinnostanut minua lujasti, Jarno toteaa.
Tilaajille
Maatilan Pellervon digitilauksella pääset lukemaan tämän ja muita maksullisia juttuja.
Jäikö juttu kesken? Jatka lukemista: Nyt ensimmäinen kuukausi Maatilan Pellervon digiä Eläin-sisällöillä vain 5,90 euroa.
Energiakorjattu elinpäivätuotos eli KEP-luku kertoo maitotilan kaikkien toimintojen hallinnasta ja tuotanto-osaamisesta. Siihen panostamalla voidaan vähentää tuotannon päästöjä ja parantaa tilan kannattavuutta. Sari ja Marko Sorviston karjan KEP on Suomen parhaimpia.
Meillä on rakennettu jotakin lähes koko sen ajan, kun olemme tilallisina olleet. Ensin korjasimme tilan entisiä navettoja. Seuraavaksi rakensimme lähiruokatoimintojemme päärakennuksen, jonka ydin on teurastamo ja lihanjalostamo. Sitten teimme kolme suurta pihattorakennusta, ja nyt biokaasulaitoksen rakentaminen on loppusuoralla. Monenlaista haastetta, suunnitelmien muutosta ja rahoituspäätöksen odottelua on mahtunut matkaan, mutta valmista on aina syntynyt. Tilaajille Maatilan
Millolan emolehmätilan herefordit saavat viettää mahdollisimman vapaata ja itsenäistä elämää. Tilanpidossa tehdyt muutokset ovat lisänneet sekä eläinten että ihmisten hyvinvointia. Sitä mieltä ovat tilan yrittäjät, Mikko Leikola ja Anu Juurakko.
Nurmirehun tuotanto muodostaa oleellisen osan maidon tuotantokustannuksista. Hovin tilalla tarkka suunnittelu sekä nurmen määrän ja laadun tarkkailu ovat parantaneet kannattavuutta sekä säästäneet aikaa. Myös Valion kehityspäällikkö Minna Toivakka kehottaa tuottajia miettimään rehuntuotannon panos-tuotossuhdetta.
Jouni ja Päivi Kaustisen tilalle rakennetaan tänä vuonna uusi navetta 120 lypsylehmälle. Päivi Kaustinen kertoo rakennusprosessin vaiheista juttusarjassa: ensimmäisessä osassa siitä, mitä on tapahtunut ennen ensimmäistäkään kauhan kuopaisua.
Minna Norismaa haluaa tehdä kaiken niin hyvin kuin pystyy. Se on vienyt eteenpäin niin työssä kuin vapaa-ajalla. Hän työskentelee ProAgrialla ruokinnan, eläinten hyvinvoinnin ja automaattilypsyn valtakunnallisena huippuosaajana.
DeLaval Plus Käyttäytymisanalyysiä hyödyntää jo 60 000 lehmää 25 maassa. Karjansaaren tilalla järjestelmä on ollut käytössä kahden vuoden ajan, ja se on osoittautunut erittäin hyväksi avuksi karjanhoidossa ja eläinten terveyden seurannassa. Yksi esimerkki tästä on eläinlääkärikäyntien selvä väheneminen.
Kulunut kevät havahdutti suomalaisen kuluttajan uuteen ilmiöön, jossa kaupasta ei aina saa edes sitä kaikkien arkiruokien suosikkia eli jauhelihaa. Samaan aikaan kotimaamme nautamarkkina tuntui heräävän ensimmäistä kertaa vuosiin oikeaan keskusteluun maataloutemme tilanteesta. Suoramyynnistä tuli muutamassa viikossa trendikästä ja somekanavat täyttyivät uusista tiloista, jotka päättivät aloittaa lihan suoramyynnin. Onko tämä nyt se ratkaisu kannattavuuteen, saada kuluttajat
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.