Hyvää luonnetta, emo-ominaisuuksia ja kompaktia kokoa. Karhusaaret uskovat, että galloway on tullut jäädäkseen.
Karhusaaren tilalla Lappajärvellä uusi emorotu galloway huomattiin jo kymmenisen vuotta sitten, ja pian risteytysemot vaihtuivat Ruotsista tuotuihin gallowayemoihin. Anita Karhusaarta ja hänen veljeään Matti Karhusaarta voi siis hyvin pitää gallowayrodun uranuurtajina Suomessa.
Emolehmätuotantoa tilalla on ollut vuodesta 2005 lähtien. Karhusaaren tilan historia ulottuu kuitenkin paljon pidemmälle. Tila on perustettu jo vuonna 1827 ja Matti on sen isäntä seitsemännessä sukupolvessa. Matti on jatkanut tilan pitoa sukupolvenvaihdoksen myötä vuodesta 2018 lähtien, ja Anita on ostanut isoäitinsä kotitilaan kuuluneet maat vuonna 2014. Molemmilla on oma tila, mutta työt hoidetaan yhdessä.
Tällä hetkellä tilalla on 80 nautaa. Aiemmin tilalle teurassonnien kasvatusta varten rakennettuja kylmäpihattoja ja aiempaa konekantaa hyödynnetään nyt emoille.
Karhusaaret kasvattavat teuraat itse ja myyvät eläimiä myös eloon. Puolet eläimistä on puhdasrotuista gallowaykarjaa, loput suurimmaksi osaksi toisen ja kolmannen polven gallowayristeytyksiä. Viimeksi syntyneiden lehmävasikoiden jälkeläiset tulevat olemaan neljättä polvea eli puhdasrotuisia.
Karhusaaret kertovat, että galloway mielletään monesti pieneksi ja hyvin vähään tyytyväksi roduksi. Anita kuitenkin tarkentaa, että jos hyviä teurastuloksia hakee, ruokinnan kanssa pitää olla tarkkana.
– Nämä eivät missään nimessä ole eläimiä, jotka tulevat toimeen vaatimattomalla rehustuksella. Rotu toki on tietyllä tavoin vaatimaton, mutta se tarvitsee juuri oikeanlaista rehua, hän toteaa.
Tilalla viljellään apilanurmia, ja nurmien uusimisen yhteydessä kokeiluun on otettu myös maissia.
Anitan mukaan gallowaylle sopiva korsirehu on vähän vanhana tehtyä ja niukempaa, jotteivät eläimet liho liikaa.
– Karjan ruokinta on meillä ollut täysin korsirehuun perustuvaa, mutta tänä syksynä testaamme härille ja imettäville apetta, joka on tehty esikuivatusta heinästä, maissista ja ruisvehnästä.
Appeen teossa hyödynnetään aiemmin teurassonneille hankittua apevaunua.
Mielikuva pienestä söpöstä miniatyyrinaudasta ei ole sekään ihan totta, sillä aikuisten emojen elopaino on noin 450–500 kiloa ja sonnien noin 950 kiloa.
– Meidän kokemusten perusteella rotu on potentiaalinen naudanlihantuotantoeläin, Anita Karhusaari toteaa.
Tilalta on mennyt teuraaksi A-Tuottajille etupäässä sonneja, jotka eivät ole vielä täysin puhtaita. Puhtaiden eläinten teurastuloksia odotellaan kiinnostuksella.
Rodun kasvatusaika teuraskypsäksi on monen muun alkuperäisrodun tavoin pidempi, ja gallowayn teurasikä onkin ollut Karhusaaren tilalla noin kolme vuotta.
– Pitkä kasvatusikä voi arveluttaa, mutta kun huomioi matalat ruokinta- ja ylläpitokustannukset, galloway on ollut meidän tilalle taloudellisesti järkevä vaihtoehto risteytyskarjaan verrattuna.
Viimeksi teurasryhmässä oli ensimmäisen ja toisen polven gallowayristeytyssonneja, joiden kasvatusikä oli yli kolme vuotta.
– Rasvaluokka oli keskimäärin 2 ja ryhmän keskiteuraspaino 466 kiloa. Aikaisempi ryhmä lähti 2,5-vuotiaina ja silloin keskipaino oli 350 kiloa. Olemme olleet tyytyväisiä näihin tuloksiin.
– Vähän aikaa sitten myös meidän vanha siitossonni lähti teuraaksi, ja sen teuraspaino oli 525 kiloa, rasva 3 ja luokka U-, Karhusaari jatkaa.
Viimeiset kaksi vuotta tilalla syntyneet risteytyssonnivasikat on kastroitu, joten nähtäväksi jää, miten voimakkaasti toimenpide vaikuttaa härkien kasvuun ja rasvoittumiseen.
Gallowayn etuna ovat myös sen helppohoitoisuus ja hyvät emo-ominaisuudet. Emot ovat varsin rauhallisia ja hyväluonteisia.
– Osa saattaa olla suojelevia vasikoitaan kohtaan, mutta ne eivät ole aggressiivisia. Joskus vuosien varrella joku emo on ollut liiankin suojelevainen, mutta pääosin emot ovat tasaisia suorittajia, joiden joukossa saa rauhassa kulkea vasikka-aikaankin, kertoo Anita Karhusaari kokemuksistaan.
Poikimakaudet gallowaykarjassa ovat muutenkin sujuneet rauhallisissa merkeissä.
– Poikimakausi ei aiheuta hurjan paljon lisätöitä, emot poikivat lähes aina ilman apua ja vasikat ovat pieniä ja pirteitä. Kaiken kaikkiaan nämä ovat olleet hyvin terveitä ja eläinlääkäriä tarvitaan harvoin, hän kehuu rotua.
Rodun haasteet liittyvät ennen kaikkea eläinten sukuihin, tai pikemminkin niiden samankaltaisuuteen.
– Kun toimme ensimmäiset gallowayt Ruotsista, saimme karjaamme kahta eri sukua. Sen jälkeen uusia sukuja on tuotu jonkun verran tuontieläinten myötä lähinnä Ruotsista ja Tanskasta, mutta galloway on melko harvinainen kaikissa Pohjoismaissa. Eniten rotua kasvatetaan Saksassa, Anita Karhusaari kertoo.
– On selvää, että sukusiitoksen välttäminen on työ, jonka parissa askarrellaan nyt ja tulevaisuudessa.
Rodun keinosiemennyssonneja on Keski-Euroopassa sekä Englannin ja alkuperämaan Skotlannin suunnalla.
– Keinosiemennyksen käyttö ja tuotavan siemenen huolellinen valinta on asia, jonka eteen on tehtävä töitä.
Anita Karhusaari uskoo, että emokarjojen uusi tulokas on tullut jäädäkseen.
– Rotuyhdistyksestäkin on jo keskusteltu, joten gallowayn tulevaisuus näyttää varsin vakaalta.
Kolme ja puoli vuotta sitten perustettu osakeyhtiö jatkaa emolehmätuotantoa MTT:n lakkautetulla koeasemalla Pohjois-Karjalan Tohmajärvellä. Eläinten rotuina ovat pääosin hereford tai hereford-risteytykset. Laajennusinvestoinnin jälkeen eläinluku lisääntyy entisestään.
Juukalaisella Ritoniemen tilalla kasvatetaan lihanautoja vuosikymmenten kokemuksella. Helsingissä syntynyt Olli Pirinen tuli isovanhempiensa viljelemälle vanhalle kantatilalle vuonna 1979 ja pohjoiskarjala-taustainen Mirjami Pirinen siitä parin vuoden kuluttua.
Lehmien sosiaalistumisesta hyötyvät kaikki. On tärkeää, ettei nauta pelkää muita nautoja tai ihmistä.
Viime joulun alla lohjalaisen Jouni Auvisen 50-päiseen lypsykarjaan iski mystinen tauti, joka tappoi puolet lehmistä ja teki loputkin maidottomiksi. Lahjoituslehmien turvin tilan maidontuotanto voi käynnistyä uudelleen.