Töitä ja viljelyä kannattaa havainnoida aktiivisesti, ja tallentaa havainnot muistiin. Kun asioita korjaa ennakkoon, negatiiviset yllätykset kiireessä vähenevät. Työhön keskittyminen, oma jaksaminen ja maatilan talous paranevat.
Yrittäjyyden yksisuuri valtti on päästä itse vaikuttamaan omaan työhönsä. Aktiivinen toimeen tarttuminen on palkitsevaa, ja asioihin on helpompaa tarttua havainnoinnin ja seurannan ansiosta. Väsyneenä ja uupuneena saattaa helposti syyttää ongelmistaan vaikkapa sääoloja tai passiivista edunvalvontaa, vaikka moneen asiaan voi vaikuttaa omilla valinnoillaan.
Epäkohtien korjaaminen voi kohdistua hyvin monenlaisiin asioihin maatilayrityksessä. Tavoitteena on sujuvampi työnteko, työhyvinvoinnin parantaminen ja arjen hallinta.
Ota havainnointi osaksi rutiineja
Viljelymuistiinpanot ovat tuttua kauraa, mutta on hyvä keino kirjata ylös muutoinkin työpäivien sisältöä ja työhön liittyviä havaintoja. Viikoittainen havainnointi voi riittää, mutta omaan muistiin ei kannata luottaa kovin kauaa. Kukapa ei tunnistaisi tilannetta, että keväällä löytyy syksyllä katkennut äkeen piikki, jonka korvaajan oli ajatellut tilata lokakuussa.
Erityisesti työhuippujen aikaan sattuu ja tapahtuu jatkuvasti, eikä kaikkea voi mitenkään muistaa. Listat helpottavat tulevaan valmistautumista.
Havaintojen dokumentoinnin voi tehdä monin tavoin – puhelimella, kameralla tai kynällä. Kalenteri ja kynä keittiön pöydällä on konkreettinen tapa pitää asia mielessä, sillä kiireisinkin yrittäjä pysähtyy niiden ääreen hetkittäin. Itselleen voi lähettää esimerkiksi kuva- tai ääniviestejä. Havaintoja voi tallentaa mikrofonilla ja muuttaa tekstiksi erilaisilla sovelluksilla.
Vaikka havaintoja olisi kirjattu ylös useampaan paikkaan, kauden päätteeksi muistiinpanot kootaan yhteen.
Listalta löytyy monenlaisia asioita, jotka asetetaan tärkeysjärjestykseen. Sitten valitaan ne, joihin ensin käydään käsiksi.
Uuden tavan opettelu vie aikaa
Vaikka muistiinpanojen tai päiväkirjatyyppisten havaintojen kirjaaminen tuntuisi alkuun kankealta, tavoitteena on tehdä kirjaamisesta rutiini. Siitä ei kannata lannistua, jos välillä jää viikko kokonaan tyhjäksi, sillä uuden rutiinin opettelu vaatii toistoja. Lopulta työssään alkaa myös kiinnittää huomiota asioihin, joita haluaa korjata, ja silloin kirjaamisen muistaa helpommin.
Priorisoinnin kannalta on oleellista jaotella asiat heti korjattaviin ja niihin, joiden korjaamisen voi rauhassa hoitaa myöhemmin.
Päivittäisten hoidettavien asioiden kirjaaminen listalle vähentää aivoihin kohdistuvaa rasitusta, mikä helpottaa työntekoa, kun työmuistissa eivät pyöri kaikki keskeneräiset ja huomiota vaativat asiat. Silloin keskittyminen varsinaiseen tehtävään parantuu.
Työnteon keskeyttäviä tekijöitä on muutenkin paljon, siksi kannattaa kaikin tavoin järjestää itselleen ja aivoilleen työrauhaa keskittyä siihen, mitä kulloinkin on tekemässä.
Muistiinpanojen säännöllinen läpikäynti
Aina toisinaan sama asia voi jäädä listalle pitkäksi aikaa, mutta se on inhimillistä. Vanhoihin muistiinpanoihin palaamalla voi myös huomata, miten monia asioita on jo saanut parannettua. Täydellisyyden tavoittelu uuvuttaa, mutta suunnitelmallinen kehittäminen motivoi. Ennakoinnin avulla työpäivät rauhoittuvat ja stressin hallinta helpottuu. Listojen avulla helpottuu myös seuraavaan työvaiheeseen valmistautuminen.
Omasta työstään löytää melko helposti esimerkiksi kolme kaikkein pahinta stressin aiheuttajaa tai asiaa, jotka eivät todellakaan toimi. Tällainen lista voi olla hyvin henkilökohtainen, mutta rehellinen havainnointi auttaa puuttumaan ja ratkaisemaan ongelmia. Stressaavimpien asioiden tunnistaminen ja niihin puuttuminen helpottaa arkea ja motivoi eteenpäin.
Epäkohdilla voi olla taloudellista merkitystä tai ne voivat olla asioita, jotka rasittavat päivittäisessä arjessa. Arkisten ongelmien ratkaisu parantaa työhyvinvointia ja jaksamista, mikä antaa voimaa huolehtia myös toimistotöistä säännöllisesti. Sujuvan työpäivän jälkeen aikaa jää talouden seurantaan ja vapaille hetkille, jotka ovat elintärkeitä jaksamisen kannalta. Hyvinvoiva yrittäjä on yrityksensä tärkein voimavara.
Kehittämisen avaimet ovat usein pieniä
Tavanomainen aikavaras maatalousyrityksissä on etsiminen. Milloin on hukassa mitäkin, ja puuttuvaa nippeliä on etsittävä kymmenen aarin alalta. Etsimiseen kuluu turhaan aikaa. Havainnointi auttaa huomaamaan myös tällaisia turhauttavia epäkohtia. Työajan hallinta tuotannossa on tärkeää, mutta huomiota vaativat asiat voivat olla silti pieniä, kuten työkalujen palauttaminen paikoilleen.
Uudistusten ei tarvitse maksaa paljon eikä niiden tarvitse olla rakettitiedettä. Riittää, että tarkkaavaisuudesta ja dokumentoinnista tulee rutiini ja havaintojen pohjalta tekee korjauksia ja muuttaa työtapojaan.
"Sujuva arki, parempi työmotivaatio" voisi olla kehittävän yrittäjän motto.
Pellervo-lehti ja siitä myöhemmin eriytetty Maatilan Pellervo on toiminut keskeisenä julkaisuna ja tiedonlähteenä suomalaisen maatalouden ja osuustoiminnan kehityksessä. Lehden 125-vuotinen historia kietoutuu vahvasti yhteen maatalouden merkittävien vaiheiden kanssa.
Monen osakkaan maatilalla työhyvinvointia edistävät vastuun, päätöksenteon, käytännön töiden ja ajatusten jakaminen. Myös vapaapäiville löytyy sijainen.
Maaltamuuton siemen kylvettiin 1970-luvulla, kun ylituotantoa ryhdyttiin purkamaan urakalla ja öljykriisi nostatti polttonesteiden hintoja. Monesta tuvasta sammutettiin valot. 1990-luvulla lama-aika kuritti ja EU-aika lähestyi.
Yritystoiminnan kehittäminen tarkoittaa usein investointeja, joskus suuriakin. Tavoitteena on yrityksen kannattavuuden parantaminen, mutta se ei toteudu automaattisesti.
Toivon tilalla kello käy eri tahtiin kuin muilla. Esimerkiksi kylvöjä tehdään keväästä syksyyn viljelyriskien tasaamiseksi. Tilan isäntä Olli-Pekka Ruponen on kyseenalaistanut perinteiset viljelytavat ja kehittänyt tilalleen ja nykyolosuhteisiin sopivan oman viljelyjärjestelmän.
Maatilojen kokonaistulovirta oli 7,1 miljardia euroa vuonna 2024. Maatalouden myyntitulot laskivat kolme prosenttia edellisvuodesta, kun taas metsänmyyntitulot nousivat, samoin tulotuet maksatussiirtymien vuoksi. Myös sivuansiotuloissa oli pientä nousua. Kaikkiaan kokonaistulovirta kasvoi prosentin vuodesta 2023.
Poliitikot ja etujärjestöt puhuvat paljon marginaaliverosta. Vaikuttaako marginaalivero maatilayrityksen verosuunnitteluun? Puretaanpa myös muutama marginaaliveroa koskeva myytti.
Raivaussahaostoksilla perehdytään runkoputken pituuteen, tärinänvaimennukseen, moottoritehoon ja kulmavaihteeseen. Iso merkitys työssä jaksamiselle on myös valjailla.
Lähes jokaisella maatilalla on elinkaarensa aikana tarve ulkopuoliselle rahoitukselle. Velka voi olla tehokas työkalu, joka mahdollistaa kasvun ja uudistumisen, kunhan sitä käytetään harkiten ja tavoitteellisesti.
Suomen ensimmäinen tilaviinimyymälä avattiin vuonna 1995 Kuopion Vaajasalon saareen. Hallmanin perhe on kehittänyt marjaviinejä yli 30 vuoden ajan − ja yhtä kauan navigoinut tiukassa alkoholilainsäädännössä.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.