Hankkija-leirissä kuohuu Salon seudulla. Hankkija perustaa alueelle omia myymälöitään, ja sen yhteistyökumppani SSO Maatalous myy myös Agritekin koneita.
Viljelijöiden ja metsänomistajien asiakkuuksista käydään Salon seudulla kovaa kisaa Hankkija-ryhmän sisällä.
Suur-Seudun Osuuskauppa on tytäryhtiönsä SSO Maatalous Oy:n kautta toiminut Hankkijan tuotteiden jälleenmyyjänä Salon alueella. Viimeisen vuoden aikana Hankkijan ja SSO Maatalouden yhteistyö on kuitenkin saanut näkyviä säröjä.
Salon Hankkijan avajaiset houkuttelivat maatalousväkeä paikalle.
Agritekin koneet SSO:lle
SSO Maatalous pudotti kesäkuussa uutispommin, kun se kertoi yhteistyösopimuksestaan Agritekin kanssa. SSO Maatalous Oy ryhtyi myymään Agritekin maahantuomia Case IH ja New Holland -traktoreita ja leikkuupuimureita, Kverneland- ja Joskin-työkoneita sekä niiden varaosia koko myyntialueellaan.
SSO Maatalous kertoi myös avaavansa uuden maatalouskaupan toimipisteen Vihdin Nummelassa sijaitsevan S-Raudan yhteyteen.
SSO Maatalous ja Agritek solmivat maatalouskoneiden ja varaosien myyntiä koskevan yhteistyösopimuksen. Toimitusjohtajat Vesa Tyykilä ja Tomi Niemi luonnehtivat yhteistyötä monella tapaa uraauurtavaksi koko Suomen maatalouskonekaupalle.
Se kertoi myös ottavansa valikoimiinsa Cemagro Oy:n maahantuomat lannoitteet. Niitä oli jo aikaisemmin myynyt toinen Hankkijan tuotteita myyvä alueosuuskaupan omistama maatalouskauppa, seinäjokelainen Eepee Agri.
Asiakkaille SSO Maatalous tiedotti, että uusista edustuksista huolimatta se myy myös Hankkijan valikoimiin kuuluvia tuotteita kuten ennenkin. Myyntisopimus on voimassa vuoden 2018 loppuun asti.
Hankkija avasi Saloon
Hankkija ei jäänyt toimettomana seuraamaan yhteistyökumppanista osin kilpailijaksi muuttuneen SSO:n toimia. Se avasi tänä syksynä SSO Maatalouden ydinalueelle kaksi omaa toimipistettä: myymälän Saloon ja myyntikonttorin Somerolle. Somerolla on nyt neljä maataloustarvikkeita myyvää kivijalkakauppaa.
Salon Hankkijan virallisia avajaisia vietettiin joulukuun alussa. ”Tämä on yli kymmeneen vuoteen ensimmäinen kerta, kun Hankija avaa uuden myymälän uudelle paikkakunnalle”, Hankkijan toimitusjohtaja Jyrki Lepistö sanoi avajaispuheessaan.
Salossa Hankkijan avarissa lähes 1 500 neliön tiloissa työskentelee kahdeksan henkilöä. He myyvät kaikkia maatalouden tuotantopanoksia, koneita, tarvikkeita ja varaosia, sekä tekevät viljakauppaa.
Lokakuun alussa Hankkijan toimitusjohtajana aloittanut Jyrki Lepistö kertoo, että Hankkijalla on nyt 54 toimipistettä. ”Tällä hetkellä ei ole suunnitelmaa lisäyksistä eikä vähennyksistä, mutta jos muutoksia tulee, niin ennemminkin lisäyksiä”, hän sanoo.
Pellervo-lehti ja siitä myöhemmin eriytetty Maatilan Pellervo on toiminut keskeisenä julkaisuna ja tiedonlähteenä suomalaisen maatalouden ja osuustoiminnan kehityksessä. Lehden 125-vuotinen historia kietoutuu vahvasti yhteen maatalouden merkittävien vaiheiden kanssa.
Maaltamuuton siemen kylvettiin 1970-luvulla, kun ylituotantoa ryhdyttiin purkamaan urakalla ja öljykriisi nostatti polttonesteiden hintoja. Monesta tuvasta sammutettiin valot. 1990-luvulla lama-aika kuritti ja EU-aika lähestyi.
Maatalousteknologia otti pitkiä loikkia 2000-luvun alusta lähtien. Yleiskieleen putkahtivat internetin ohella sanat lypsyrobotti, geenimanipulointi, some, drone ja viimeisimpänä kehityksen hännänhuippuna tekoäly.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.