Siirry sisältöön

Lakiosa ei periaatteessa kuulu maatilan suku­polvenvaihdokseen, mutta käytännön elämässä on viisasta huomioida se tilakaupan yhteydessä. Lakiosan tarkoituksena on, että kaikki lapset saavat vanhemmiltaan perintönä jotakin – vähintään lakiosan. Vanhemmat eivät voi siten jättää ketään lapsistaan niin sanotusti perinnöttömäksi, vaan laki takaa kaikille osansa vanhempien perinnöstä.

Maatilan ja maanviljelijöiden kohdalla lakiosa­logiikka saattaa olla haasteellinen. Miten huomioi­da jokaisen lapsen lakiosa silloin, kun kaikki omaisuus on maatilassa ja maatila luovutetaan edullisesta tuottoarvosta yhdelle lapsista? Pahimmassa tapauksessa asiaa ratkotaan käräjäoikeudessa vanhempien kuoltua, kun joku lapsista on nostanut lakiosan täydennyskanteen koettuaan tulleensa kaltoin kohdelluksi.

Erityisen tärkeää on, että lakiosa otetaan esille aina, kun maatilan sukupolvenvaihdosta suunnitellaan. Asia pitää ottaa esille kaikkien perheenjäsenten kanssa samassa tilaisuudessa, jotta sama tieto tulee kaikille samanaikaisesti. Tämä keskustelu on perusteltua käydä hyvissä ajoin jo ennen varsinaisen sukupolvenvaihdoksen toteuttamista. Pahin virhe on sopia asioista vain tilanpidon jatkajan kanssa, ja muut lapset kuulevat päätöksistä vähitellen ja tipoittain jokainen tahollaan.

Sukupolvenvaihdoksen idea on, että maatila­kokonaisuus luovutetaan yhdelle lapsista maatilan tuottoarvon mukaisesta hinnasta. Se on käytännössä aina matalampi kuin maatilan käypä markkina-­arvo. Tyypillisesti maatilan tuottoarvo on noin viidennes sen käyvästä arvosta. Näin halutaan toimia, koska maatilan antamalla tuotolla ei ole mahdollista maksaa todellista markkina-arvoa. Kun vanhemmat kertovat tämän kaikille lapsille, se on sisarusten helpompi hyväksyä.

Ajatus, että maatilan sukupolvenvaihdos on vanhempien ja tilanpidon jatkajan välinen kauppa eikä koske muita lapsia, pitää paikkansa kaupan ehtojen osalta ja kauppahinnan maksamisessa. Koko kauppahinta maksetaan ainoastaan vanhemmille, eikä sisaruksilla ole siinä osuutta. Mutta lakiosa on puhuttava selväksi sitä ennen.

Hyvin suunniteltuun maatilan sukupolven­vaihdokseen kuuluu aina myös lakiosan huomioiminen. Helpoiten se onnistuu, jos vanhemmilla on muutakin omaisuutta kuin maatila. Tällöin vanhemmat voivat halutessaan luovuttaa muun omaisuutensa jo eläessään lahjana sisaruksille, ja saada siten lakiosan toteutumaan.

Yleisin tapa lakiosan toteuttamiseen on tehdä jo sukupolvenvaihdoksen yhteydessä sopimus, että kun vanhemmilta aikanaan vapautuu kirkonkylillä heidän eläkeläisasuntonsa, jaetaan asunnon myynnistä saatava raha sisarusten kesken. Tällöin tilanpidon jatkaja luopuu osuudestaan muiden sisarusten hyväksi, jolloin kaikkien kohtuullinen lakiosa toteutuu.

Oleellista on muistaa, että sisaruksilla on aina oikeus lakiosaansa. Sisarusten lakiosan määrä on kuitenkin suhteutettava maatilan tuottoarvoon, ei käypään markkina-arvoon. Niin vanhemmat ovat sen halunneet menevän. Avoimuudella on vältetty monta sukuriitaa.