Piesalan lammastilalla pyritään 460 suomenlampaan uuhimäärällä 1 400 karitsan vuosituotantoon. Intensiivinen lampaanlihantuotanto perustuu ympärivuotiseen karitsointiin ja korkeaan tiinehtyvyysprosenttiin. Eemeli Piesala kertoo, että voimaperäisen tuotannon tavoittelu ulottuu myös peltoviljelyyn, josta pyritään saamaan mahdollisimman paljon satoa viljeltyä hehtaaria kohti.
Keski-Suomessa Petäjävedellä sijaitseva Piesala on perinteikäs maatila. Tila tunnetaan erityisesti suomenlampaistaan, joita siellä on kasvatettu 1990-luvulta lähtien.
Tilan nykyinen isäntä, sanavalmis Eemeli Piesala, on hoitanut sukutilaa vuodesta 2016. Lampurina hän on kehittänyt tilansa toimintoja hyvin suoraviivaisesti samalla, kun tavoitteet on asetettu korkealle; mitäpä sitä lampuri lähtisi puolivillaisesti yrittämään?
Viimeksi kuluneen reilun vuoden kestäneen rakennusprojektin aikana pihapiiriin on valmistunut uusi lampola, joka odotteli lopputarkastusta juuri haastatteluhetkellä huhtikuun lopulla. Asukkaat lampolaan oli laskettu hieman aikaisemmin.
Teräsrakenteisen hallin pohja on kooltaan 22x48-metrinen ja harjakorkeus ulottuu kymmeneen metriin. Verkkoseinäinen, 460-eläinpaikkainen halli on ilmava ja sopivan suojaisa siirreltävine karsinoineen. Uuden tuotantorakennuksen käyttöönotto on näinä aikoina hatunnoston arvoinen hetki, sillä viime vuosina uusia lampoloita on noussut harvakseltaan.
– En kyllä haluaisi toista raksakesää, kun vanhaa toimintaa on pidettävä yllä ja samalla rakennettava uutta ja toimittava projektijohtajan roolissa. Vaikka kyse oli valmishallista, rakentaminen oli iso prosessi, Eemeli Piesala kertoo ja myöntää, että tunnit vuorokaudessa kyllä riittivät, mutta keskittymiskyky alkoi hiipua.
Erityisesti hän kiittelee rahoituksesta vastaavia lujasta uskosta, että he vielä luottavat kotimaisen tuotannon tulevaisuuteen näinkin vaikealla alalla.
– Kannattavuus pitäisi olla parempi, mutta mitä sitä tulevasta maailmasta kukaan tietää. Pitää hyväksyä yrittäjän riski ja toisaalta ajatella, mitä muita vaihtoehtoja on tarjolla tilan kehittämiseksi, suorapuheinen lampuri lohkaisee.
Susiongelmaa Piesalan tilalla ei ole vielä koettu. Eemelin mukaan susipaine kohdistuu enemmänkin asutuille seuduille.
Piesalan tilan strategia perustuu intensiiviseen tuotantoon, jossa tehokkuus lähtee jo peltotöistä ja hyvästä ruokinnasta, ja ulottuu eläinten hoidossa aina viimeiseen hännän heilautukseen saakka.
Eemeli Piesala korostaa taloudellisen tuloksen ja kokonaisuuden hallinnan merkitystä. On tärkeää pitää koko ketju itsellä hallussa toisin kuin esimerkiksi naudanlihantuotannossa.
– Meillä tilan strategia lähtee siitä, että saamme mahdollisimman paljon uuhista karitsoita teuraaksi. Tähän on päästy siirtymällä ympärivuotiseen eli tihennettyyn karitsointiin, mikä mahdollistaa useammat teurastoimitukset keväällä.
Voimaperäisen tuotannon tavoittelu ulottuu myös peltoviljelyyn, josta pyritään saamaan mahdollisimman paljon satoa viljeltyä hehtaaria kohti. Tämänkään takia luomuviljely ei tule Piesalan pelloilla kysymykseen.
– Pyrimme kuitenkin hyödyntämään myös uuhien perinnebiotooppilaidunnusta kesäisin aina mahdollisuuksien mukaan.
Piesalan tilalla on Jyväskylän kaupungin kanssa sopimuksia muutamista kohteista, joissa lammaskatraita laidunnetaan kaupunkilaisten silmänilona. Järjestely tuottaa toki lisätyötä, mutta kohottaa kotimaisen lampaan imagohyötyä.
– Lampaiden kanssa toimintaan kaupunkiympäristössä täytyy suhtautua julkisena lemmikkieläinpalvelun tuottamisena, jotta asiat onnistuvat, lampuri kiteyttää kantansa.
Eemeli Piesala on tiiviisti mukana Suomen Lammasosuuskunnan ja Vainion Teurastamon viime syksynä käynnistämässä Next Level Tuottaja -konseptissa. Viime syksynä käynnistetty hanke tarjoaa hyvän ponnahduslaudan niille, jotka miettivät lampuriksi ryhtymistä ja toisaalta luo tiiviin verkoston, josta alan harjoittajat saavat kullanarvoista tietoa lammasrodusta riippumatta.
Rotuvalinnan taustalla Piesalassa on pitkä kokemus suomenlampaasta ja sen kyvystä sopeutua voimaperäiseen tuotantoon. Osa teuraskaritsoista on texel-risteytyksiä, joille pässin rotu on valittu mukaan nimenomaan rodun lihakkuuden takia.
Hyviä kaikki, mutta vertailun vuoksi hän ottaa esimerkiksi kuvitteellisen tuhannen texel-lampaan tilan, josta tulee noin 1 000–1 200 karitsaa vuodessa.
– Saman määrän voin tuottaa puolta pienemmällä suomenlammasjoukolla, jolla voi saada ympärivuotisella karitsoinnilla kaksinkertaisen määrän jälkeläisiä. Suomenlampaasta voi saada jopa 3,5 karitsaa teuraaksi vuodessa, kun usein mukana on kaksosia ja kolmosia. Haasteena voi mukaan tulla nelosia tai vitosia, mieluummin ottaisin kuitenkin kaksi, Eemeli toteaa.
– Viime vuonna meille syntyi jo yli tuhat karitsaa, kun käytössä oli 400 uuhta ja ympärivuotinen karitsointi. Suomenlammas pystyy karitsoimaan kolme kertaa kahdessa vuodessa ja sillä tavoin saan karitsamäärän nousemaan, vaikka uuhimäärä ei nouse.
Tavoitteina Piesalassa on tuotannon ylösajossa 460 uuhta ja tiinehtyvyysprosentti 85.
– Karitsoinnin työhuiput, noin kolmesti vuodessa aina kuukausi kerrallaan, hoitaa ammattikaritsoittaja. Hän hoitaa homman paremmin kuin itse onnistuisin. Ratkaisu on toiminut molempia tyydyttävällä tavalla hyvin jo vuosien ajan, Eemeli kertaa.
Eläinlääkäri käy ultraamassa uuhet säännöllisesti ja osallistuu koko tilan terveydenhoidon suunnitteluun. Tautipaine on pysynyt vähäisenä. Ammattikeritsijä käy puolestaan keritsemässä lampaat kaksi kertaa vuodessa.
Piesalassa toimivasta jälkeläistuotannosta vastaa kymmenkunta siitospässiä, joista kaksi on texeleitä. Pässejä käytetään "töissä" jopa kuusivuotiaiksi saakka – eikä yksikään ole vielä kuukahtanut työmäärän takia, Eemeli sanoo ytimekkäästi.
Katseet ovat tiukasti pellossa. Mittasuhteina voi käyttää seuraavaa: pari lammasta ruokkii vaikka kerpuilla, mutta kun ruokkii 500 uuhta ja kasvattaa toista tuhatta karitsaa, niin se ei onnistu millä tahansa rehumäärällä.
Eemeli Piesala toteaa, että pöydälle pitäisi saada vähintään 1 800–2 000 paalia vuodessa. Viime talven jäljiltä paalit eivät riittäneet, joten hänen piti turvautua ostoeväisiin.
– Lammastaloutta voi harjoittaa laajaperäisesti, mutta myös voimaperäisesti, eikä vain kerätä hömppäheiniä ja nostaa maksimitukia. Kun 20–25 karitsaa tulee per hehtaari, niin se on oikeaa voimaperäistä tuotantoa.
Väkirehuna ruokinnassa käytetään ohra-rypsiseosta, jonka ohra viljellään itse. Syötössä seos annostellaan kuivana.
Peltopuolella eläinmäärän nostoon on varauduttu supistamalla hieman vilja-alaa ja lisäämällä nurmea. Lampaiden ruokinta perustuu hyvälaatuiseen säilörehuun ja sen riittävään, jatkuvaan saantiin.
– Hienosilputun säilörehun D-arvon pitää olla lähemmäs 700 g/kg ka, eli korjuu pitää tehdä viikkoa ennen lypsykarjatilaa tai muutoin olet myöhässä. Rehua tavoitellaan tavallisesti 10 000 kiloa hehtaarilta, ja kolmanteen satokertaan on päästy joka vuosi.
Piesalassa peltotyöt on ulkoistettu urakoitsijoille, jotka hoitavat oman tonttinsa nurmen perustamisesta ja kylvöstä paalaukseen saakka. Rehut tuotetaan mahdollisimman läheltä tilakeskusta, joten omaa konekantaa käytetään vain jakoon, lannanpoistoon ja kuivitukseen.
– Työporukkaan olen todella tyytyväinen, ilman heitä en olisi välttämättä viitsinyt lähteä investoimaan uuteen halliin.
Piesalan eläimet päättävät päivänsä pienteurastamossa. Tällöin karitsat ovat elopainoltaan hyvin samaa kokoluokkaa, 47–50 kiloa, ruhopainon ollessa 18–20 kiloa. Alamittaisia eli alle 18-kiloisia ei voi ottaa mukaan kuormaan, koska niistä ei kerry teuraspalkkiota.
Teurastamo tykkää tasaisesta tuotosta. Kun teuraskuormia alkaa mennä sisään joka toinen tai kolmas viikko, niin tuotto pysyy tasaisena. Teurastamokapasiteettia Suomessa on riittämiin – pikemminkin pitäisi pystyä siihen, että kunkin teurastamon teurasmäärät yltäisivät vähintään 5 000 karitsaan vuodessa, etteivät kulut päätä kohti nouse liiaksi.
Eemeli Piesala näkee lammastalouden tulevaisuuden positiivisena, vaikka nykyisillä mittareilla kotimaisen lampaan- ja karitsanlihan kulutus on samaa kokoluokkaa kuin riistalla tai porolla, yhteensä alle kaksi kilogrammaa henkilöä kohti vuodessa.
– Lammas on marginaali erikoisliha, kun sitä vertaa muihin lihalajeihin kuten sikaan, nautaan ja broileriin. Eniten lammasta myydään etelän ravintoloihin ja lihaan erikoistuneisiin liikkeisiin teurastamon kautta.
Lammasalan toimintaympäristön haasteista Eemeli Piesala muistuttaa, että viimeisen viiden vuoden aikana Suomen tuotannosta on hävinnyt noin 30 prosenttia ja omavaraisuusaste on pudonnut hieman alle puoleen.
– Lammaskenttä kaipaa yhteiskunnalta toimintaedellytysten parantamista, ettei tuotannon lasku jatku samalla tahdilla. Alalle mahtuisi uusia toimijoita mukaan, hän kannustaa.
Kiteeläisellä luomutilalla, pohjoiskarjalaisessa vaaramaisemassa laiduntavat ruotsalaiset turkislampaat ja ranskalaiset emolehmät. Niitä paimentavat brittiläisen paimenkoirarodun edustajat.
Kun on hyvä idea ja sinnikkyyttä hioa reseptejä kerta toisensa jälkeen, onnistuu luomaan jotain erilaista ja kiinnostavaa. Pieni porilainen Vuohitila Kosket jalostaa käsityönä vuohikatraansa maidon.
Tenhon suoramyyntitila on luottanut luomuun jo lähes 30 vuotta. Pellolta pöytään -ketju on todella lyhyt, sillä luomulihakarja ja luomulampaat teurastetaan omassa teurastamossa. Markkinointi hoituu nykyisin pääosin somessa.
Paimiolainen Perkkiön tila on oman tiensä kulkija. Kaikki eläimet emakoista ja karjuista pikkupossuihin sekä lampaisiin saavat ulkoilla ympäri vuoden. Laidunliha kulkee tilalta suoramyyntinä tiedostavien ja laatua arvostavien kuluttajien lautasille.
Sampolan tilalla Lohjan Nummella järjestetään perusmaatalouden ohella Green Care -toimintaa erityisryhmille, tarjotaan urakointipalveluja, myydään klapeja sekä vuokrataan mökkejä ja juhlatilaa.
Pitkänpohjan tilalla viihtyvät sekä lampaat että ihmiset. Kävimme katsomassa, miten laitumet toimivat lampaanhoidon onnistumisen perustana.
Kärköläläisen Laihon tilan lampaat antavat toimeentulon Niina Laiholle. Töitä riittää ympäri vuoden.
Tiirinkosken tilalla naudat ja lampaat elävät mahdollisimman luonnonmukaisesti. Tavoitteena on lajityypillinen elämäntapa.
Vain puolet Suomessa tuotetusta villasta otetaan talteen. Elokuussa alkaneen villahankkeen tavoitteena on lisätä kotimaisen villan saatavuutta ja käyttöä.
Nokan luomutilalle ensimmäiset lampaat tulivat reilu vuosikymmen sitten. Nyt tilalla on kolme lampolaa ja yksi uusi työn alla. Kesäaikaan texel-rotuisia lampaita laiduntaa Häntälän notkoissa ja peltolaitumilla yhteensä kuutisensataa.
