Muhoslainen Karho-ojan karjatila myy verkkokaupan kautta luomulihaa suoraan kuluttajille. Markkinointia ei ole tarvittu. Pakastettujen tuotteiden jakelu hoidetaan helposti, joko suoraan tilalta tiettyinä päivinä tai REKO-renkaan kautta.
Karho-ojan charolaiskarjaa Purnunnokassa Liminganlahdella, jossa sijaitsee yksi tilan viidestä rantalaitumesta.
Luomukarjaa ja lampaita luonnonlaitumilla kasvattavalla Karho-ojan karjatilalla kasvaa 150 charolaisemolehmää sekä toiset 150 nuorkarjaa ja vasikoita. Siitossonneja on viisi. Valtaosa tuotannosta menee pihvivasikoina ja teuraina Atrialle.
Suoramyynti aloitettiin kuutisen vuotta sitten.
– Kun Atria lopetti lampaiden teurastuksen, päätettiin myydä lampaanlihat suoraan ja samalla myös naudanlihaa, kun kysyntää oli, emäntä Anna Saari sanoo.
Karho-ojan karjatilan isäntäpari Juha Räisänen ja Anna Saari siirtyivät luomuun taloudellisista syistä, mutta nykyisin se on ideologia ja elämäntapa.
Suoraan verkkokauppaan
Suoramyynnistä haluttiin mahdollisimman vähän työllistävää. Niinpä lihaa myydään vain pakastettuna. Myynnin hoitaa verkkokauppa, johon isäntäpari on ollut tyytyväinen.
– Se säästää aikaa. Teknisiä ongelmia on toki aina, mutta tuki toimii, Saari kertoo.
Verkkokaupassa on kaksi toimitustapaa: nouto Oulun REKO-renkaasta tai nouto tilalta. Lihaa haetaan jonkin verran tilamyymälästä, jossa on useampi pakastin.
Teurastuksen hoitaa Vainion Teurastamo; leikkuun, raakakypsytyksen, pakkauksen ja pakastuksen Savo-Karjalan Liha, jolla on luomuluvat.
– Teen heille leikkuusuunnitelman, jonka mukaan lihat leikataan, pakataan ja pakastetaan. Suosituinta on jauheliha, mutta kaikki muukin menee, Saari kertoo.
Tilaajille
Maatilan Pellervon digitilauksella pääset lukemaan tämän ja muita maksullisia juttuja.
Jäikö juttu kesken? Jatka lukemista: Nyt ensimmäinen kuukausi Maatilan Pellervon digiä Eläin-sisällöillä vain 5,90 euroa.
Hyvät olosuhteet, säännöllinen hoito ja maittava rehu ovat sonnien kasvun ja hyvinvoinnin kulmakiviä. Lihakarjatilan kannattavuuden peruspilarit rakentuvat rehukulujen optimoinnista ja navetan korkeasta täyttöasteesta. Eero Saaren karja on noussut nopeasti atrialaisten tilojen päiväkasvutilaston kärkijoukkoon.
Salolaisella tilalla on tartuttu genomitestauksen tuomiin hyötyihin ison emolehmäkarjan kehittämisessä.Henrik Jensen kertoo, että emokarjan genomitestauksesta saa arvokasta tietoa esimerkiksi siitä, että kaikkien eläinten polveutumiset ovat varmasti oikein.
Yhä useammalla suomalaisellakin liharotuisella sonnilla on mahdollisuus päätyä kansainväliseen jalostuskäyttöön. VB Vinski matkasi kasvattajatilalta Hollolan karanteeninavetan kautta Tanskaan.
Iiläisellä Valtteri Pakosella oli voimakas halu ja innostus isännäksi. Häntä kuunneltiin ja vuonna 2021 tehtiin sukupolvenvaihdos. Isä Ilkka Pakonen toimii nyt Vaaralainen Oy:n hallituksen puheenjohtajana ja avasi vappuna Olhavan Paussi kahvila-ravintolan.
Luonnonmukaisesti viljelevän ja karjaa kasvattavan tulee olla taitava ja valveutunut; tuotantotapa sopii osaaville ja ammattitaitoisille, siten erilaisten haasteiden ratkaiseminen sujuu sutjakasti. Myös joustavuutta ja avarakatseisuutta luomutuottajalta vaaditaan. Luomussa on omat haasteensa. Kotieläintuottajilla on muistissaan eläinten seleeninsaannin selvittely. Piileskelevä hivenaineen puute aiheutti karjoissa terveysongelmia. Haaste taklattiin, kun asia tiedostettiin, rehut analysoitiin, ja ruokintaan lisättiin luomutuotannossa sallittua
Pötsissä elävät mikrobit hajottavat naudan syömää rehua ja tuottavat eläimelle elintärkeitä ravintoaineita. Jos pötsin olosuhteet muuttuvat normaalille mikrobitoiminnalle epäedullisiksi, märehtijä sairastuu.
Hirvilammen luomun yrittäjät Susanna Valtonen ja Otto Paakkala lähtivät kotieläintuottajiksi ilman raskaita investointeja. Tänä vuonna mukaan kuvioihin tuli myös lihan jalostus ja myynti, kun Valtonen alkoi pyörittää Katinalan Lihakauppaa Hattulassa.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.