
Mahdollisimman paljon tehdään omalla väellä
Rauharannan tilan nuorille on pyritty antamaan realistinen, mutta myönteinen kuva maatalousyrittäjyydestä. Nuoren väen tultua mukaan saatiin työ- ja vapaa-aika kirjattua yhteiseen kalenteriin.
Luomutuotteiden kysyntä on ollut viime vuosina lievässä laskussa. Riuttaskorven luomutilalla aiotaan tuottaa luomumaitoa jatkossakin.
Alkukesän märkyydestä ja keskikesän kuivuudesta ei ollut suurta harmia Loimaalla sijaitsevalle Riuttaskorven Luomutila Oy:lle. Maan rakenne on 30 vuoden luomuviljelyn jälkeen pääosin kunnossa.
– Muutamilla lohkoilla oli kohtia, joihin vesi jäi seisomaan ja kasvusto tukehtui. Säilörehusta saatiin hyvät ykkös- ja kakkossadot. Myös kuivaa heinää onnistuttiin korjaamaan, Pasi Riuttaskorpi, 58, kuvailee.
Lehmät läähättivät helteissä ihmisiä enemmän.
– Päivämaidot laskivat muutamalla litralla, kun helteet olivat jatkuneet muutaman päivän. Lehmät kävivät laitumella lähinnä öisin, yrityksen toinen omistaja Miika Riuttaskorpi, 43, kertoo.
Tiirin tilana aikaisemmin tunnetulla Riuttaskorven luomutilalla on pitkät perinteet luonnonmukaisessa tuotannossa. Pellot siirtyivät luomuun nykyisten yrittäjien vanhempien aikana vuonna 1995, lehmät vuonna 1998. Pitkistä perinteistä kertoo myös se, että tilalle saatiin viime syksynä kaksi uutta 100 000 kiloa maitoa lypsänyttä lehmää.
– Olemme saaneet savipellot luomuviljelyn ansiosta hyvään kasvukuntoon. Sitä työtä emme halua heittää hukkaan, joten jatkamme ilman muuta luomuviljelyä. Luonnonmukaisella maidollakin tuntuu olevan kysyntää, joten luomutuotanto jatkuu myös navetassa, Pasi vakuuttaa.
Tulevaisuudenuskosta kertovat veljesten investointisuunnitelmat.
– Periaatepäätös laajentamisesta on jo tehty ja uuden pihaton suunnitelmia hahmoteltu. Avoinna on vielä se, tulisiko uuteen pihattoon neljä vai kuusi robottia. Tähän lähistölle on suunniteltu biokaasulaitosta ja olemme sitoutuneet toimittamaan sinne lantaa. Myös se vaikuttaa laajennuksen kokoon, Miika valottaa.
Maatilan Pellervon digitilauksella pääset lukemaan tämän ja muita maksullisia juttuja.
Jäikö juttu kesken? Jatka lukemista: Nyt ensimmäinen kuukausi Maatilan Pellervon digiä Eläin-sisällöillä vain 5,90 euroa.
Oletko jo tilaaja?