Miten kotieläintilan vesihuolto toimii poikkeustilanteissa?
Tilakoon kasvaessa on tärkeää, että poikkeustilanteiden vesihuollosta sovitaan etukäteen. Vesilaitoksen kykyyn toimittaa vettä kaikissa olosuhteissa ei kannata luottaa liikaa.
Suomen Vesihuolto-osuuskunnat ry:n puheenjohtaja Vesa Arvonen törmää usein vesiosuuskuntien koulutustilaisuuksissa siihen, etteivät kotieläinyrittäjät ole varautuneet vesikatkoksiin.
”Aika moni vesiosuuskunnan hallintoon kuuluva karjatilallinen on olettanut, että osuuskunta huolehtii, jos jotain sattuu. Asia ei kuitenkaan ole yksiselitteinen.”
Vastuut esimerkiksi tuotannon menetyksissä kannattaa selvittää mieluummin etukäteen kuin tapella jälkikäteen. Erilaisia oppaita on olemassa, mutta tietoa pitäisi Arvosen mielestä saada paremmin kentälle.
Vesihuolto on eläinsuojeluasia
Ylä-Savon Sote Kuntayhtymän ympäristöterveystarkastajan Mikko Piipon viime syksy meni alueen vesilaitosten riskinarviointien tarkistamisessa. Alueella on monta isoa maito- ja lihakarjatilaa.
Piippo muistuttaa, että vesihuoltoasioissa ei voi olla välinpitämätön. On eläinsuojeluasia, jos karjalle ei toimiteta juomavettä häiriöissä nopeasti.
Ylä-Savossa osuuskunnat ovat pieniä: liittymiä on vähän ja käyttäjämäärät 50–100 hengen tienoilla. Ongelma korostuu, jos osuuskunnan alueella on pari kaksisataapäistä karjatilaa. Silloin puolet vedestä menee karjatiloille ja iso osa osuuskunnan tuloista riippuu niiden ostosta.
Piipon tietojen mukaan karjatilat ovat mukana normaaleina liittymäasiakkaina, eikä niiden kanssa ole sovittu erikseen palvelunehdoista. Samat velvoitteet koskevat niin mökkiläisiä ja karjatiloja.
Vesihuollon häiriötilanteet voivat aiheuttaa notkahduksia tuotantoon. Kuva Jorma Heikkilä.
Osuuskunnilla pienet resurssit
Kehitysjohtaja Markus Lassheikki MTK:sta kannustaa vesihuoltolaitoksia ja maatiloja olemaan yhteydessä ja päivittämään häiriötilanteiden vaatimat toimet.
”Vesihuoltolaitoksille on tehty opas häiriötilanteisiin varautumisesta. Sen mukaan vesihuoltolaitoksen kriittisiä asiakkaita voivat olla suuret kotieläintilat, joiden palveluiden turvaamiseen ja varautumiseen tulee kiinnittää huomiota yhteistyössä asiakkaiden kanssa.”
Lassheikin mukaan joillakin alueilla on kehitetty maaseudulla yleisten pienikokoisten vesiosuuskuntien varautumisosaamista hankkeissa.
”Vesiosuuskuntia hoidetaan usein sivutoimisesti ja pienin resurssein. Niiden etuna on yleensä hyvä paikallistuntemus, jolloin vesihuollon varautumisjärjestelyitä on mahdollista pohtia etukäteen maatilojen kanssa.”
Valion alkutuotantojohtaja Ilkka Pohjamo kertoo vesihuoltoon liittyvän varautumisen olevan esillä maidontuottajille järjestetyissä tilaisuuksissa. Hän pitää vastuunjakoa selvänä: maitotilat ovat vastuussa eläinten veden saannista kaikissa tilanteissa.
Valiolla maidon laatua seurataan tarkasti, eikä siinä saa olla laatu- ja makuvirheitä juomavedestä tai mistään muusta syystä johtuen. Pohjamo ei tiedä tapauksia, joissa meijeri ei olisi ottanut maitoa vastaan vesijohtoverkoston kloorauksen takia. Maitoon ei tule herkästi makuvirheitä, vaikka klooria olisi vedessä jonkin verran normaalia enemmän.
Valviran ohjeiden mukaan vedenkäyttäjille on tiedotettava käyttörajoituksista, kun tehokloorataan eli kloorinpitoisuus nostetaan suuremmaksi kuin viisi milligrammaa litrassa.
Vesihäiriöissä laatuvirheitä voi Pohjamon mukaan tulla, kun ryhdytään ottamaan vettä pitkään käyttämättä olleista kaivoista.
”Maitotilojen vaatimat vesimäärät ovat niin suuria, että kaivovesi voi myös loppua kesken. Jos vettä ei saada tarpeeksi paikalle, voi tuotantoon tulla notkahdus sen takia.”
Niemisen vesiosuuskunnan hallituksen puheenjohtaja Mikko Laajalahti on itse 40 lehmän lypsykarjatilallinen. Kuva Heli Laajalahti.
Erehdys notkautti maitotilin alas
Iisalmelaisen Niemisen vesiosuuskunnassa koettiin vesihuollon kriisitilanne, kun sen toimittama vesi pääsi edellisvuonna saastumaan. Alueen 40 talouteen annettiin veden keittokehotus, ja putkistoa ryhdyttiin desinfioimaan. Inhimillisen erehdyksen takia klooria käytettiin kuitenkin liikaa.
Niemisen vesiosuuskunnan hallituksen puheenjohtaja Mikko Laajalahti on itse 40 lehmän lypsykarjatilallinen. Tilan lehmät ehtivät saada juomakuppeihinsa väkevästi kloorattua vettä.
”Ne eivät juoneet haistettuaan sitä. Lehmät hylkivät juomakuppejaan vielä sen jälkeenkin, kun kloori oli huuhdeltu pois. Puhdistettuihin kuppeihin tarjoiltiin melassia lehmien luottamuksen palauttamiseksi.”
”Oli vaikeaa saada lehmät juomaan paikasta, josta ne eivät halua juoda. Pisimmillään joitakin juotettiin sangosta kolmen päivän ajan, ennen kuin ne suostuivat taas käyttämään juomakuppeja.”
Tilan maitotili laski alas, eikä noussut normaalille tasolle heti tapahtuman jälkeen. Neuvottelut siitä, kuka korvaa menetyksen, ovat vieläkin kesken. Laajalahti pohtii, että jos vastuu pistettäisiin vesiosuuskunnalle, ensimmäinen tehtävä olisi ryhtyä keräämään rahaa.
Klooraus tehtiin alihankintana, joten tapahtunut virhe oli sieltä lähtöisin. Tapauksesta pitää Laajalahden mukaan ottaa oppia. Virheellinen annostelu johtui laskuvirheestä.
”Laitteistoa oli aikaisemmin käytetty suuremmassa laitoksessa. Meillä veden määrä oli sadasosa edellisen laitoksen kapasiteetista. Laitteiston käyttöä pitäisi harjoitella ja kaikki laskutoimitukset tulisi kirjata käyttöpöytäkirjaan selkeästi. Säätöarvot pitäisi varmistaa kahden erillisen teknikon tekemänä.”
Mikko Laajalahden lehmät ehtivät saada inhimillisen erehdyksen seurauksena juomakuppeihinsa väkevästi kloorattua vettä. Puhdistettuihin kuppeihin tarjoiltiin melassia lehmien luottamuksen palauttamiseksi. Kuva Heli Laajalahti.
Varajärjestelmät kuntoon ennen kriisiä
Niemisen Osuuskunnassa on nyt vahingosta viisastuneena mietitty, miten toimia jos putkisto on häiriön takia kokonaan pois käytöstä. Silloin tarvitaan vaihtoehtoisia kaivoja, paineistuslaitteita sekä astioita kuljetukseen ja tilalla säilytykseen. Astioiden tulee täyttää hygieniavaatimukset, ja vettä täytyy kyetä säilyttämään kyllin viileänä.
Karjatiloilla kunnallinen vesi on kallista, ja sitä kuluu tuhansia kuutioita vuodessa. Omien kaivojen tekeminen on siksi ajankohtaista monille. Mikko Laajalahden tilalla oma porakaivo on pidetty edelleen käyttökunnossa, vaikka osuuskunnan vettä on käytetty melkein 30 vuotta.
”Jos tulee toista kertaa vastaava tilanne kuin toissavuonna, käytämme sitä. Viimeksi kriisi yllätti niin, ettei sitä ehditty tehdä. Olin myös itse kiinni osuuskunnan puhdistustoimenpiteissä samaan aikaan.”
Laajalahti on töissä Lukessa ja käsittelee sielläkin työnsä puolesta varautumisasioita. Hän on ollut kirjoittamassa julkaisuja liittyen sähkökatkoihin ja kyberturvallisuuteen.
”Kaikki liittyy kaikkeen. Vesihuolto voi ontua sähkökatkon takia. Lypsyrobotti tarvitsee paineistettua vettä toimiakseen. Jollain pitää pystyä saamaan tarvittava paine aikaiseksi, kun vesi tuodaan paikalle.”
Sucros Oy:n Säkylän sokeritehtaan käyntikausi on lyhyt mutta tehokas. Vajaan kolmen kuukauden aikana laitos jalostaa koko maan sokerijuurikassadon. Viime vuonna sokerijuurikasta viljeltiin Suomessa ennätysalalla, mutta käyttöä olisi suuremmallekin sadolle.
Maatiloilla uskalletaan taas investoida. Investoinnin ympärille koottu monialainen tiimi helpottaa rahoituksen saantia ja varmistaa investoinnin onnistumista.
Yhä useammalla suomalaisellakin liharotuisella sonnilla on mahdollisuus päätyä kansainväliseen jalostuskäyttöön. VB Vinski matkasi kasvattajatilalta Hollolan karanteeninavetan kautta Tanskaan.
Sähkökäyttöiset työkoneet tulevat vääjäämättä yleistymään maatiloilla ja elintarviketuotannossa. Etunenässä ovat pienkuormaajat, joilla voi työskennellä useita tunteja yhdellä latauksella.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.