Siirry sisältöön

Kun pohjoissatakuntalaisella Kiilholman tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos pari vuotta sitten, alkoi uusi isäntä Sarianna Särkijärvi (26) kehittää tilaa järjestelmällisesti.

”Ryhdyin ensimmäiseksi uudistamaan peltoja. Ne menevät kiertoon nyt kolmen vuoden välein. Tavoitteena on saada parempaa säilörehua, joka on maitotilan tukipilari. Siihen pitää panostaa, koska se vaikuttaa tuotantoon ja eläinterveyteen.”

Sarianna rakentaisi nykyisen parsinavetan tilalle pihaton, jos siihen vain saa maatalouden investointitukea. Hän epäilee kuitenkin, että tuet vaativat isoja yksikköjä. 27 lypsylehmän tilaa isännöivä nuori nainen on kuullut pienten yksiköiden epäoikeudenmukaisesta kohtelusta.

”Kaveri haki tukea lietesäiliöön, muttei saanut, kun on liian pieni karja. Pientä tuottajaa sorsitaan. Mielelläni rakennan uuden navetan ja investoin, jos ei tarvitse olla niin isoja yksiköitä. Miksi kaiken pitäisi olla niin isoa.”

Kiilholman tilalla lehmät ovat toistaiseksi kiinni parressa. Sarianna muistuttaa, että lehmät ulkoilevat ympäri vuoden. Parsinavettoja on myös erilaisia; on hyvin valaistuja ja moderneja versioita, joista eläimet pääsevät helposti ulos.

Tilan työlistalla on seuraavana kunnostaa aitoja, jotta navetasta pääsee isommalle alueelle talvisaikaankin. Nuori tilanpitäjä ei ole valmis lähtemään kalliisiin investointeihin. Navetassa on putkilypsy.

”Mieluummin kyykin lypsyssä, pidän pientä navettaa ja eläinmäärää, kuin investoin kalliisiin robotteihin ja uusiin tiloihin.”

Sarianna kehottaa uusia tilallisia malttiin. Uudistuksia pitää toki tehdä, mutta tyhmä ei saa olla. Kannattaa miettiä tarkoin, mitä asioita ja missä järjestyksessä alkaa toteuttaa.

26-vuotias Sarianna Särkijärvi on sukunsa neljäs polvi tilanpitäjänä Kiilholman tilalla. Hänen isoäitinsä isä Juho Rossi osti tilan vuonna 1935.

Lehmistä enemmän maitoa

Sarianna Särkijärvi seuraa tarkkaan, miten parsinavettojen käy eläinsuojelulain uudistamisen myötä. Jos ne kielletään, alkaa valmistautuminen tulevaisuuteen.

”Tällä hetkellä ajatukseni on edelleen pysytellä pienenä tuotantoyksikkönä ja saada vähistä lehmistä enemmän maitoa. Kun säilörehu ja muut peruspilarit saadaan kuntoon, voin keskittyä siihen, että laskut tulevat maksettua.”

Suunnitelmissa on laittaa peltoja kuntoon vielä ainakin seuraavat viisi vuotta. Säilörehun laatuun huomion kiinnittäminen on jo näkynyt. Vuonna 2015 meijeriin lähti maitoa 12,5 prosenttia enemmän kuin edeltävänä vuonna.

Tavoite on nostaa maitomääriä samalla lehmämäärällä yli puolella. Se tulee olemaan vuosien työn takana, mutta tavoite on selkeä.

Sarianna arvelee maidontuotannon nousuun vaikuttaneen paremman säilörehun lisäksi myös säännöllisen lypsyrytmin. Aamulypsy on yleensä kuuden ja puoli seitsemän välillä, ja illalla lypsy pyritään aloittamaan kello 18. Poikkeuksiakin normaalista rytmistä pitää silti kyetä tekemään.

”Minulla on onneksi sellaiset lehmät, etteivät ne ala vuotaa, jos lypsy myöhästyy. Ne ovat tottuneet siihen, ettei rutiinien tarvitse olla aina ihan kellotarkkoja. Siihenkin voi opettaa.”

Sarianna asuu vuonna 1881 rakennetussa päärakennuksessa. Hän on kunnostanut 1970-luvulla tyhjilleen jäänyttä taloa pikkuhiljaa asuinkäyttöön.

Sarvet kruunaavat lehmän

Kiilholman lehmät ovat ayrshirea ja holsteinia. Niiden hoitaja kuvailee ayrshiren olevan pikkuisen persoonallinen ja sopivasti äkäinen niin kuin hän itsekin. Joskus niiden kanssa voi joutua vähän tappelemaan. Holsteinit taas ovat vaivattomia ja kilttejä.

Faban jalostussuunnittelija auttaa karjan uudistamisessa. Jalostustyöllä pyritään samaan kestäviä eläimiä. Parsinavetassa lehmien jalat tulee olla hyvät. Elinkelpoisuus on myös tärkeä ominaisuus. Sarianna valikoi sonneja, jotka periyttävät helppoja poikimisia.

”Käymme suunnittelijan kanssa jokaisen lehmän läpi yksilönä, ja katsomme mitä voi kehittää. Jos tykästyn johonkin sonniin, sen siemenannoksia jemmataan Faban siemenpankkiin.”

Sarianna suosii sarvia, eikä ole ajatellut alkaa nupouttamaan. Hänestä lehmät ovat kauniimpia sarvien kanssa, eikä hän ymmärrä kun niistä pidetään niin kovaa meteliä.

”Olen monta kertaa kuullut, kuinka tyhmä olen tässä asiassa. Olen oppinut työskentelemään sarvien kanssa. Toki niin kauan kuin on eläimiä, voi jotain saatua – oli sarvet tai ei.”

Kiilholman navetassa on kyllin isot tilat lehmien kulkea vapaana laitumelle, eivätkä ne ole juuri vahingoittaneet toisiaan sarvillaan. Pihatossa tilanne olisi eri, silloin nupouttaminen on pakollista, koska reviiri on pienempi lehmille.

Ruokintasuunnitelman Sarianna tekee äitinsä Pirjo-Liisa Toivosen avustuksella. Tällä on 30 vuoden kokemus alalta. Eläinten ruokinnassa käytetään oman säilörehun lisäksi Suomen rehun täysrehua. Siihen lisätään tarpeen mukaan rypsiä ja irtoseleeniä: valkuaisaine- ja seleeniruokintaa pyritään parantamaan.

”Ensi vuonna alan paremmin tutustua ruokintasuunnitteluun. Kun säilörehukin alkaa olla parempaa, voin ryhtyä viilaamaan ruokintaa. Se on jo saatu parempaan suuntaan, ja saa nähdä mitä tapahtuu, kun oikein alan hifistellä asian kanssa.”

Säilörehu saadaan pääasiassa Kiilholman omilta pelloilta, joita on 48 hehtaaria vuokramaineen. Sarianna kiittelee naapureita, jotka ovat antaneet peltoja vuokralle ja nähneet, että on tärkeää viljellä niitä.

Lisärehua saadaan vaihtokauppana naapurin robottitilalta, joka tarvitsee hiehoja. Kaikki sonnivasikat menevät toiselle naapuritilalle. Lehmävasikat pidetään itsellä.

Maidon tuotantomäärät ovat tilalla lähteneet kasvuun, kun säilörehun laatua on pyritty nostamaan.

Lähimeijeri palvelee

Pohjois-Satakunnassa sijaitseva Kiilholman tila on Satamaidon tuottaja. Sarianna Särkijärvi sanoo pienellä meijerillä olevan hyvät puolensa. Palvelu on yksilöllistä, tuottajamyynnit tulevat jo seuraavana päivänä. Lähimeijeri noutaa myös pienet maitomäärät.

”Satamaito on maksanut aina hiukan paremman hinnan kuin Valio. Satakuntalainen kansa on uskollinen meijerilleen, joka sekin on joutunut paineen alla laskemaan tuottajahintojaan.”

Plussana Satamaidon tuottajana on mahdollisuus tilata sen tuotteita ja yhteistyökumppani Juustoportin juustoja suoraan. Sarianna herättelee kuluttajia huomaamaan oman lähimeijerin tuotteet.

”Porukka saisi ihan oikeasti ostaa niitä, eikä jotain vähän halvempia kauppojen omia merkkejä. Yksittäiselle ihmiselle ei ole iso juttu, jos joku tuote on 20 senttiä halvempi. Pienmeijerille ja sen tuottajille se voi olla kuitenkin ratkaisevaa. Tiloilla menee nyt huonosti. Varsinkin niillä, jotka ovat investoineet paljon.”

Luomuun siirtyminen kiinnostaisi, mutta Sarianna ei siihen ole valmis lähtemään ainakaan lähivuosina. Paperisota kammoksuttaa. Ilmankin on tarpeeksi paljon muistettavaa ja kirjanpitoa.

”Olemme todella lähellä luomua muutenkin. Käytämme vähän kasvinsuojeluaineita ja säilömme muurahaishapolla, emmekä käytä geenimuunneltuja viljoja.”

Sarianna hoitaa tilaa lähinnä isänsä avustuksella. Naapuriapua on myös saatavissa esimerkiksi rikkoutuneiden koneiden kanssa.

Lehmä on oppivainen

Kiilholman lehmät ovat tottuneet ihmisiin, eivätkä pienestä hätkähdä. Laitumella ollessaan ne makailevat rauhassa, vaikka outo ihminen lähestyy. Sarianna opettaa pienestä pitäen siihen, ettei joka asiaa tarvitse pelästyä.

”Kerran laitoin paalimuovin päälle ja juoksin ruokintapöydän läpi. Muutaman kerran lehmät säikähtivät, sitten tuumasivat, että tuossa se hullu taas menee. Venetsialaisten aikaan meidän lehmät katselevat rauhassa ilotulitusta. Olen kuullut lehmistä, jotka juoksevat aidasta läpi, kun salamavalo välähtää.”

Vasikka oppii hänen mukaansa pienen lapsen lailla tiettyihin normeihin. Vasikallakin on uhmaikä, ja se voi yrittää pistää sarventyngillään hoitajaansa. Silloin sille pitää osoittaa, kuka on pomo.

Sarianna näkee eläinsuojelun olevan arvokasta työtä, mutta muistuttaa eläinaktivistien kuvaavan maailmanlopun navettoja, joista pitäisi ymmärtää antaa eläimet pois. Ikävä puoli on se, että samalla kaikki muutkin tuottajat saavat leiman otsaansa.

”Vasikan vieroittaminen emästä voi kuulostaa kauhealta, vaikka se ei todellisuudessa sitä ole. Netissä kiertävän videon perusteella luullaan sitten heti, että nyt suomalaiset maanviljelijät kiduttavat eläimiä. Ollaan niin ehdottomia ja mustavalkoisia.”

Kiilholman isäntä muistuttaa, että nykyään kuluttaja voi tehdä valinnan, mistä elintarvikkeensa ostaa. Reko-renkaissa voi esimerkiksi tavata tuottajan ja saada tietoa kasvatusolosuhteista.

”Suoramyyntiä pitäisi helpottaa ja lopettaa sellainen sekoilu, että kaikki mitä ei kaupasta haeta on vaarallista. Tuottajien pitäisi saada myydä omaa maitoa, lihaa ja muita tuotteita helpommin.”

Sarianna soisi, että maalaisjärkeä alettaisiin käyttää enemmän. Gluteeniton, laktoositon, sieluton, hän sanailee ja ihmettelee kaikkia nykyisiä ravintosuosituksia. 

Lomitussysteemi ei toimi

Sarianna Särkijärvi on poikavauvan äiti. Äitiysloman aikana lomitus on jo tuonut haasteita. Navettatöihin on joutunut välillä itse.

”Myötätunnosta menin töihin, että saatiin lomittaja kohteeseen, jossa oli sairastapaus. Vauvan kanssa toki pystyy töihin. Hiukan ihmettelen, että niinkin vanhassa asiassa kuin maatalouslomitus näyttää olevan paljon kehitettävää. ”

”Lomittaja on vaihtunut koko ajan. Siinä pitäisi olla loogisempi järjestelmä, niin että yhdellä tilalla olisi töissä vain muutama ihminen, jotka tietäisivät ja tuntisivat kohteen. Nyt kun yksi lomittaja sairastuu, aletaan kissojen ja koirien kanssa etsiä sijaista.”

Sarianna pohtii lomituksen käyvän kalliiksi, kun 105 päivän äitiysrahakauden jälkeen siirrytään vanhempainrahaan. Silloin 4,3 euron tuntimaksu nousee lähes kymmeneen euroon. Se pistää miettimään, kuinka kauan lomittajaa on varaa käyttää.

MTK Pomarkun johtokuntaan kuuluva nuori nainen on huolissaan maaviljelijäväestön jaksamisesta ja toivoisi jotain tolkkua maaseudun moninaisten säädösten kanssa.

”Tottakai sääntöjä tulee noudattaa, mutta pitääkö niiden olla niin älyttömiä. Parhaamme me teemme. On huolestuttavaa lukea rivien välistä, miten paha olo monella on. Kaikilla ei ole varaa pitää lomia ja jos pidetään, niin silloin tehdään rästitöitä.”

Maatilamatkailu on ollut pitkään yksi tulolähteistä. Helsinkiläiset Heli ja Rauno Tynkynniemi viettivät kesää Kiilholmassa jo Sariannan lapsuudessa.

Vartijasta isännäksi

Kiilholman isäntä suoritti ennen sukupolvenvaihdosta Ilmajoella maatalousalan perustutkinnon. Aiemmin hän työskenteli vartijana ja suoritti siihen liittyvän turvallisuusalan tutkinnon. Nuori nainen on käynyt myös armeijan.

Vartija-aikoinaan hän auttoi tilalla jonkin verran iltalypsyissä. Isä Antti Särkijärvi alkoi eläkeiän lähestyessä suunnitella lehmistä luopumista. Tyttärelle ajatus tyhjästä navetasta oli vastenmielinen; Kiilholma ei olisi mitään ilman lehmiä. Päätös jatkamisesta oli helppo.

”Onneksi olin sen verran ehtinyt elää, ettei ajatus sitoutumisesta karjanhoitoon ahdistanut. Isä auttaa tilan töissä, ja hoitaa pääasiassa peltotyöt. Hän tekee sen mielellään, varsinkin kun ei enää tarvitse sen jälkeen lähteä navettaan. Pellot ovat tyypillistä satakuntalaista kivistä maata, ja isä tuntee ne kuin omat taskunsa.”

Sariannan kauppatieteitä opiskeleva aviomies Eero Lehtinen auttaa tilan töissä minkä ehtii. Naapuriapu toimii seudulla myös hyvin.

Kiilholman tila harjoittaa karjatalouden lisäksi maatilamatkailua. Kesämökkejä on kymmenkunta ja moni niistä on kunnostettu tilan vanhoista tuotantorakennuksista, kuten viljasuuleista ja kanaloista. Rakennuslupia olisi useammallekin, mutta uusien mökkien toteuttamiselle ei nyt löydy uskallusta.

”Ikinä ei tiedä, mitä tapahtuu – tuleeko tekstiviesti, että maidon hinta laskee. Kaikkien palvelujen hinnat nousevat, mutta omasta tuotteesta saatava vain laskee.”

Välillä Sarianna myöntää miettivänsä, oliko tyhmä ryhtyessään tilanpitoon. Kun kaverit lähtevät iltarientoihin, ahertaa hän itse ensin iltalypsyllä ja pääsee mukaan vasta suihkun jälkeen. Monet reissut ovat jääneet tekemättä, kun on pakko ajatella myös seuraavaa aamua. Lopettaminen ei ole kuitenkaan vaihtoehto.

”Teen tätä työtä enemmän sydämellä kuin järjellä. Eläimet ovat minulle rakkaita ja venytän poistopäätöksiä. Jos joutuisin laittamaan kaikki eläimet teurasautoon, kävelisin itse perässä. Ne ovat minun perheenjäseniäni.”