Varautumalla ajoissa yrittäjä pystyy turvaamaan tilan toiminnan jatkumisen ollessaan itse toimintakyvytön. Kun varautumissuunnitelma, toimintaohjeet ja valtuutukset on tehty, yrittäjä voi nukkua yönsä rauhassa.
Kuka hoitaa tilan välttämättömät työt, jos yrittäjä sairastuu tai loukkaantuu vakavasti? Vastauksia kysymykseen pohdittiin ProAgria Itä-Suomen verkkoseminaarissa syyskuussa. Webinaarin järjestivät Yhteistyöllä kannattavuutta, Kannattavuudella jatkuvuutta ja Maatilan turva -hankkeet.
– Hyvissä ajoin varautuminen on tärkeää, koska yllättävä tilanne tulee yleensä ilman varoitusta. On hyvä miettiä, mitkä työt jonkun muun pitäisi osata tehdä jo seuraavana päivänä, hankevastaava Enni Räisänen Pohjois-Karjalan lomituspalveluista painotti.
Hän suosittelee, että jokaisella tilalla olisi varahenkilö, joka tuntee tilan päivittäiset rutiinit ja pystyy auttamaan tarpeen vaatiessa. Varahenkilön ei aina tarvitse olla fyysisesti paikalla. Lypsyrobotin resetoinnin voi neuvoa lomittajalle puhelimitsekin.
Maaseutujohtaja Anni-Katriina Heiskanen Ylä-Savon maaseutupalveluista muistutti, ettei ole niin pientä eikä isoa häiriötä, etteikö varautumisesta olisi hyötyä. Pahimpaan valmistautuminen on parasta varautumista.
Yrittäjän tärkein varahenkilö on usein yrittäjäkumppani.
– Jotta pystyttäisiin varautumaan toisen yrittäjän sairastumiseen, riittävä ohjeistus ja vastuun jakaminen tilan perusarjessa ovat olennaisia asioita. On hyvä ymmärtää, mitä toisen yrittäjän vastuualueella tapahtuu, Heiskanen sanoo.
Kumpikin tietää, missä mennään ja mitä on odotettavissa, kun kumppanit kokoontuvat säännöllisesti viikko- ja kuukausipalavereihin sekä tarkastelevat yhdessä tilan vuosikelloa. Yhteisen tilannekuvan hahmottuessa töitä ja vastuita pystytään jakamaan uudelleen.
Valtuutukset kuntoon
ProAgria Itä-Suomen asiantuntijat tähdensivät omissa puheenvuoroissaan, että etukäteen tehdyillä valtuutuksilla ja asiakirjoilla on keskeinen rooli tilan toiminnan turvaamisessa yrittäjän sairastuessa yllättäen. Ne helpottavat merkittävästi myös yrittäjän läheisten tilannetta.
Niin kauan kuin yrittäjä säilyttää oikeustoimikelpoisuutensa, pärjätään pitkälle suomi.fi-valtuutuksilla, tilinkäyttöoikeuksilla ja asioidenhoitovaltakirjoilla. Sairauden johtaessa oikeustoimikelpoisuuden menetykseen tarvitaan edunvalvontavaltakirjaa, valtuuttamisen järeintä muotoa. Myös testamentin ja avioehtosopimuksen tekemistä kannattaa harkita.
Asiakirjojen laadinnassa on hyvä käyttää asiantuntija-apua niiden pätevyyden varmistamiseksi.
Elämäntilanteiden muuttuessa asiakirjoja ja valtuutuksia on muistettava päivittää.
– Suomi.fi-valtuutukset ovat käteviä, kun toinen on pois pelistä hetkellisesti. Niillä voi käytännössä antaa käyttöoikeudet kaikkiin sähköisiin asiointikanaviin, kertoo omistusjärjestelyiden ja yhtiöittämisen asiantuntija Leena Eskelinen.
Maatalousyhtymissä ja yksin- sekä puolisoyrittäjien kohdalla suomi.fi-valtuutukset mahdollistavat monien asioiden hoitamisen, mutta eivät kaikkien. Tie-, metsä-, pankki- ja vakuutusasioiden hoitoon sekä puhelinliittymien hallinnointiin tarvitaan erilliset asioidenhoitovaltakirjat. Avoimella valtakirjalla ei pysty tekemään juuri mitään.
Asiat eriteltävä
Edunvalvontavaltakirja on kullanarvoinen tilanteessa, jossa yrittäjä ei pysty enää hoitamaan omia asioitaan.
– Siinä voidaan määritellä varsin vapaasti, kuka asioita silloin hoitaa ja millä tavalla. On myös hyvä ottaa huomioon, ettei edes oma puoliso tai lapsi pysty hoitamaan asioita ilman sitä, talousasiantuntija Jenni Eskelinen toteaa.
Asiat kannattaa eritellä. Liian yleisluontoisen valtakirjan hyöty on vaillinainen.
Jos henkilö ei ole laatinut edunvalvontavaltakirjaa ollessaan vielä oikeustoimikelpoinen, hänen asioitaan ryhtyy hoitamaan virallinen edunvalvoja. Silloin asioiden hoitaminen hankaloituu ja hidastuu huomattavasti. Kaikkeen on haettava lupa.
Valtakirjassa voidaan nimetä eri henkilöt hoitamaan tilan asioita ja yksityisasioita.
Allekirjoitettu ja todistettu asiakirja laitetaan hyvään talteen. Jos sitä joskus tarvitaan, se lähetetään Digi- ja väestötietovirastoon vahvistettavaksi lääkärinlausunnon kera.
Hyvin suunniteltu
Jokaisella tilalla pitäisi maaseutujohtaja Heiskasen mielestä olla varautumissuunnitelma, jossa on kartoitettu riskit ja johon on koottu tärkeimmät työohjeet ja yhteystiedot. Tietojen tulee olla helposti löydettävissä ja päivitettävissä, yhteystietojen aina ajan tasalla.
– Tee selkeät toimintaohjeet eri tilanteisiin ja opettele jakamaan vastuuta. Mitä useampi tilalla työskentelevä henkilö osaa tehdä välttämättömät työtehtävät, sitä riskinkestävämpää tilan toiminta on, kuuluu Heiskasen viesti yrittäjille.
Varautumissuunnitelma käydään läpi kaikkien tilalla työskentelevien ihmisten kanssa, ja sitä päivitetään toiminnan ja maailman muuttuessa.
Pohjoiskarjalaisessa Maatalouden digialusta -hankkeessa on luotu verkkopohjainen alusta, joka kokoaa tilan työ- ja perehdytysohjeet yhteen paikkaan. Varautumissuunnitelman laatimiseen on saatavilla muitakin valmiita pohjia, jotka sopivat eri tuotantosuunnille.
Tieto esiin
Lomatoimisto auttaa lomituksen järjestämisessä, kun yrittäjä sairastuu. Olisi hyvä, että tilan rutiinit ja keskeiset työt tuntevia lomittajia olisi useampi kuin yksi. Lomittajatkin voivat olla vuosilomalla tai itse sairaana.
Mitä pitempi aika lomittajan edellisestä käynnistä tilalla on kulunut, sitä tärkeämpää hänen on saada käyttöönsä kirjalliset, selkeät työohjeet, jotka kertovat, miten toimitaan ja missä järjestyksessä. Lypsetäänkö ensin vai juotetaanko vasikat, vai tehdäänkö jotakin muuta? Keneen otetaan yhteyttä, jos tulee ongelmia? Oikean ja olennaisen informaation avulla lomittaja pääsee nopeammin ja turvallisemmin töihin käsiksi.
Hankevastaava Räisänen arvioi, että edelleen on tiloja, joilla lähes kaikki tieto on vain yrittäjän päässä. Entä jos yrittäjää ei tavoiteta, tai hänen kanssaan ei kyetä kommunikoimaan?
– Kaiken olennaisen tiedon pitäisi olla kirjattuna ylös, jottei se katoa eikä unohdu. Ohjeiden tulee olla helposti saatavilla ja ajan tasalla, Räisänenkin korostaa.
Maatalousyrittäjän menestys nojaa tuotannon hallintaan ja vahvaan talousosaamiseen, mutta kaikkein kriittisin tekijä on itsensä johtaminen. Se on yrittäjyyden haastavin ja ratkaisevin osa-alue, joka sitoo kokonaisuuden yhteen.
Yhä useammassa maatalousyrityksessä työskentelee palkattua työvoimaa. Luonnonvarakeskuksen (Luke) tilaston mukaan 7 800 maatilalla työskenteli yhteensä 34 000 työntekijää vuonna 2023. Mitä työntekijän palkkaaminen vaatii maatalousyrittäjältä? Miten työntekijöitä johdetaan?
Maatalouden tukijärjestelmään kuuluva sosiaalinen ehdollisuus kannustaa kiinnittämään huomiota maatilan työntekijöiden hyvinvointiin ja työturvallisuuteen. Samalla se tukee maatalousyrittäjän omaa hyvinvointia ja työturvallisuutta.
Maatalouskonemessut Helsingissä ja FinnMetko Jämsässä tarjosivat ketteryyttä ja kapasiteettia lupailevia uutuuksia muun muassa puunkuljetukseen, klapintekoon ja koneiden monipuoliseen käyttöön.
Lähes 150 ihmistä kierteli syyskuun lopussa Kallioniemen tilan pellolla Iisalmessa tutkimassa viljelijöiden tuunaamia traktoreita ja työkoneita Koneet nykyaikaan -päivässä. Uusi on kallista, fiksu keksii vanhalle keinot.
Yritystoiminnassa saattaa silloin tällöin tulla eteen tappiollinen vuosi. Sen kulut eivät jää omaan piikkiin, sillä verotuksessa vahvistetun tappion voi vähentää seuraavien vuosien voitollisista tuloksista.
Yhteiskoneita voi omistaa monella tavalla. Osakeyhtiö on vielä harvinainen tapa järjestää maatilojen koneyhteistyö. Yhtiö selkeyttää yhteistoiminnan pelisääntöjä. Se voi myös ansaita urakoimalla ja saada lainaa koneinvestointiin yksittäistä tilaa helpommin. Lainan takaisinmaksukin voi sujua nopeammin.
Juupajokelainen Jimi Sikiö mietti muutama vuosi sitten, miten kerääjäkasvit voisi kylvää tehokkaammin ilman ylimääräisiä ajokertoja. Valmista ratkaisua ei löytynyt, joten Sikiö päätti rakentaa sellaisen itse. Kone on herättänyt kiinnostusta ja tuonut myös uusia asiakkaita urakoitsijalle.
Maatalouskonemessut 2026 tarjosi vankan kattauksen maatilan työtä ja johtamista auttavia uutuuksia, sekä uusia kasvilajikkeita viljelyyn tulevalla kasvukaudella.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.