Kotimaisia pölyttäjiä kasvihuoneisiin
Suomen kasvihuone- ja kasvutunneliviljelmillä on pitkään turvauduttu ulkomaisiin pölyttäjiin. Tilanteeseen saattaa olla tulossa muutos.
Suomen kasvihuone- ja kasvutunneliviljelmillä on pitkään turvauduttu ulkomaisiin pölyttäjiin. Tilanteeseen saattaa olla tulossa muutos.
Lantmännenin Ilmasto & Luonto -ruis on saanut hyvän vastaanoton niin viljelijöiltä kuin kuluttajilta. Koulunäkin raaka-aine on tuotettu ympäristöä kunnioittaen.
Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on tehnyt taloudellisen toiminnan lähes mahdottomaksi noissa maissa, mutta ei kuitenkaan kokonaan. EU:n pakoteohjelma on luonut pääasialliset puitteet yritysten vetäytymiselle Venäjältä. Toimintaympäristön muuttuminen on merkinnyt sassiin muuttuvia toimia idänmarkkinoilla. Isoja päätöksentekoja on tapahtunut muun muassa Fortumissa, Nokian Renkaissa, Valiossa ja Prisma-ketjussa, pienemmistä yrityksistä puhumattakaan. Myös ruotsalaiset ovat näyttäneet harjoittaneen samanlaista käytäntöä ja
Haapajärvelle rakennetaan tulevaisuuden navettaa. Kolme nuorta yrittäjää näkee ajankohdan sopivaksi isolle investoinnille.
Salolaisella tilalla on tartuttu genomitestauksen tuomiin hyötyihin ison emolehmäkarjan kehittämisessä.Henrik Jensen kertoo, että emokarjan genomitestauksesta saa arvokasta tietoa esimerkiksi siitä, että kaikkien eläinten polveutumiset ovat varmasti oikein.
Tuotantorakennuksiin voi ottaa lämpöä maaperän lisäksi vedestä. Merivesi on lämmittänyt kasvihuoneita ahvenanmaalaisella Lundellin puutarhalla kymmenen vuotta.
Separoitu kuivajae on lehmälle mukava makuualusta ja se tukee lehmän hyvinvointia. Käyttäjältä se kuitenkin vaatii huolellisia rutiineja ja hyvin suunnitellun käyttöönoton.
Isokyröläisen MTY Kartanon nuori isäntä investoi tilan tulevaisuuteen ennakkoluulottomasti. Aurinkopaneeleiden hankinta osui hyvin yhteen kuivuri-investoinnin kanssa.
Maatila voi säästää 10–15 prosenttia sähkönsiirtolaskussaan tuottamalla itse tilan sähkölaitteiden tarvitseman loistehon.
Tuhkalannoitus on hyvä keino kierrättää puutuhkan sisältämät ravinteet takaisin metsään. Metsänomistaja saa lämpölaitoksesta tuhkan ilmaiseksi, mutta omatoiminen tuhkanlevitys on melkoinen ponnistus.
Peltoviljelyssä käytettävästä uudesta teknologiasta voidaan saada useita taloudellisia, ympäristöön kohdistuvia ja ihmisen hyvinvointiin vaikuttavia hyötyjä.
Viitisen vuotta sitten vierailimme Rautalan tilalla Pyhäjoella. Monitoimiyrittäjänä toimivalla emolehmätilan isännällä oli kädet täynnä työtä ja takataskussa suunnitelmia tulevaan.
Lehdet + verkkosisällöt vain 141 €/vuosi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.