Hippihengettären ja talousmiehen yhteisyritys
Hyvinvointi- ja elämyspalvelut sekä alkutuotanto yhdistyvät omaperäiseksi yrityskokonaisuudeksi nurmijärveläisellä Maisin tilalla, jota luotsaavat Niklas Maisi ja Jenni Hack.
Hyvinvointi- ja elämyspalvelut sekä alkutuotanto yhdistyvät omaperäiseksi yrityskokonaisuudeksi nurmijärveläisellä Maisin tilalla, jota luotsaavat Niklas Maisi ja Jenni Hack.
Luonnonvarakeskuksella (Luke) on paljon reivattavaa, jos se aikoo saavuttaa kansalaisten luottamuksen takaisin. Niin isoja laskuvirheitä ei pitäisi tulla kuin hiilinielu- ja päästölähdeasioissa on tapahtunut. On tehty suuren luokan veivaamista. Uskottavan ja luotettavan tiedon tuottaminen vaatii virkamiehiltä lujaa siviilirohkeutta. Meillä Suomessa oli pitkään käsitys, että kun maan pinta-alasta on valtaosa metsiä, on myös hiilinieluja. Kuitenkin Lukelta
Metsämaan kauppoja tilastoitiin tammi–marraskuulta 2025 yhteensä 3 932, enemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2024. Verrattuna edellisvuoteen metsähehtaarista maksettiin enemmän. Katso alla olevasta Suomen kartasta kauppamäärät ja keskihinnat maakunnittain.
Tuottajaorganisaatio tuo suuruuden ekonomiaa sopimustuotantoon. Tärkkelysperunan tuottajat perustivat viime vuonna osuuskunnan ja rekisteröivät sen tuottajaorganisaatioksi. Yhdessä tekeminen lisää työn mielekkyyttä, sanoo harjavaltalainen maatalousyrittäjä Aleksi Simula.
Helmi–maaliskuussa ehtii vielä optimoida maatilayrityksen viime vuoden verotusta. Tuloksen tasaaminen on kuitenkin helpompaa tilikauden aikana.
Maa- ja metsätalousyrittäjien veroihin on tullut muutoksia vuokratulojen verotuksen ja metsävähennyksen osalta. Viime vuoden tulokseen ja verotukseen voi vielä vaikuttaa.
MTK:n uusi puheenjohtaja Tero Hemmilä uskoo, että lainsäädännön muutoksilla ja terävällä edunvalvonnalla onnistutaan kotiuttamaan tuottajien tileille nykyistä enemmän euroja.
Veroasioista puhuttaessa sorrun helposti jatkuvaan pessimismiin. Veroja pitää maksaa liikaa ja ne kohdistuvat vääriin paikkoihin ja vääriin ihmisiin. Samoin ansioiden verotus on vääränlainen suhteessa pääomatulojen verotukseen, ja muutokset verotuksessa menevät aina väärään suuntaan. Entä kuinka paljon maatilan tuloksesta jäisikään itselle, jos veroja ja lainojen lyhennyksiä ei tarvitsisi maksaa lainkaan? Ihan vaan kyselen naapurin puolesta. Vuosi
Utaretulehdusta aiheuttavat bakteerit jaetaan tartunnallisiin ja ympäristöperäisiin bakteereihin. Useilla bakteereilla esiintyy kuitenkin molempia kantoja.
Iso-Hiiden Kartanon marjatilalla on kehitetty itsepoimintaa jo 45 vuoden ajan. Asiakkaiden houkutteluun vaaditaan paljon muutakin kuin makoisia marjoja.
Eläin Pellervon lukijat ovat syksyn ajan seuranneet Kaustisen tilan pihattohankkeen etenemistä. Kauha kuopaisi maata ja rakennustyöt alkoivat heinäkuussa, ja marraskuun lopulla uuteen pihattoon saapui tuhatkunta vierasta juhlimaan avajaisia. Päivi ja Jouni Kaustisen mukaan kävijöiden innostunut ja positiivinen tunnelma jäi erityisesti mieleen. He uskovat sen kertovan myös alan arvostuksen noususta. Avoimuus rakennusprojektin etenemisestä ja vaiheista mediassa
Takavuosina vääräleuat neuvoivat kotivävyn tai miniän paikkoja etsiskeleviä puolison valinnassa: "Mieluusti iäkkäiden vanhempien ainokainen, eikä sillä maatilalla ole muuten niin väliä, kunhan on runsaasti hakkuukypsää takametsää." Metsän merkitys maatilalla onkin perinteisesti ollut suuri. Metsästä saadaan lisätuloja, polttopuuta tai haketta, usein myös rakennusmateriaalia. Suomessa ei liene kovin montaa maatilaa, johon ei kuuluisi metsää. Metsän taloudellinen merkitys
Lehdet + verkkosisällöt vain 119 €/vuosi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.