Kiteeläisten Antti ja Kati Timosen tilalla osa sähköstä syntyy silkasta auringonpaisteesta. Neljännes Alavan lypsykarjatilan sähkönkulutuksesta katetaan teholtaan 33 kilowatin aurinkosähköyksiköllä.
Kiteenlahden kylätietä ajellessa Alavan tila löytyy helposti. Tielle asti pistää silmään aurinkopaneelien peittämä rakennuksen katto, joka välkähtelee yhtä sinisenä kuin Kiteenjärven selkä peltojen takana.
Tilan isäntäväki, Antti ja vaimonsa Kati Timonen sekä lapset Helmiina, 5, ja Kerttu 2, ovat kaikki kotosalla. Kati Timonen on käynyt juuri ostamassa laatikollisen mansikoita, ja lapset ovat innokkaina apureina niitä peratessa.
Tila on vanha sukutila, jonka ensimmäinen isäntäpari olivat vuonna 1675 tilanpidon aloittaneet Yrjö Timonen ja Maria Oslanus.
Antti Timonen kertoo suurimman osan tilan pelloista olevan vanhoja järvenpohjia. Kiteenjärveä on laskettu kahteenkin otteeseen 1700- ja 1800-luvuilla.
Talouskeskusta ympäröivien laakeiden peltojen taustalla kumpuilee kypärämäisiä mäkiä. Laatokan läheisyys näkyy sekä maastonmuodoissa että harvinaisten kasvien, kuten lehtoukonhatun esiintymisessä Kiteellä.
Tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos vuonna 1992, kun Antin vanhemmat Mikko ja Aune Timonen luopuivat tilanpidosta, ja tila siirtyi Antille ja hänen veljelleen Heikki Timoselle.
Aluksi veljekset viljelivät tilaa maatilayhtymänä, mutta purkivat yhtymän vuonna 2007.
Nyt Antti Timosen maatilayrityksen ala on lypsykarjatalous ja Heikki urakoi tilalle peltotyöt.
”Jako selkeytti, sillä olin jo sukupolvenvaihdoksesta lähtien itse hoitanut lehmät ja veli keskittynyt peltotöihin”, Antti kertoo.
Peltoa on vuokramaineen yhteensä 80 hehtaaria. Lypsykarjan määrä on noussut vanhempien aikaisesta 20 lehmästä 60:een, suunnilleen saman verran on nuorkarjaa.
Tilalla on valittu se ratkaisu, ettei ole rakennettu uutta miljoonanavettaa. Entistä parsinavettaa on laajennettu 1990-luvulla.
Sen jälkeen on rakennettu uusi lämmin pihatto vasikoille konehallin yhteyteen sekä erillinen kylmäpihatto nuorkarjalle ja ummessa oleville lehmille.
”1990-luvun lopussa tehtiin myös se ratkaisu, että lopetettiin viljanviljely. Kaikki paukut pistettiin hyvälaatuiseen säiliörehuun.”
Tilan lehmien keskituotos on ollut jo pitkään 10 000–11 000 kiloa vuodessa, ja tavoitteena on, että se myös siinä pysyy. Ayrshiret ovat jo melkein kokonaan vaihtuneet hollsteineihin, joita isäntäväki pitää tuottoisampina ja rauhallisempina.
Kati ja Antti Timosen lapsi 5-vuotias Helmiina on tottunut kulkemaan vanhempiensa mukana navetallakin.
Auringon voimaa
Vuosi sitten tilalla astuttiin uuteen aurinkoaikaan. Hiehojen ja umpilehmien asuttaman pihaton katto sai eteläiselle lappeelleen 132 sinisenkiiltelevää paneelia.
Timosten 33 kilowatin suuruinen aurinkosähköyksikkö oli rakennusaikanaan Pohjois-Karjalan suurin aurinkovoimala. Nyt se on pudonnut hopeasijalle, sillä Nurmekseen valmistui pari kuukautta sitten 50-kilowattinen aurinkovoimala.
Antti Timonen kertoo jo pitkään miettineensä miten pudottaa energiakuluja. Vuonna 2006 taloon asennettiin öljylämmityksen tilalle maalämpö, ja siitä on ollut yksinomaan myönteisiä kokemuksia.
Sähkökuluja oli pienennetty myös vaihtamalla navettaan led-lamppuja.
Aurinkopaneeleita Timonen oli nähnyt navettojen katoilla Saksassa matkaillessaan, ja laskeskellut alustavasti kustannuksia.
Lopullinen kimmoke yksikön hankkimiseen syntyi hänen jutellessaan tilalle sähköasennukset toimittavan Mirotex Oy:n Kimmo Karppasen kanssa, joka kertoi tavanneensa messuilla aurinkosähkön laite-edustajan.
Tilalle tulevan voimalan suunnittelussa oli mukana paneelien lappeenrantalainen maahantuoja
Green Energy Finland Oy, ja Kimmo Karppanen Mirotex Oy:stä asensi yksikön.
”Kaupat tehtiin avaimet käteen periaatteella, hyvin hoitivat hommansa”, Antti Timonen kiittää.
Kylmäpihaton katolle asennetut 132 aurinkopaneelia ovat ongelmitta tuottaneet sähköä jo toista vuotta. Sähköä alkaa syntyä heti kun aurinko pikkuisenkin pilkahtaa.
Neljännes kulutuksesta
Antti Timonen tuumailee olleen aivan sattumaa, että kylmäpihatto tuli takavuosina rakennettua täsmälleen etelän suuntaan.
”Katon kaltevuuskin oli sopiva ja paikka valmiiksi puuton ja avoin.”
Aurinkovoimala on laitteistoltaan varsin yksinkertainen. Paneelit on kytketty muuntajan, invertterin kautta tilan sähköjärjestelmään. Akustoa järjestelmässä ei ole.
Päivisin valoisana aikana järjestelmä tuottaa sähköä ja vastaavasti ostettavan sähkön tarve pienenee. Jos järjestelmä hetkellisesti tuottaa enemmän sähköä kuin on tarvetta, niin ylijäämäsähkö syöttyy valtakunnalliseen sähköverkkoon.
Ylijäämäsähkö menee myyntiin sähköyhtiölle, mutta siitä maksettava korvaus on Timosen mukaan onnettoman pieni.
”Myydessä sähköstä saa alle neljä senttiä kilowattitunnilta, ostaessa hinta on yli 11 senttiä. Suurin osa aurinkosähköstä on kuitenkin pystytty käyttämään omalla tilalla.”
Aurinkosähkö kattaa neljänneksen – noin 30 000 kilowattituntia – tilan kulutuksesta. Investoinnin säästö kertyy vuosien mittaan sähköyhtiön laskun pienennyksen kautta.
Asennuksineen noin 45 000 euroa maksavan yksikön hankintaan Timoset saivat 30 prosenttia uusiutuvan energian investointitukea.
”Tuen kanssa investointi maksaa itse itsensä 8–9 vuodessa. Ilman tukea siihen kuluu 10–11 vuotta.
Laskelmaan vaikuttaa tietysti sähkön hinnan kehitys, mutta ainakaan laskussa se ei ole.”
Hyvät kokemukset
Vuoden käyttäjäkokemuksella Timoset ovat todella tyytyväisiä aurinkosähköön. Päällimmäisenä mielessä on helppous.
”Kun laitteet asennettiin, ne alkoivat heti tuottaa sähköä, edes huoltotoimia ei ole tarvittu.”
Aurinkosähköön ennakkoluuloisesti suhtautuvat muistuttavat aina, että talvella ei Suomessa aurinko paista.
”Silloin ollaan ostosähkön varassa. Talvella tuotanto on liki nollassa sydäntalvella kolmen kuukauden ajan. Ehkä mokkamasterilla saisi kahvit keitettyä”, arvioi Timonen.
”Mutta kun helmikuussa lumi lähtee katolta, heräilee tuotantokin. Viime maaliskuu oli aurinkoinen, ja sähköntuotannon kannalta loistava.”
Valoisana vuodenpuoliskona tuotto on vaihdellut 27 000:n ja 30 000 kilowatin välillä.
Kulunut kesä oli pilvinen, mutta ihan kohtalainen tuotannoltaan, sillä pitkä päivä kompensoi pilvisyyttä. Heti kun aurinko vähän pilkahtaa, myös sähköä syntyy.
Oman kokemuksensa perusteella Timonen uskaltaa suositella aurinkosähköä maatiloille. Maatiloillahan yleensä kattopinta-alaa riittää ja on runsaasti sähköä vieviä toimintoja, kuten maidon jäähdytys, ilmastointi ja veden lämmitys. Aurinkosähkön hyviä puolia on muun muassa se, ettei se aiheuta päästöjä eikä melua ja huoltotarve on erittäin pieni.
”Ensimmäisenä pitää etsiä mahdollisimman eteläsuuntainen katon lape. Paneelit voi asentaa muuhunkin ilmansuuntaan, mutta se vähentää tuottoa”, Timonen neuvoo.
Hän kehottaa luottamaan ammattilaisiin asennuksessa.
”Paneelien asennus on vaativa työ, ja maatiloilla työtä muutenkin riittää.”
Pari viime vuosikymmentä ovat olleet Alavan tilalla lähes jatkuvan rakennuksen aikaa. Taustalla yksi uudisrakennuksista, jossa toimii pikkuvasikoiden lämminpihatto konehallin yhteydessä.
Haasteellista aikaa
Antti Timonen sanoo taloudellisen ajattelunsa lähtökohtana olevan sen, että koska lehmät ovat ainoa tulonlähde, kannattavuuden lisäystä on etsittävä kulujen pienentämisestä.
Aurinkosähkössä häntä miellyttää myös se, että se on hajautettua ja uusiutuvaa energiantuotantoa. Timonen ei sinänsä vastusta ydinvoimaa, mutta Rosatom arveluttaa. Parempi olisi pitää Suomen energiantuotanto omissa käsissä ja omassa valvonnassa.
Maitotilojen tulevaisuuden Timonen näkee haasteellisena. Venäjän vientikiellon vaikutus näkyy noin 20 prosentilla alentuneina maidonhintana. Samaan aikaan on peltotuissa ollut alenemaa 20–25 prosenttia. Tarkkaa vaikutusta ei näin ohjelmakauden alussa tiedä.
”Iso ongelma on myös Mavin maksatuksen myöhästyminen, mitä on saatu jännittää tiloilla.”
Myös liialliset ja tarpeettomat tilatarkastukset suivaannuttavat.
”Tarkastuksista ja tukihommista ovat keksineet ikiliikkujan. Käytäntöjä on luvattu yksinkertaistaa, mutta yhä hölmömmäksi vain systeemit käy. Ei monessa tapauksessa ole mitään tekoa reaalimaailman ja maalaisjärjen kanssa”, Timonen suomii.
Hän kritisoi myös luvitusbyrokratiaa.
”Kun rakentajilla alkaa mennä vuosi ympäristöluvan saannissa, on se kohtuutonta.”
Aurinkosähkön asennuksessa ei näitä ongelmia ollut. ”Siihen ei tarvinnut edes rakennuslupaa”, hän kiittää.
Emäntä kaupungista
Kati ilmestyi Antin elämään vuonna 2007. Turkulainen kaupunkilaistyttö oli aiemmalta ammatiltaan Prisman maito-osaston vastaava.
”Maitokaupan täti”, Kati virnistää.
”Maatalouden kanssa minulla ei ollut juuri tekemistä. Mummolani oli maatila, mutta lehmät sieltä oli hävitetty jo silloin kun olin lapsi.”
Kiteellä Kati aloitti maatalouden perusopinnot, mutta ne katkesivat lapsien tuloon. Suuri suru oli vuonna 2008 syntyneen Annukan menehtyminen. Vuonna 2010 ja 2013 syntyneet Helmiina ja Kerttu kirmaavat nyt pihamaalla. Antilla on edellisestä avoliitosta myös 12-vuotias Lotta.
Navettatöihin osallistumista on Kati Timosella haitannut eläinpölyallergia.
”Lypsän lehmiä tarvittaessa, mutta silloin täytyy olla suojakypärä päässä. Tietokoneella kirjaan esimerkiksi eläinrekisteritietoja. Ulkona pystyn tekemään eläinten kanssa töitä ilman hengityssuojainta.”
Mönkijä on tärkeä työkone, sillä 35 hehtaarin perinnebiotoopilta ei löydä muuten hiehoja.
Näin lasten pieninä ollessa on heissäkin paljon hoitamista, kiireemmiksi ajoiksi lapset viedään perhepäivähoitoon kylälle.
Antti Timonen sanoo navettahuolten haihtuvan moottoripyörällä päristelessä. Taustalla yksi viime aikojen rakennusprojekteista: kunnostettu vanha sauna.
Pitkin tuntureita
Sitovan lypsykarjan vastapainoksi tilan isäntäväki rentoutuu omissa harrastuksissaan. Kati puuhaa paikallisissa martoissa sekä maa- ja kotitalousnaisissa, jotka järjestävät monenlaista toimintaa.
Antti rentoutuu moottoripyöräilemällä Lapissa.
”Vuonna 2005 kaverini sai houkuteltua minut moottoripyörän ostoon, ja siitä se imaisi mukaansa.”
Kaksi kertaa vuodessa Antti suuntaa 2–5 miehen porukassa Lappiin, jossa päristellään moottoripyörillä pitkin tuntureita, pärskytellään yli jokien ja porhalletaan soita pitkin.
”Teen ensimmäisen viiden päivän reissun keväällä kun on toukotyöt tehty, ja toisen samanpituisen syksyllä. Keskikesällä mennään sitten perheen kanssa autolla lomalle Lappiin.”
Tavallinen asvalttiajo ei Anttia innosta, ideana on juuri luonnossa ajaminen.
”Silloin ei lehmät kyllä juolahda yhtään mieleen. Muuten onkin aina naimisissa niitten kanssa”, hän hymähtää.
HELENA ROMPPANEN, teksti
PENTTI POTKONEN, kuvat
