Finnharvest Oy on maan ainoa, kahdeksan veljeksen pyörittämä metsäkoneyritys. Vaikka yrittäjäkoulu on Piirosille ollut kovaa kuin lukkarinkoulu Jukolan veljeksille, sitkeydellä ja työteliäisyydellä yritys on ponnistanut Suomen merkittävimpien metsäkoneyritysten joukkoon.

Piirosen kahdeksan veljeksen metsäkoneyrityksessä tiivistyy yhteistyön voima. Otto, Eino, Ossi, Jarkko, Esa, Timo, Oskari ja Pasi Piironen viettävät myös vapaa-aikaa yhdessä.

Puun kasvanut kysyntä tuntuu monen hiljaisen vuoden jälkeen vihdoin myös Savon sydämessä. Pakkaskausi sai Finnharvestin koko konekannan liikkeelle, sijaa olisi ollut lisäkoneillekin.

”Moto maksaa puoli miljoonaa euroa ja ajokone 300 000 euroa. Puhutaan niin suurista summista, ettei päätöksiä voi tehdä hetken mielijohteesta”, korjuuohjauksesta vastaava Esa Piironen muistuttaa. Hän on yksi Finnharvestin kahdeksasta isännästä.

Piironen on mielissään, että puu liikkuu jälleen Itä-Suomestakin.

”Viime vuosi oli pitkästä aikaa hyvä, ja alkuvuoden pakkasjakso antoi lisää potkua leimikoiden korjuuseen.”

Menneinä vuosina kahdeksan veljeksen metsäkoneyritys työskenteli pääosin yhdelle metsäyhtiölle. Yhden kortin varassa oleminen on pääomarakenteeltaan raskaalla toimialalla suuri riski. ”Nykyään ollaan paljon varmemmalla pohjalla, sillä toimeksiantajia on useita”, Piironen selvittää.

Kuljetusmatkat ovat Kuopion seuduilta sahoille ja tehtaille melko pitkät. Onneksi metsäteollisuusyritykset tekevät aiempaa enemmän yhteistyötä ja puutavaran vaihtokauppoja. Näin kysyntä pysyy alueellisesti tasaisempana ja kuljetusmatkat kohtuullisina.

Motot ja ajokoneet ovat pörisseet alkuvuoden Savon metsissä lakkaamatta. Vielä syksyllä näytti uhkaavalta, sillä suurten sateiden vuoksi puunkorjuu takkusi pahoin ja leimikoiden hakkuita jouduttiin lykkäämään. Kaikeksi harmiksi lumi tuli ennen maan jäätymistä.

”Viikkojen mittainen pakkasjakso saatiin kuin tilauksesta, kantavuutta parantaa myös 70-senttinen lumikerros”, Piironen iloitsee.

Edelleen märimmille kohteille ajetaan kokoojaurat kantavuuden varmistamiseksi – ajourat jäätyvät ja maaperä kestää koneet ilmojen lämmettyäkin.

”Soisten maapohjien kestävyys on yhä arvoitus, saattaa olla, ettei kaikkia täksi talveksi suunniteltuja kohteita pystytä toteuttamaan”, Piironen arvioi.

Puun kasvaneesta kysynnästä ja hyvistä korjuukeleistä iloitaan savolaisessa kahdeksan Piirosen veljeksen luotsaamassa metsäkoneyrityksessä.

Veljesten yhteinen voimajoukkue

Finnharvestin juuret ovat syvällä Savossa, Heinäveden Palokin kylässä. Siellä Piirosten suku harjoitti pajatoimintaa jo 1890-luvulta lähtien. Sepäntöiden hiipuessa, veljesten isä, Sulo Piironen perusti pienen Palokin Puunsiirto -yrityksen vuonna 1969. Piirosen pojat Pasi, Oskari, Timo, Esa, Jarkko, Ossi, Eino ja Otto pääsivät mukaan metsätöihin heti kun ikä ja koko antoivat myöden. Veljessarjan vanhin on syntynyt vuonna 1969 ja nuorin vuonna 1989. Aiemmin toimitusjohtajana ollut Pasi on nyt vanhimman oikeudella hallituksen puheenjohtaja ja kahdeksikon nuorin, Otto toimitusjohtajana.

”Osa meistä lähti metsäalalle suoraan peruskoulusta, osa kouluttautui muihin ammatteihin kuten leipuriksi, artesaaniksi ja talonrakentajaksi. Vain Otto kouluttautui metsäkoneenkuljettajaksi. Me muut olemme käyneet käytännön kovaa koulua”, Esa kuvaa.

Veljeksistä vanhin, Pasi, tuli mukaan yritystoimintaan suoraan peruskoulusta vuonna 1985, vähitellen muut seurasivat perässä. Traktori ja tukkikoura vaihtuivat oikeisiin metsäkoneisiin ja yritystoiminta kasvoi.

Toinen koneketju hankittiin vuonna 1989 ja kaikki näytti hyvältä, kunnes Piiroset Oy:lle töitä luvannut isoin asiakas lopetti toimintansa. Heti perään tuli 1990-luvun ankara lama. Markka devalvoitiin ja valuuttalainojen korot huitelivat yli 15 prosentissa. Koko yritys oli veitsenterällä.

”Ajan kuluksemme rakensimme teräsveneen ja sen myynnistä saaduilla rahoilla saimme korot maksuun”, Esa muistelee.

Kun hakkuu-urakoita ei Kuopion seudulta löytynyt, neljä vanhinta veljestä suuntasi metsätyömaille Ilomantsiin, Enoon ja Tuupovaaraan. Noilla savotoilla vierähti useita vuosia.

”Olimme nuoria ja poikamiehiä. Teimme 12-tuntista päivää ja asuimme asuntovaunuissa; minä, Pasi, Oskari ja Timo. Ei siinä ajateltu omaa palkkaa tai vaivaa, vaan yrityksen tulevaisuutta. Sinnikkäällä työllä pystyimme pinnalla ja selviydyimme.”

Pitkän hiljaisen kauden jälkeen puulle on kysyntää myös Itä-Suomessa.

Yrittäjyyden pitkä oppimäärä

Vahva joukkuehenki on kannatellut kahdeksan veljeksen metsäkoneyritystä yli vaikeiden vuosien. Meille Piirosille yhteen hiileen puhaltamisen taito on kodin perintöä, Esa Piironen sanoo.

Lamavuodet olivat yrittäjyyden korkeakoulu, joka opetti elämään niin kuin aina olisi huono aika. Muuttuvia tilanteita pitää pystyä ennakoimaan ja osata varautua suhdannevaihteluihin.

Kirveleviä 1990-luvun oppeja on yrityksessä käyty moneen kertaan läpi.

”Lamamankelin läpikäynti opetti nöyryyttä, tinkimätöntä asennetta työntekoon sekä tiivisti edelleen keskinäistä yhteistyötämme. Maailma näytti myös nurjan puolensa, sillä kaikista urakoista ei maksua saatu koskaan”, Esa sanoo.

Vaikka on eletty tiukkoja aikoja, veljesten välit eivät ole rakoilleet. ”Totta kai meillä joskus on erimielisyyksiä, mutta ne ratkotaan saman vuorokauden puolella, yön yli niitä ei jätetä muhimaan”, painottaa Esa.

Piiroset ovat saaneet kodinperintönä yhteen hiileen puhaltamisen taidon sekä sovittelevan luonteen. Yhteistyötaidot ovat väkisinkin hioutuneet kahdeksan veljen ja kuuden siskon suurperheessä.

Toimivan yhteistyön ydin luottamus ja toisen arvostaminen. Kun asioita pohditaan joukolla, syntyy rakentavia ideoita ja toteutusmalleja. Paras lopputulos tulee, kun asiat kyetään näkemään monelta suunnalta.

”Kateus on sananakin tässä yritysperheessä kuopattu.”

Piiroset tykkäävät tehdä työtä porukalla ja viettävät usein vapaa-aikaakin yhdessä.

Euroopan myrskystä kotimaan myrskyyn

Kotimaan metsäkohteiden niukkuudessa Piirosen porukan mielessä siintelivät muiden maiden metsät. Kansainvälistymisen alkusysäys tulikin yllättäen eteen, kun suuret myrskyt myllersivät Keski-Euroopan metsissä vuosituhannen vaihteessa. Osa veljeksistä lähti koneineen Saksaan korjaamaan puuta. Työrupeama venyi kolmen vuoden mittaiseksi.

”Olimme jännän äärellä, sillä kouluenglanti oli kehno ja saksan kielen taito rajoittui muutamaan sanaan. Kielikasetteja kuuntelemalla kielitaito karttui, ja nyt pärjään saksalla jo hyvin”, Esa kertoo.

Savotoita tehtiin myös Ruotsissa ja muualla Keski-Euroopassa. Saksassa oli tarkoitus jatkaa pystyhakkuiden parissa, mutta suunnitelmat muuttuivat, kun koti-Suomessa tarvittiin työvoimaa myrskytuhokohteille.

Piiroset menivät metsäkoneineen sananmukaisesti myrskystä myrskyyn, sillä vuonna 2005 matka jatkui Gudrun-myrskyn korjuutöihin Ruotsiin. Kun edelliset tuhot saatiin siivottua, edessä oli uuden myrskyn riepottamia kohteita.

Ulkomaantoiminnasta on kehittynyt yksi yrityksen tukijalka. Työmaita on Ruotsin ja Saksan lisäksi ollut muun muassa Itävallassa ja Ranskassa. Maaliskuun puolivälissä kolme veljestä suuntasi lavetin nokan jälleen kohti Saksanmaata.

Metsänomistaja Eero Kettunen ja Finnharvestin Esa Piironen (edessä) kehuvat metsäkoneenkuljettajien Tuomo Issakaisen ja Janne Pehkosen (oik.) työnjälkeä Heinäveden päätehakkuukohteella.

Ponsse-koneiden voimalla

Alkuvuosina metsäkoneita tehtiin osin itse, sillä teollisesti valmistettuja koneita ei juuri ollut. Sittemmin yritys hankki ensimmäisen Ponssen, joka oli 14. tehtaalta valmistunut kone. Siitä lähtien Piiroset ovat pysyneet merkkiuskollisina ja tehneet yhteistyötä Ponssen kanssa.

Esa Piironen on tyytyväinen, että kotimainen metsäkonevalmistaja on kuunnellut tarkalla korvalla kentän palautteita ja tehnyt koneisiin parannuksia. Ala on mennyt huimasti eteenpäin, nykyiset koneet ovat valmiita, vailla lastentauteja.

Konekanta pyritään pitämään ajanmukaisena, vehkeet vaihdetaan uuteen noin 10 000 ajotunnin jälkeen. Näin säästetään remonttikuluissa, uudehko kalusto on hyvä täky myös rekrytoinnissa.

Isossa metsäkoneyhtiössä jokaisella veljellä on vahvuus- ja vastuualueensa. Korjuunohjauksen, huollon ja johtamisen ohella Piirosia nähdään edelleen myös metsäkoneen puikoissa.

Finnharvestin perusta on rautaisessa ammattitaidossa, kaikki osaavat kaikkea.

”Sen päälle on kasvatettu yhteisiksi arvoiksi usko omaan osaamiseen, positiivisuus, rehellisyys ja voittava joukkuehenki – sekä kunnioitus niin asiakkaita, metsänomistajia kuin omia työntekijöitäkin kohtaan”, Pasi Piironen tähdentää.

”Tällä alalla ei ole pikavoittoja, vaan homma on pitkäjänteistä kuin metsänkasvatus.”

Finnharvest elää vahvan kasvun aikaa. Viime vuonna tehtyjen kahden yrityskaupan myötä konekanta kasvoi kymmenellä 34 yksikköön. Lisäksi yrityksellä on useita kumppanuusyrityksiä. Miehistöä omistajat mukaan lukien on nelisenkymmentä. Vuodessa puuta korjataan 550 000 kuutiometriä.

Metsäyhtiöt haluavat yhä suurempia kokonaisuuksia ja enemmän samalta yrittäjältä yhden luukun -palveluperiaatteella.

”Kansainvälistyminen on yksi osa toimintaamme, mutta pääpaino on kotimaassa. Haluamme olla mukana metsäteollisuuden uudessa nousussa, kasvaa ja kehittyä. Tavoitteena on miljoonien mottien vuosihakkuut”, Piiroset tiivistävät.

Janne Pehkonen tykkää työstään metsäkoneenkuljettajana. Työtä saa tehdä itsenäisesti ja ennen kaikkea: saa olla metsässä.

Työtekijää arvostetaan

Finnharvestin metsäkoneenkuljettajat Janne Pehkonen ja Tuomo Issakainen ahertavat Metsäyhtymä Eero ja Matti Kettusen metsässä Heinävedellä. Urakkana on viiden hehtaarin päätehakkuu ja harvennustyö.

”Juu, me ei olla Piirosia, mutta tunnemme olevamme yhtä suurta perhettä veljeskahdeksikon kanssa”, miehet tokaisevat.

Lausahdus kuvaa osuvasti savolaisen, pitkän linjan metsäkoneyrityksen toimintafilosofiaa, jossa jokaista työntekijää arvostetaan.

”Metsäkonemiehet työskentelevät kahdessa vuorossa, vain ajomiehet saattavat tilapäisesti tehdä myös yövuoroa. Ylipitkiä työrupeamia vältetään; kahdeksan tuntia riittää, sillä aikaa pitää jäädä muullekin elämälle”, perustelee Esa Piironen. Systeemi on molempien etu. Työnjälki pysyy laadukkaana, kun miehet ovat motivoituneita ja virkeitä.

Eero Kettunen käy katsomassa työmaalla ja silmäilee puupinoja hyvillä mielin. ”Metsänomistajalle on tärkeää, että homma sujuu niin kuin on sovittu ja korjuujälki on siistiä. Ammattitaitoiset kuljettajat osaavat arvioida mitä mistäkin rungosta saa, ja se vaikuttaa suoraan puutiliin.”

Tukin markkinahinta on onneksi hieman nousujohteinen, mutta kuitupuun hinta ei ole seurannut aikaansa, vaan se junnaa edelleen hyvin matalalla. Tähän pitäisi Kettusen mielestä saada korjausta pikimmiten.

Metsänomistajana hän on huolissaan kelirikkokausien pidentymisestä ja ennen kaikkea tiestön rapakunnosta.

”Valtion alemman tieverkon tiestön sekä yksityis- ja metsäautoteiden kunnossapitoa on laiminlyöty vuosikaudet. Kunnostusrahaa tarvitaan kiireesti, sillä huonokuntoinen tiestö haittaa jo nyt alkutuotannon elinkeinoja. Tiet pitää saada kuntoon puuhuollon turvaamiseksi”, jyrisee Kettunen.

Jaa artikkeli