Suomen metsät kuusettuvat voimakkaasti. Yksilajinen metsä on kuitenkin alttiimpi sairastumaan ilmaston lämpenemisen ja uusien tuholaisten paineessa. Monokulttuuri heikentää myös luonnon monimuotoisuutta. Uusia puulajeja tarvitaan kotoisten rinnalle.
Jyväskyläläinen metsänomistaja Timo Salminen on kokeillut ulkomaisten puulajien ja erikoispuiden kasvatusta metsissään jo neljännesvuosisadan ajan.
”Visakoivu tuli kuvaan ensimmäisenä, sitten istutettiin lehti- ja douglaskuusta. Rehevillä maapohjilla varttuu tammea ja saarnia. Mausteeksi, muttei ihan metsiköiksi asti, on pihtoja ja kontortamäntyä. Lupaavimmilta uusista puulajeista näyttävät tässä vaiheessa douglas- ja lehtikuuset”, Salminen sanoo.
Kokeiluinto juontuu osin siitä, että hän toimii FinForelian taimiston toimitusjohtajana. Yrityksen muidenkin osakkaiden sekä lähipiirin metsissä on tehty omaehtoisia uusien puulajien kasvatuskokeiluja jo vuosia.
Ensimmäisen visametsikkönsä Salminen perusti jo 1990-luvulla. Nykyään visakoivikkoja on parikymmentä hehtaaria lukuisina pieninä kuvioina.
Uudelle vuosituhannelle tultaessa Salminen istutti douglaskuusta.
”Panin sitä varmuuden vuoksi sekaistutuksena kuusen kanssa. Jos kokeilu epäonnistuu, kuviolla kasvaa edes joitain puita. Jos douglas menestyy, hakataan normikuuset pois”, hän selittää.
Alkuvaiheessa douglas varttuu normikuusta hitaammin, mutta vauhtiin päästyään se peittoaa kasvunopeudessa tavanomaisen kuusen. Tukkikokoon puu voi varttua 30 vuodessa.
Salminen arvioi douglaksen olevan kestävämpi tyvilaholle eikä se tähänastisen kokemuksen perusteella maistu hirvieläimille. Koeviljelmiä miehellä on Kerimäellä, Tohmajärvellä sekä Kouvolassa.
Tarjonta luo kysyntää
Moni metsänomistaja epäröi uusien puulajien kasvatusta vedoten siihen, että niiltä puuttuu käyttötarkoitus. Tätä Salminen ei allekirjoita. Jos jotain puuta on runsaasti tarjolla, sille löytyy varmuudella myös kysyntää. Yhdysvalloissa ja Kanadassa esimerkiksi douglaskuusi on perussahatavaraa, lisäksi siitä keitetään sellua.
”Puulajivaihtoehtoja tarvitaan kipeästi, sillä jo nyt kotoisella kuusellamme on ongelmia. Eikä vähiten siksi, että sitä on istutettu liian kuiville kasvupaikoille”, Salminen muistuttaa.
Ilmastonmuutos kasvattaa riskejä ja tuo uusia ongelmia. Riskien hallinnan ja tulevaisuuden varautumisen kannalta hän näkee tärkeäksi, että metsiimme pyritään saamaan myös uusia, mieluusti nopeakasvuisia puulajeja.
”Esimerkiksi Saksassa douglaskuusta istutetaan jo normikuusta enemmän.”
Erikoisempia metsäpuuntaimia kasvatetaan tällä hetkellä vähäisiä määriä muutamissa taimistoissa. Metsäpuuntaimien tuotanto tuskin tulee tulpaksi, sillä jos on kysyntää, taimistot kyllä pystyvät siihen vastaamaan.
Metsänomistajien kiinnostusta on laimentanut myös taimien hinta.
”Taimitarhoilla pitäisi panna puhtia erikoispuiden taimituotantoon niin, että niiden tuotannossa päästäisiin samankaltaiseen teolliseen mittakaavaan kuin perinteisillä puulajeilla”, Salminen pohtii.
FinForelialla on jo tehty lukuisia kokeiluja eri puulajien taimikasvatuksen tehostamiseksi. Ensimmäiset uudella tavalla tuotetut douglaskuusen taimet tulevat myyntiin ensi keväänä. Hinnaltaan ne asettuvat perinteisten metsätaimien hintaluokkaan.
Timo Salminen on jo vuosia kokeillut ulkomaisten puulajien sekä visakoivun kasvatusta metsissään.
Jalostusta tarvitaan
Suomessa pitäisi panna enemmän paukkuja erikoispuulajeiksi laskettavien puulajien jalostukseen, sillä keskieurooppalaiset lajikkeet eivät välttämättä sovellu suomalaismetsiin. Kehittämistyöhön tarvitaan sekä Luonnonvarakeskuksen (Luke) että taimituottajien ponnisteluja.
Yksi varteenotettava vaihtoehto on lehtikuusi. Sen taimia taimistot ovat tuottaneet jo pitkään, joskin niiden menekki on kokonaisuudessaan vielä marginaalista. Usein niitä suositaan maisemapuuna.
Salminen veikkaa, että lehtikuusirintamalta voi löytyä erinomaisia vaihtoehtoja.
”Lehtikuusten suku on laaja, joten mahdollisuuksia löytyy. Eri lajeja risteyttämällä jalostetut hybridilajikkeet voisivat olla toimivia”, hän arvioi.
Tanskassa ja Ruotsissa käytetään paljon lehtikuusen hybridiversioita, jotka on huomattu kasvultaan ja kestävyydeltään paremmiksi kuin kantamuodot. Tänä keväänä Salminen aikoo istuttaa henrynlehtikuusta, jota ei Suomessa ole juuri kokeiltu.
Erikoispuiden jalostus on meillä vasta aluillaan. Esimerkiksi nyt viljeltävää toisen polven douglaskuusta ei voi vielä sanoa jalostetuksi.
”Tehtävää on paljon, mutta jalostukseen ei ole aikaa käyttää 50 vuotta. On mentävä eteenpäin. Metsät eivät monilajistu millään mahtikäskyllä, vaan uskon sen tapahtuvan metsänomistajien omien kokeilujen kautta.”
Suunniteltua toimintaa
Metsänomistajuus ei ole tullut Salmiselle kodinperintönä, mutta metsistä hän kiinnostui jo ennen taimitarhauraansa.
Sattumaakin oli mukana. 1990-luvulla osui kohdalle kiinnostava metsäpalsta.
”Siitä se lähti. Perheemme on sen jälkeen ostanut useita metsätiloja eri puolilta Suomea. Nykyään metsää on liki 700 hehtaaria.”
Kaupanteon yhteydessä Salminen laskee tarkasti tuottopotentiaalin ja varoo hankkimasta ylihintaisia palstoja, niitä kun on vaikea saada kannattaviksi.
”Etelä-Suomessa hehtaarihinta ei ole enää järkevällä tasolla. Vaikka etelässä puiden kasvurytmi ja määrä on Pohjois-Suomea kovempi, se ei automaattisesti tarkoita parempaa tuottoa.”
Omassa metsätaloudessaan hän painottaa taloudellista tuottoa. Parhaaseen lopputulokseen voi päästä hoitamalla metsää oikea-aikaisesti ja suunnitelmallisesti.
”Siemenpuiden jättämisestä ja luontaisesta uudistamisesta olen käytännössä luopunut, sillä taimettuminen on liian verkkaista ja epävarmaa. Metsä uudistuu muutenkin hitaasti, joten alkuvaiheessa ei ole vuosia hukattavaksi.”
”Yhden puulajin metsiä löytyy aivan liikaa – puhtaita kuusikoita on pikkasen päälle paljon. Sen vuoksi tein ison linjanmuutoksen metsänhoidossani viitisen vuotta sitten. Kaikille uudistusaloille istutetaan kahta puulajia, pääosin kuusta ja mäntyä sekaisin, ilman sen suurempaa tieteellisyyttä.”
Lehtipuuta, lähinnä koivua, jätetään taimikonhoidon yhteydessä vain aukkoihin, muualta ne raivataan pois verottamasta havupuiden kasvua.
Puhtaita rauduskoivikoita ei Salmisen metsissä juuri kasva. Koivulle sopivilla ravinteisilla kasvupaikoilla varttuvat erikoisemmat puulajit sekä visakoivumetsät.
”Koivua ei auta viedä yhtään hirvien suosimille maille. Paikat on tarkkaan harkittava huomioon ottaen kasvupaikan ravinteisuus sekä hirvieläimet.”
Salmista, kuten montaa muutakin metsänomistajaa, pännii kestämättömän suureksi paisunut hirvikanta. Taimikkotuhot kouraisevat kukkaroa ja turhauttavat.
Visakoivun kasvatus on työlästä ja hidasta. Onnistuminen palkitaan hyvällä tilillä.
Visainen kasvatettava
Vaikka ensimmäiset visakoivumetsikkönsä Salminen istutti jo lähes 30 vuotta sitten, satoa ei vielä hetkeen pääse korjaamaan. Visakoivu kasvaa hitaammin kuin rauduskoivu, sen kiertoaika on 50–60 vuotta.
”Tukkipuu pitää olla tavoitteena, sillä pienelle visakoivulle ei ole merkittäviä markkinoita.”
Visakoivu on rauduskoivun alalaji. Taimena niitä ei pysty edes toisistaan erottamaan.
”Visakoivulle on tyypillistä monilatvaisuus, oksikkuus ja poikaoksien tuottaminen. Jos mielii kasvattaa laadukasta tavaraa, toistuva leikkaaminen ja pystykarsinta ovat välttämättömiä. Yleensä tämä työ pitää tehdä nuoressa kasvustossa vähintään joka toinen vuosi.”
Salminen manaa visakoivun olevan erittäin kehno kasvatettava. Kaikissa muissa puulajeissa pääsee tuloksiin helpommalla ja varmemmin. Optio tulevasta saa kuitenkin ponnistelemaan.
”Visakoivumetsiköiden isännät näkevät päiväunia muhkeasta puutilistä. Hyvästä sorvitukista maksetaan tällä hetkellä neljä euroa kilolta eli noin neljä tuhatta euroa kuutiolta.”
Monilajistuva metsä
1970-luvulla ylivoimaisessa suosiossa oli männynviljely. Nyt joka paikkaan lykätään pottiputkilla kuusentaimia. Yksi keskeinen syy piilee tiheässä hirvikannassa.
Jo nyt karumpien kasvupaikkojen kuuset ovat paikoin ongelmissa kuivina ja kuumina kesinä. Ilmaston lämpenemisen sekä tavaroiden vapaan liikkumisen seurauksena voi rantautua pahoja metsätuholaisia. Paras tällä hetkellä tiedossa oleva kilpi riskejä vastaan on usean puulajin metsä.
”Metsänhoidossakin on trendinsä, erinäisiä muoti-ilmiöitä tulee ja menee. On kuitenkin huomattava, että metsätaloudessa kvartaalin pituus on neljännesvuosisata”, Salminen tähdentää.
Pitkän kiertoajan vuoksi muutokset tapahtuvat hitaasti. Näyttää kuitenkin siltä, että yhä useammat metsänomistajat kokeilevat rohkeasti uusia puulajeja.
”Oma näkemykseni on, että seuraavan 20 vuoden aikana istutettavien puiden valikoima hieman laajenee. Ei radikaalisti, mutta tasaisen varmasti.”
Ongelmana on Suomen olosuhteisiin sopivien puulajien vähäisyys. Douglas- ja lehtikuusi näyttävät lupaavilta, pihdoista varteenotettavimmaksi Salminen veikkaa sahalinpihtaa.
”En näe mahdottomana, että tulevaisuudessa meilläkin kasvaisi pyökkimetsiä, sillä pyökki menestyy jo Etelä-Ruotsissa.”
