Tyrnäväläinen maan­viljelijä ja urakoitsija Ilkka Matinolli on hyödyntänyt automaatti­ohjausta traktoreissaan ja puimurissaan jo yli kymmenen vuotta. Kokemukset kohtalaisen arvokkaasta laitteistosta ovat myönteisiä.

Tilalla viljellään noin 130 hehtaarin alalla ohraa ja kauraa rehuksi sekä rypsiä. Viime aikoina viljelykiertoon on otettu myös viherlannoitusnurmea. Ajouraopastimeen Matinolli tutustui aluksi naapurilta lainaamallaan laitteella.

– Kun olin perehtynyt laitteeseen ja käyttänyt sitä muutaman päivän, huomasin sen tuomat mahdollisuudet tarkempaan viljelyyn. Niinpä palautin laitteen naapurille ja ostin oman, joka kykeni myös automaattisesti ohjaamaan traktoria, Matin­olli muistelee 2009 vuoden tapahtumia.

 

Selkeää säästöä

Automaattiohjauksen tuoma rahallinen säästö on varsin helposti laskettavissa. Otetaan vaikkapa 300 metriä leveä peltolohko. Käsiajolla muokkauksessa tulee helposti kymmenen sentin limittäisyys. Kolmen metrin levyisellä koneella tulee näin ollen ajetuksi kymmenen metrin levyinen kaistale kahteen kertaan.

Kun työleveyden tuplaa, ajokertoja tulee vähemmän, mutta päällekkäisyys väistämättä kasvaa. Muokkaustyössä pellon rakennekin saattaa kärsiä päällekkäisestä ajosta.

– Laskin ensimmäistä laitetta ostaessani, että tämä systeemi tosiaankin maksaa itsensä takaisin varsin pian. Niska- ja hartiasärytkin jäivät pois, kun traktorin ja puimurin ohjaamisessa ei tarvitse olla itse jatkuvasti mukana, Matinolli tunnustaa.

Polttoaineen kallistumisen myötä turhan ajon kustannus nousee yllättävän suureksi. Vaatimattomankin arvion mukaan säästöä polttoainekuluissa saadaan useita prosentteja.

 

Vanhakin rauta tottelee

Automaattiohjauksen merkittävä etu on sen soveltuvuus vanhempaan traktorikalustoon. Matinollin tilalla olevat viime vuosituhannen Valtra Valmetit tottelevat nöyrästi Trimblen laitteistoja.

– Halvimmillaan uuden laitteiston saa noin 5 000 eurolla, alv 0 %. Ylärajaahan laitteistolla ei taida olla, sillä kehittyneempiin malleihin ja lisäominaisuuksiin saa helposti uppomaan runsaasti euroja, Matin­olli kertoo.

Automaattiohjauksen laitteisto ei huoltoa kaipaa. Ohjelmistopäivitykset on tehtävä aina, kun siihen tarjoutuu mahdollisuus. Matinolli kehottaa viljelijöitä olemaan aktiivisena tässä asiassa, jotta laitteistosta saisi parhaan mahdollisen hyödyn. Tiiviillä yhteistyöllä ja avoimella tiedonvaihdolla laitteistosta on päivitysten ansiosta mahdollisuus löytää uusia ominaisuuksia entistä tarkempaan talonpitoon.

Trimblen automaattiohjauksen ja lohkoautomatiikan laitteet voidaan siirtää helposti traktorista toiseen.

Kahden sentin tarkkuuteen

Matinollin käytössä on RTK- sekä myös edullisempi RTX-korjaussignaali.

– Kasvisuojeluruiskun kanssa urakoitaessa tarkkuus on valttia. Työ on tehtävä niin tarkasti ja huolellisesti kuin se olemassa olevalla tekniikalla on mahdollista. Ilma-avusteinen 24-metrinen Danfoil Airboss on jälkikäteen varustettu ajo-opastimen ohjaamalla lohko- ja määränsäätöautomaatiolla, joka mahdollistaa myös levityskarttojen käytön.

Matinollin kylvökoneena on tehtaalla räätälöity nelimetrinen Tume JC 4000. Lohkoautomatiikka ohjaa syöttökammioita, jolloin periaatteessa on mahdollista kylvää vaikka puolen metrin kaistaa. Päällekkäinen kylväminen on tuotantopanosten ja työajan tuhlaamista.

– Limikylvön haitat huomaa kouriintuntuvasti puimurin ohjaamossa. Kaksinkertainen siemen- ja väkilannoitemäärä aiheuttavat poikkeuksetta viljan lakoontumista. Puinti ja kuivaus hidastuvat sekä puitavan viljan laatutappiot kasvavat, Matin­olli luettelee.

 

Asennus hoituu maalaisjärjellä

Matinollin tilalle hankitut laitteistot on itse asennettu. Kun asiaan on innostusta ja hieman perehtyneisyyttä, niin työstä selviää kohtuullisen helposti. Yleensä laitteiston antenni asennetaan ohjaamon katon etureunaan.

Yksinkertaisen automaattiohjauksen antennin, näytön, ratinohjausmötikän sekä ohjausboksin siirtää koneesta toiseen 20 minuutissa. Jos asennus ja siirto hoituvat kohtalaisen helposti, niin käyttö on sitäkin helpompaa.

– Laitteiston käytön oppii yllättävän nopeasti. Yhdenkään viljelijän ei kannata lykätä laitteiston hankkimista sillä verukkeella, ettei sen käyttöä kuitenkaan opi, Matinolli rohkaisee.

Viljelykirjanpito helpottuu automaatti­ohjauksesta saatavan tiedon ansiosta. Tiedon käsittelyä varten eri valmistajilla on erilaisia ohjelmistoratkaisuja, joihin kannattaa tutustua.

Matinolli kertoo kokeilleensa langatonta tiedonsiirtoa traktorin ja pöytäkoneen kanssa, mutta pitäytyneensä selkeyden ja varmuuden takia USB-tikkutekniikassa. Etuna tiedon siirrossa muistitikulla on sen yhteensopivuus vanhemman tekniikan kanssa.

Tyrnäväläinen maanviljelijä ja urakoitsija Ilkka Matinolli rohkaisee viljelijöitä hankkimaan automaattiohjauksen vanhempaankin traktoriin ja puimuriin. Tilan töissä on mukana myös Ilkan poika, agrologiopiskelija Juho Matinolli.

Tarkkana työkonehankinnoissa

Kun tilalla on automaattiohjaus, uusia työkoneita hankittaessa on oltava tarkkana. Esimerkiksi kaikkiin kylvö­kone­merkkeihin ei välttämättä saa edistyksellistä lohkoautomatiikkaa. Lannoitteen pintalevittimen kanssakin voi tulla pieniä yllätyksiä ja lisäinvestoinnin tarpeita laitteistojen yhteensopivuuden ja tiedon­siirron varmistamiseksi.

ISOBUS-ohjaus kuitenkin helpottaa eri järjestelmien yhteensovitusta.

– Työkoneita hankittaessa kannattaa ottaa kaikki mahdolliset asiat puheeksi ennen ostopäätöksen tekemistä. Joskus koneisiin tarvitaan räätälöityjä, tilakohtaisia ratkaisuja, joiden vaikutus automaatti­ohjaukseen on selvitettävä perusteellisesti, Matinolli painottaa.

Epäsäännöllisen malliset peltolohkot, hirmuinen pöly tai pimeys eivät haittaa. Automatiikalla saa siitä huolimatta aikaiseksi erittäin tarkan työnjäljen. Peri­aatteessa kylvökone tai kasvinsuojelu­ruisku voivat olla koko ajan toiminnassa, sillä lohkoautomatiikka estää päällekkäisyydet.

Kun järjestelmä ja koneet saadaan vielä täysimääräisesti hyödyntämään määränsäätökarttoja, esimerkiksi NDVI- eli normalisoitua kasvillisuusindeksikarttaa, saadaan tuotantopanokset kohdistetuksi täsmälleen sinne, missä niitä tarvitaan.

– Ei liikaa eikä liian vähän, vaan täsmälleen oikein, Matinolli lopettaa. 

Jaa artikkeli