Suomen oman lypsylehmärodun jalostusta on tehty pitkään ja aktiivisesti. Länsisuomenkarjan geeniaines on loistava, kiitos usean jalostustyötä tehneen sukupolven. Nyt haasteena on lypsävien eläinten lukumäärän kartuttaminen.
Länsisuomenkarjan jalostus alkoi virallisesti vuonna 1906 Länsisuomenkarjan jalostusyhdistyksen perustamisella. Vuoteen 1960 länsisuomenkarja oli Suomen yleisin lypsykarjarotu. Nyt lehmiä on tuotosseurannassa enää noin 900 yksilöä. Määrä on vähäinen, mutta lehmien taso on sitäkin kovempi.
Vaikka eläinten lukumäärä on pienentynyt viime vuosikymmeninä jyrkästi, toivo eläinmäärän lisääntymisestä ja rodun säilymisestä on kuitenkin viime vuosina herännyt. Yhä useampi karjanomistaja haluaa olla mukana säilyttämässä Suomen omaa lypsylehmärotua, ja ilahduttavan monessa navetassa märehtiikin taas länsisuomenkarjan lehmiä.
Länsisuomenkarjalla on monia hienoja ominaisuuksia. Eläimet ovat kestäviä ja kokoonsa nähden erinomaisia lypsäjiä. Niiden rehunkäyttökykyä pidetään yleisesti hyvänä.
Eläimet kuitenkin kasvavat vielä useamman poikimisen jälkeen ja rodun edustajat kehittyvät tuotoksissaan hitaammin kuin valtarotuiset eläimet. Rotu on myös luonnostaan nupo.
Rotua on jalostettu pontevasti ja pitkäjänteisesti. Aiemmin tunnettuja heikkouksia, utarerakennetta ja luonnetta, on saatu parannettua huimasti. Suomalaista sisua kyllä löytyy, mutta vanha ja piintynyt kuva kiukkuisesta pienestä potkurista ei pidä ollenkaan paikkaansa.
Länsisuomenkarjan lehmien maidon juustoutumisominaisuudet ovat tunnetusti erinomaiset. Lisäksi niiden maidossa on hiljattain todettu olevan poikkeavan paljon oligosakkarideja. Nämä bioaktiiviset sokeriyhdisteet toimivat suolistossa hyvien bakteerien kasvua edistävinä probiootteina sekä auttavat puolustusjärjestelmän toimintaa. Erityisen suuri merkitys oligosakkarideilla on äidinmaidonkorvikkeissa.
Länsisuomenkarjan jalostuksen onnistumiseen on oltava tyytyväinen. Aktiivisella jalostustyöllä on saavutettu hienoja tuloksia pienellä eläinmäärällä. Toiveena oleva eläinmäärän lisääntyminen auttaisi jalostusta edelleen.
Jalostukseen on myös saatavissa työkaluja aiempaa enemmän. Jo useamman vuoden on ollut saatavilla sukupuolilajiteltua siementä.
Myös genominen jalostus on tulossa avuksi pian, todennäköisesti jo vuoden sisällä. Tausta-aineisto on jo kerätty, ja etukäteisarvioiden perusteella genomisen jalostuksen odotetaan toimivan länsisuomenkarjalla hyvin. Tämä on pienelle rodulle merkittävä kehitysaskel, koska eläinten vähäisen lukumäärän vuoksi jälkeläisarvosteluun perustuva jalostus on ollut kovin hidasta.
Länsisuomenkarjalle voi myös saada alkuperäisrotujen tukea. Vuodesta 2023 alkaen poikineen eläimen tuki on alustavien tietojen mukaan 660 euroa vuodessa. Summa on merkittävä. Yli 9 000 kiloa vuodessa lypsävän länsisuomenkarjan lehmän katetuotto on tuen kanssa erittäin kilpailukykyinen.
Länsisuomenkarjassa on aina ollut kestäviä huippulehmiä. Kestävyys myös periytyy vahvasti rodun emälinjoissa. Rodun historiassa on kaikkiaan yli 50 lehmää yltänyt yli 100 000 kilon elinikäistuotoksiin.
Rodun ensimmäinen satatonnari oli Nappula jo vuonna 1961. Koivikon koulutilan merkittävän jalostuskarjan lehmä Koivikon Alku saavutti saman tittelin vuonna 1991.
Korkeimman, 17 235 kilon vuosituotoksen rodun historiassa on lypsänyt Ikaalisissa lehmä Hortensia (100–303933 SSS). Hortensian elinikäistuotos on 129 292 kg ja kymmenen tuotosvuoden keskituotos 12 507 kg.
Rodun historian korkein elinikäistuotos on kangasniemeläisen Hulikan Vadelman 152 403 kiloa. Pieni, alle 500 kiloa painanut lehmä lypsi elämässään yli 10 000 kiloa kuiva-ainetta; rasvaa 5 443 kg ja valkuaista 4 611 kg. Keskimäärin Vadelma lypsi kahdentoista tuotosvuotensa aikana maitoa 12 290 kg vuodessa.
Sekä Hortensialla että Hulikan Vadelmalla on kestäviä tyttäriä ja tyttärentyttäriä; Hortensialla jo satatonnari ja Vadelmalla useita 50-tonnareita. Molemmat vaikuttavat myös keinosiemennyksessä, Hortensia oman poikansa kautta ja Vadelma tyttärensä pojan ansiosta.
Naudan käyttäytymistä eri tilanteissa ohjaavat vaistot, opittu käyttäytyminen, pelko ja aggressio. Kasvissyöjänä nauta kuuluu saaliseläimiin, ja pelko on ehto saaliseläimen hengissä säilymiselle. Nauta näkee hyvin hämärässä, kuulee ja maistaa paremmin kuin ihminen. Se tunnistaa hoitajansa hajun perusteella, samoin kuin paikan, jossa on aiemmin tapahtunut jotain pelottavaa.
Kansallinen nautojen hyvinvointimittaus kirittää eläinten hyvinvoinnin todentamista isolla harppauksella eteenpäin. Sitä voidaan hyödyntää tulevaisuudessa myös muilla eläinlajeilla.
Eläintautitilanne on Suomessa säilynyt melko hyvänä, sillä koko tuotantoketju on sitoutunut tekemään toimia tautien vastustamiseksi.
Utaretulehdus heikentää eläinten hyvinvointia ja aiheuttaa suuria taloudellisia tappioita. Se on lypsylehmillä yleinen ja usein vakava sairaus.
