– Hankimme ensimmäiset ylämaankarjan eläimet, viisi lehmää vasikoineen, ylitorniolaiselta Alpo Kreiviltä vuonna 2012. Päätimme kehittää tilaa siten, että saisimme elantomme tilanpidosta lopulta kokonaan, yrittäjät Eija ja Teemu Nurmela kertovat.
Nurmelat ovat kasvattaneet tilan peltopinta-alaa 20 hehtaarista 120 hehtaariin. Karjan pääluku on kasvanut 60 eläimeen, mutta nykyään pääluvun lisäämistä rajoittaa laitumien puute.
– Pihapiirin tontti on pienehkö, ja talvella meillä on kolme eri laumaa, jotka on pidettävä erillään toisistaan. Tämänhetkinen infra soveltuu tälle eläinmäärälle.
Tilalla on myös luonnonlaitumia ja karjan hoidossa olevia perinnebiotooppialueita yhteensä 15 hehtaaria. Näihin on tehty ympäristönhoitosopimukset ely-keskuksen kanssa.
– Laumaa on kasvatettu harkiten. Eläinten valintaan ja käsiteltävyyteen sekä sukulinjoihin on keskitytty huolella, ja eläimet ovat kesyjä hoitajilleen, Eija Nurmela sanoo.
Tilaajille
Maatilan Pellervon digitilauksella pääset lukemaan tämän ja muita maksullisia juttuja.
Jäikö juttu kesken? Jatka lukemista: Nyt ensimmäinen kuukausi Maatilan Pellervon digiä Eläin-sisällöillä vain 5,90 euroa.
Hyvät olosuhteet, säännöllinen hoito ja maittava rehu ovat sonnien kasvun ja hyvinvoinnin kulmakiviä. Lihakarjatilan kannattavuuden peruspilarit rakentuvat rehukulujen optimoinnista ja navetan korkeasta täyttöasteesta. Eero Saaren karja on noussut nopeasti atrialaisten tilojen päiväkasvutilaston kärkijoukkoon.
Yhä useammalla suomalaisellakin liharotuisella sonnilla on mahdollisuus päätyä kansainväliseen jalostuskäyttöön. VB Vinski matkasi kasvattajatilalta Hollolan karanteeninavetan kautta Tanskaan.
Juvalta maailmalle ponnistanut keinosiemennyssonni VR Wehmais Vimo Vehmaa eli VR Vehmaa valittiin VikingGeneticsin Hall of Fameen eli kunniagalleriaan. Sinne on yltänyt kaikkiaan viisi suomalaista sonnia.
Et voi huolehtia hyvin muista, ellet ole itse kunnossa ja työkykyinen. Valitettava totuus, jota vastaan voi ehkä pyristellä onnistuneesti hetken aikaa, mutta pidemmällä aikavälillä taistelun tulee häviämään. Kotieläintiloilla "muihin" kuuluvat myös tilan eläimet, joiden hyvinvointi ja tuotoskunto on maatalousyrittäjän vastuulla. Luonnonvarakeskuksen tutkimus- ja kehityshanke Secure Food selvittää suomalaisen maitoalan muutosjoustavuutta. Hankkeen joulu–tammikuussa tekemä kysely maidontuottajille…
Kolme viikkoa ennen ja jälkeen poikimisen on aika, jolloin eläin tarvitsee erityisesti hoitajan aikaa ja huolenpitoa. Tutkimusten mukaan tämä on juuri se ajanjakso, jolloin olosuhteet ja hoito vaikuttavat eniten koko loppulypsykauden tuotokseen ja terveyteen.
Eläinten hyvinvointi on Essi Walleniukselle sydämen asia. Hän on ollut kehittämässä riippumatonta merkkiä, joka kertoo kuluttajalle tuotantoeläimen hyvinvoinnista. Kaikki eivät ole merkistä innostuneet.
"Kunhan tästä päästään tai tähän saadaan tukipaketti, niin selvitään." – Onko tämä tosiaan toimintaympäristö, jossa elämme ja kehitämme yrityksiämme eteenpäin? Siltä se on ainakin viimeiset vuodet kuulostanut. Joka kerta huudamme apuun jotain tahoa, syytämme tilanteestamme jotain toista tai vertaamme tilannettamme naapuriin, jolla joka kerta on jotain enemmän. Se ei ole vienyt meitä eteenpäin tähän päivään…
Lehmänkellojen iloinen kilke toivottaa vieraan tervetulleeksi Markku Poikelispään tilalle Kurun Itä-Aureeseen. Kellokaulojen seasta löytyy myös itse isäntä, joka on juuri päästänyt karjansa päivittäiselle ulkoiluhetkelleen.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.