Hyviin tuloksiin kokeillen ja kehittäen

Sokerijuurikasta viljelevälle Ossi Kupilalle oma­ehtoiset viljely­kokeet ovat työn suola ja tapa hioa omaa ammatti­taitoa. Vaikka välillä tulee taka­pakkia, kokeilujen kautta voi löytää juuri omalle tilalle ja sen koneille soveltuvat menetelmät.

Hattulan Nihattulan kylässä sijaitsevalla Kupilan tilalla sokerijuurikasta viljellään jo kolmannessa polvessa.

– Vaarin aikaan, viljelyn ensi vuosina juurikkaat harvennettiin, kitkettiin ja nostettiin käsin. Sato kuljetettiin hevoskyydillä Parolan asemalle ja siitä junalla Salon sokeritehtaalle, tilan nykyinen isäntä Ossi Kupila kertoo. Sittemmin juurikasta on jalostettu Turengin tehtaalla, nyt Säkylässä.

Sokerijuurikkaan viljelyn Kupila kokee kiinnostavana. Se tasaa työhuippuja ja tuo hyvän lisän viljelykiertoon, useimmiten se on myös satovarma.

– Tämänhetkinen hinta on kilpailukykyinen muihin kasveihin nähden. Hyvä asia on myös kiinteähintainen sopimuskäytäntö.

Yhdeksi vahvuudeksi Kupila listaa toimivan neuvonnan. Pellonpiennarpäiviä ja muita tapahtumia järjestetään paljon ja vertaistuki toimii.

– Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus tekee arvokasta tutkimusta ja koetoimintaa viljelyvarmuuden ja -menetelmien parantamiseksi. Joka kasvilla ei ole omaa, ajan tasalla olevaa tutkimuskeskusta, Kupila muistuttaa.

– Viljelyssä haastavinta on kasvukauden alku, sillä kylvössä tulee helposti mokailtua. Pakkaset ja tuulieroosio ovat kevään hallitsemattomia riskejä.

Kupilan tila
Hattula, Nihattulan kylä

• Päätoiminen yrittäjä: Ossi Kupila. Toiminut maatalous­yrittäjänä vuodesta 1998. Veli ja kaverit apuna kiire­aikoina.
• Omistus: Tilasta tehtiin yhtymä 2015, jolloin Heikki Kupila tuli pienellä osuudella mukaan.
• Hehtaarit: Viljelysalaa 160 hehtaaria, josta liki neljännes vuosittain sokeri­juurikkaalla.
• Viljelyssä: Sokerijuurikasta, syys- ja kevätkylvöisiä öljy­kasveja, vehnää, ohraa ja kauraa. Lisäksi kerääjäkasveja.

Kyntö sopii juurikkaalle

Tilan pellot ovat pääosin keveitä maalajeja, hienoa hietaa ja hiuetta. Sokerijuurikasta on välillä ollut kasvussa myös raskaammilla maa­lajeilla. Multavilta mailta onkin nostettu parhaat sadot, jopa yli 60 tonnia hehtaarilta.

Kupila suosii juurikasmailla kevätkyntöä, jonka jälkeen seuraavat äestys ja jyräys ennen kylvöä. Raskaampia maita hän kyntää myös syksyllä. Viljapeltoja hän kevytmuokkaa ja suora­kylvää.

Viljelytoimet hän tekee pääosin yksin. Peltojen muokkaamisessa veli ja kaverit ovat välillä apuna.

– Toistaiseksi tämä on sujunut hyvin näin, joskin välillä olen harkinnut urakoitsijan käyttöä etenkin noston osalta. Tänä vuonna sokeri­juurikasta oli 37 hehtaaria.

Hyvä viljelykierto on kaiken kasvinviljelyn perusta. Lähtökohtaisesti juurikasta kasvatetaan samalla lohkolla korkeintaan kahtena vuotena peräkkäin, ja sen jälkeen vähintään kaksi vuotta muita kasveja.

Kupila viljelee kaikkia viljalajeja sekä öljy- ja saneerauskasveja.

– Juurikasankeroisen takia tavoitteena on yhden peräkkäisen juurikasvuoden kierto.

Syysviljat ovat tulleet tilalle jäädäkseen, joskin syysohra sai jäädä sen heikon talvehtivuuden vuoksi.

– Eritoten syysrapsin viljelystä olen innoissani sen suuren satopotentiaalin ja yhden hyvin onnistuneen vuoden jälkeen, jolloin hehtaarisato kipusi yli 4 000 kilon. Ötökät ovat öljykasvien riesana, mutta syyskylvöiset lajit kestävät painetta kevätkylvöisiä paremmin, kolmatta vuottaan syysrapsia viljelevä isäntä kertoo.

Ossi Kupila on omien viljelykokeiden ja SjT:n hankkeiden ohella osallistunut myös KWS:n ja Syngentan lajikekokeisiin.

– Vuosi sitten syksyllä kylvin pinta­levittimellä syysvehnää juurikaskasvustoon pari päivää ennen nostoa. Yllättävän tasainen ja hyvä kasvusto tästä kehittyi, joskin siemenmäärä olisi saanut olla suurempikin. Joka tapauksessa tätä kannattaa kokeilla toistekin. Minua kiinnostaisi kokeilla myös kaistakylvöä, jonka arvelen sopivan meidän maalajeillemme.

Rivivälijaolla sujuvuutta työhön

Sokerijuurikkaan kylvössä Kupila on kokeillut monia eri siemenetäisyyksiä ja erilaisia rivivälejä. Siemenetäisyydet olivat suurimmillaan 27 senttimetriä, jolloin siemenen käyttömäärä hehtaarilla oli jo todella pieni.

– Yllättävää kyllä, parhaat yli 64 tonnin keskisadot sain juuri noilta lohkoilta, isäntä kertoo.

Harvassa kylvössä on myös riskinsä, sillä heikon idännän tai pientenkin taimi­tuhojen seurauksena kasvustoon jää aukkoja, joihin rikkakasvit pesiytyvät.

– Nyt meillä on jo pitkään ollut vähän epäsäännölliset rivivälit niin, että kolme riviä on 48 sentin etäisyydellä ja sen jälkeen on isompi 67 sentin väli. Näin peltoon tulee hyvät ajourat, joita pitkin on mukavampi ruiskutella ja harata. Malli soveltuu hyvin tilan muille koneille, kuten 15-metriselle kasvinsuojeluruiskulle ja kolme­riviselle nostokoneelle.

Noin puolet juurikasalasta kylvetään perinteisillä, puolet Conviso Smart -lajikkeilla.

– Aluksi nämä uudet Conviso-lajikkeet olivat herkkiä kaikelle mahdolliselle stressille, ja niissä oli joitakin huonoja ominaisuuksia. Lajikekehityksen ansiosta ongelmat on selätetty ja satotasokin alkaa olla sama kuin perinteisillä.

Jaettu lannoitus toimii

Optimaalisen lannoitustavan löytämiseksi isäntä on tehnyt erilaisia kokeiluja parhaan lannoiterivietäisyyden löytämiseksi ja polttovioituksen välttämiseksi.

– Olen huomannut, että oikea lannoite-­etäisyys vaihtelee eri vuosina. Yhtenä vuotena paras etäisyys voi olla sentin, toisena seitsemän senttiä. Ehkä parasta olisi, jos lannoitteet saisi annosteltua leveänä nauhana kylvörivin alle, mies pohtii.

Jaettu lannoitus ja starttifosfori juurikkaan kylvössä ovat toimiva yhdistelmä.

Kylvö tehdään turkkilaisvalmisteisella Özdökenin kylvökoneella. Malli on prototyyppimäinen, tilan käyttötarpeisiin räätälöity laite. Nostotyön hän tekee Thyregodin kolmirivisellä koneella.

– Monet koneet olen ostanut suoraan ulkomailta, puimurin Espanjasta ja nosto­koneen Saksasta. Vaikka rahti maksaa melkoisesti, valinnanvaraa on enemmän ja hinnat ovat kotimaan vaihtokoneita edullisempia.

Sokerijuurikas pärjäsi

Tällä kasvukaudella alkukesän kuivuus koetteli monia kasveja. Poutivilla mailla syysvehnä kärsi pahoin kuivuudesta ja sateiden jälkeen jälkiversonnasta. Viljasato jäi Kupilan tilalla keskimääräistä heikommaksi, parhaiten viljoista menestyi kaura.

Sokerijuurikas näyttäisi olevan kasvukauden voittaja. Sen alkukehitys on hidasta, ja siksi se ei hätkähdä alkukesän sateettomuutta.

– Viime kesänä sateet tulivat juurikkaan kannalta juuri oikea-aikaisesti eli juhannuksen tietämissä. Lämmin syksy on puhdittanut kasvua merkittävästi, joten yli 50 tonnin keskisatoa uskaltaa toivoa.

Joulukuun alussa Ossi Kupila kertoo saaneensa nostettua juurikkaat juuri sopivasti ennen pakkasjaksoa.

– Sato oli 57 tonnia hehtaarilta. Tosin pientä harmitusta aiheutti se, kun puoli­välissä ajoa sato näytti menevän yli 60 tonnin. No, jos lasketaan pois pinta-alasta monimuotoisuuspientareet ja lisätään metsästäjille menneet juurikkaat, niin olisihan se noin 60 tonnia. Multapitoisuus oli yllättävän pieni, vaikka nosto-olosuhteet eivät olleet parhaat mahdolliset. Ropa-puhdistuskuormaaja taisi irrottaa hyvin multaa tänä vuonna.

Sokerijuurikkaalla on myös vitsauksia.

– Ankeroisen olen saanut pidettyä kurissa hyvällä viljelykierrolla ja monipuolisella kasvivalikoimalla. Öljyretikka ja keltasinappi näyttäisivät häätävän ankeroista tehokkaasti, Kupila on havainnut.

Pitkään juurikaskierrossa olleilla lohkoilla on usein suuri rikkakasvipankki, jonka kanssa on välillä vaikea tulla toimeen. Esimerkiksi savikka toimii juurikasankeroisen isäntäkasvina, joten pahimmillaan ankeroiset lisääntyvät välivuosinakin.

– Hyviä puolia on kuitenkin ehdottomasti huonoja enemmän. Palkitsevimpia hetkiä ovat taimien nouseminen, rivien näkyminen ja niiden umpeutuminen. Työnsä jälkeä on kiva katsella silloin, kun pelto on kokonaan vihreän kasvimassan peittämä eikä rikkaruohoja juuri näy.

Vastapainoa aarteenetsinnästä

Luonto on kiinnostanut ja innostanut Ossi Kupilaa pikkupojasta lähtien. Hän on istuttanut erikoispuulajeja pihapiiriin ja harrastanut perhosten kasvatustakin. Biologian ohella miestä kiehtoo historia.

– Sain olla kesätöissä arkeologisella kaivauksella Hämeenlinnassa, ja siitä taisi syttyä kipinä menneisiin aikoihin. Vuonna 2000 minun piti ostaa digikamera, mutta hankinkin metallinetsimen ja liityin Kanta-­Hämeen menneisyyden etsijät -ryhmään.

Kanta-Häme on kiitollista aluetta löytöjen tekemiseen, sillä seutukunnalla on asuttu ja viljelty maata ikiajat. Etenkin keväisin ja syksyisin Kupilan viikonloput kuluvat pelloilla kulkiessa ja aarteita etsiessä.

Monenlaista mielenkiintoista mies on reissuillaan bongannut: työkaluja, sormuksia, miekkoja, ammuksia, solkia ja rahoja niin rautakaudelta kuin viikinkiajaltakin.

Kupilan huikein löytö oli 1400-luvulta peräisin oleva kuuden penningin hopea­kolikko, joka on tiettävästi vanhin Suo­messa lyöty raha.

– Tämän kaltaiset aarrelöydöt antavat lisäpaloa kiehtovaan harrastukseen.