Verosuunnittelulla tulosta
Veroilmoituksen täyttämiseen kannattaa varata reilusti aikaa ja hyvä asiantuntija. Järkevällä verosuunnittelulla palkka paranee.
Talouden hallinnan ja kannattavuuden parantamiseen keskittyvät artikkelit tarjoavat tietoa, jonka avulla maatilayrittäjät voivat seurata ja optimoida tuloja, kuluja ja investointeja. Osiossa käydään läpi myös vinkkejä budjetointiin ja kannattavuuden parantamiseen pitkällä aikavälillä.
Veroilmoituksen täyttämiseen kannattaa varata reilusti aikaa ja hyvä asiantuntija. Järkevällä verosuunnittelulla palkka paranee.
Viime vuodet ovat koronan ja Ukrainan sodan vuoksi aiheuttaneet turbulenssia maatalouden panos- ja tuotosmarkkinoille. Moni tila on lopettamassa kannattavuusongelmien seurauksena. Samalla kuitenkin jatkavat tilat toimivat yhä ammattimaisemmin – rakennekehitystä tapahtuu monella tasolla.
Taas on yksi vuodenkierto selätetty ja vanhentuneina muttei viisastuneina käydään uutta toivoa täynnä kohti seuraavaa kasvukautta. Sitä ennen pitää kuitenkin katsahtaa edelliseen vuoteen ja laatia tilinpäätös, jotta tulevaisuudensuunnitelmat eivät olisi (jälleen) aivan tyhjän päällä. Tänä vuonna se tehtiin entistäkin tarkemmalla silmällä. Ja koska pelkkien kylmien numeroiden tuijottaminen on sekä masentavaa että no… kylmäävää, laadin myös…
Noinhan sitä sanotaan, mutta uskaltaako alkaneen vuoden kujeita arvella vai pitääkö pelätä? Kun vuosi 2021 meni pandemian ja 2022 Venäjän rikollisten piikkiin, niin mitä mahtanee 2023 tuoda tullessaan? Kuu Kiurusta kesään, mutta hän palasi vauvalomaltaan jo lokakuun 6. Tarmokkaana toimeen, eikä aikaakaan, kun tauolla ollut THL:n ja ministeri(ö)n kinaaminen rokotusten lisäkerroista, tarpeellisuudesta ja covidin aiheuttamasta…
Maanomistajalle tuulivoimalan rakentaminen on usein pienoinen lottovoitto, kunhan pitää huolen siitä, että tekee riittävän isot tuotot takaavan vuokrasopimuksen.
Osakeyhtiö perustetaan yleensä verotussyistä. Näin tapahtui myös maitotilalla Hankasalmella.
Koneiden yhteiskäyttö lisääntyy vuosi vuodelta. Yhteiskoneiden edut voittavat haitat. Mahdolliset kiistat vältetään sopimuksin.
Osakeyhtiömuoto olisi monelle maatilalle taloudellisesti järkevin tapa harjoittaa maataloutta. Jukka ja Liisa Ojantakanen yhtiöittivät tilansa, eivätkä kadu päätöstä.
Suomen pohjoiset olot eivät estä kilpailukykyistä maidontuotantoa. Joillain tiloilla kustannukset ovat samaa luokkaa kuin Irlannissa.
Kotimaisen valkuaisen kysyntä kasvaa, ja viljelypinta-alaa voitaisiin lisätä reilusti. Palkokasvit ovat kannattava lisä viljelyyn sekä taloudellisesti että viljelykierron kannalta. Paturin tilalla käytössä on kaksivaiheinen korjuu.
Pöydällä on nippu maksamattomia laskuja ja teurastili tulee kahden kuukauden päästä. Tuttu tilanne monella tilalla. Budjetointi on paras tapa ennakoida kulujen ja tuottojen ajoittumista, mutta vain osa maatiloista seuraa aktiivisesti taloutta, tekee välintilinpäätöksiä tai analysoi tunnuslukuja.
Vuoden eivät ole veljeksiä – etenkään kasvinviljelytiloilla. Hyvissä ajoin ennen vuoden loppua tehtävällä välintilinpäätöksellä voi säästää veroissa pitkän sentin.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.