Kuusamolaisella maitotilalla tehdään meijerituotteita omasta maidosta jo kolmannessa polvessa. Leipäjuustosta aloitettiin, nyt tehdään jogurttia ja pian mahdollisesti myös muuta.
Kuusamon keskustasta kulkee tie kohti itää mäkiä ja notkelmia pitkin. Puolen tunnin ajomatkan jälkeen kyltti ohjaa perille, Pitkäsen Maalaisjuustolaan ja Lehto-Sippala Oy:n lypsykarjatilalle. Venäjän rajalle on matkaa kymmenisen kilometriä.
Yhdestä rakennusrykelmän talosta löytyy kaksi nuorta naista, tilalliset ja yrittäjät Jonna ja Janika Pitkänen. Pian paikalle saapuvat myös vanhemmat, yhä toiminnassa mukana olevat Merja ja Oiva Pitkänen.
– Sukupolvenvaihdos ja tilan yhtiöittäminen tehtiin vuonna 2019, jolloin tytöt tulivat mukaan toimintaan ja velipoika Pauli Pitkänen jäi pois. Merja on b-osakkaana, Oiva Pitkänen sanoo.
Pitkästen tila on vanha sukutila, jossa on Oiva Pitkäsen mukaan ollut lypsäviä aina. Nyt lypsylehmiä on 50 ja lisäksi saman verran nuorkarjaa. Maito myydään Kuusamon Osuusmeijerille. Osasta valmistetaan itse jogurttia Pitkäsen Maalaisjuustolan -brändillä.
– Sen osuus liikevaihdosta on ollut parhaimmillaan jopa viidennes, mutta nyt vähemmän, kun maailmantilanne ja kulujen nousu on muuttanut ostokäyttäytymistä, Oiva Pitkänen sanoo.
Jogurtintekoon johtanut tarina alkoi 1990-luvun alussa, kun Oivan äiti Taimi Pitkänen ei halunnut laittaa hyvin lypsävää lehmää pois, vaikka silloinen maitokiintiö sitä edellytti.
– Äiti päätti tehdä tuon lehmän maidosta leipäjuustoa ja myydä sitä torilla. Ja puhelias kun oli ja juusto hyvää, myynti onnistui niin, ettei yhden lehmän maito enää edes riittänyt, Oiva Pitkänen kertoo.
Aluksi säännöt sallivat leipäjuuston teon kotikeittiössä, mutta pian vaadittiin omat tuotantotilat.
– Juuston menekki kasvoi ja vuonna 1996 juustontekoon rakennettiin tilat vanhan navetan maitohuoneeseen.
Kun Merja Pitkänen tuli vuonna 1994 Kuusamoon, opetteli hänkin juustonteon.
– Leipäjuuston kysyntä alkoi kuitenkin vähitellen hiipumaan ja vanhemmat väsymään juustontekoon. Oltaisiin tarvittu lisäinvestointejakin. Oli vähällä, ettei lopetettu koko hommaa.
Tilan meijeritoiminnan pelastajaksi tuli paikallinen kehitysyhtiö, joka tarjosi apua markkinoinnin ja kannattavuuden suunnitteluun. Merjalle haluttiin luoda mahdollisuus tehdä töitä kotona, kun lapsiakin oli kotona jo viisi. Vuonna 2011 remontoitiin vanhat tuotantotilat viereen.
– Tavoitteena oli tehdä yhä leipäjuustoa, mutta laitetoimittaja houkutteli jogurtintekoon. Ostimme aluksi 200 litran jogurttikattilan ja sain lyhyen koulutuksen paikan päällä. Ensimmäiset jogurtit tulivat myyntiin vuonna 2012, ja myymme sitä edelleen saman kokoisissa litran purkeissa, Merja Pitkänen kertoo.
Leipäjuustonteon Pitkäset päättivät lopettaa vuonna 2018, kun menekki väheni.
Pitkästen meijeri on rakentunut nykyiseen muotoonsa vähitellen. Nyt käytössä oleva tila on noin 25 neliömetrin kokoinen. Tilassa on kaksi Plevnik-merkkistä jogurtin keittokattilaa, ensin hankittu on kooltaan 200-litrainen ja nykyinen, vuonna 2017 hankittu 500-litrainen. Lisäksi on pakkauslaite ja pienet kylmiötilat. Meijerihuoneen viereen on hankittu lisäksi 6x3-metrinen kylmäkontti vuonna 2017. Muovipurkit kansineen ostetaan Finnvacumilta.
– Jogurtin makuina ovat maustamaton ja laktoositon maustamaton, jotka pakkaamme litran purkkeihin, sekä puolen litran sokerilla makeutettu kuusenkerkkäjogurtti. Kahdella kattilalla voi tehdä useaa lajia samanaikaisesti, Merja Pitkänen kertoo.
Tilaukset tulevat perjantaisin, ja Merja tekee jogurtit alkuviikolla. Torstaina Pitkäset vievät ne itse paikalliseen kuljetusterminaaliin ja liikkeisiin.
Maito tuodaan navetasta meijeritilaan tankilla, josta se pumpataan letkuilla kattiloihin. Sen jälkeen maito pastöroidaan, jäähdytetään, ja siihen lisätään hapate. Kun happamuus on oikea, jogurtti purkitetaan ja siirretään kylmään.
– Prosessiin kuluu yhteensä noin 12 tuntia. Tosin koko aikaa ei tarvitse olla paikan päällä, kun prosessia voi seurata myös etänä. Tilausten mukaan lasketaan, kuinka paljon maitoa kuluu viikossa.
– Tarkka pitää olla, ja kaikki toimet, lämpötilat ja muut pitää kirjata omavalvontaan. Koneet ovat onneksi pysyneet kunnossa, hän sanoo.
Oiva Pitkänen arvioi meijerin kokonaiskustannuksiksi noin 100 000 euroa.
– Ely-keskukselta on saatu tukea noin 30–40 prosenttia. Suunnittelussa ja rahoituksen haussa on ollut apuna paikallinen kehitysyhtiö Naturpolis, jonka apu on ollut korvaamatonta.
Yhteistyö paikallisten terveysviranomaisten kanssa oli aluksi raskasta, kun oikea osaaminen puuttui paikallisesti.
– Kerettiin toimimaan jo pari vuotta, kun ilmoitettiin, että meillä on väärä omavalvonta, vaikka olin tehnyt sen ohjeiden mukaan. Oli vaarana, että laitetaan lappu luukulle. Myöhemmin kuitenkin osoittautui, että olin toiminut juuri oikein, Merja Pitkänen kertoo.
Siitä lähtien yhteistyö terveysviranomaisten kanssa on sujunut.
– Tarkastajien vaihtuvuus on täällä syrjässä suurta. Olisi toki helpompaa toimia aina tutun ihmisen kanssa, Merja jatkaa.
Pitkäsen Maalaisjuustolan jogurttia myydään nykyisin paikallisissa kaupoissa, suoramyyntinä sekä K-ryhmän kaupoissa ympäri Suomen.
Myyntikanavien löytäminen on vaatinut vuosien työn.
– Aluksi myimme jogurttia itse eri tapahtumissa ja paikallisiin kauppoihin. Kesko kiinnostui, kun turistit toivoivat jogurttia omiin lähikauppoihin. Onneksi ollaan matkailupitäjässä, Merja Pitkänen kertoo.
Jonna Pitkänen on äidin apuna aina tarvittaessa ja uusien tuotteiden kehittäminenkin kiinnostaa.
– Jogurttien makuvalikoimaa voitaisiin kasvattaa, mutta harkiten. Myös juustonteko kiinnostaa, hän sanoo.
Vanhemmat ovat kiertäneet eri tapahtumissa myymässä ja mainostamassa jogurtteja. He ovat osallistuneet myös Artesaaniruuan SM-kisoihin ja palkintojakin on tullut.
– On saatu tarra purkin kylkeen ja tunnettuutta, Oiva Pitkänen kertoo.
Logo ja www-sivut teetettiin aikoinaan mainostoimistolla, muu markkinointi on tehty itse. Nyt markkinointi on siirtynyt tyttärille ja someen.
– Yritetään tehdä videoita ja mainontaa sinne, vaikka se tuntuukin välillä hankalalta, kun ei oikein osata olla kameran edessä, Jonna ja Janika sanovat.
Jogurtin teko on toistaiseksi Merjan vastuulla, mutta pakkaamisessa joku perheenjäsenistä on kaverina.
– Tämä vaatii tiimityötä. Perhe kun ollaan, viestintä on varmaan vähän suorempaa kuin muualla, Jonna sanoo.
Jonna on opiskellut meijerialan tutkinnon ja Janika maatalousalan. Oiva on halunnut opettaa tyttäret tilan töihin karjanhoito edellä.
– Sain omilta vanhemmiltani tähän hyvän pohjan, jonka olen halunnut siirtää tyttärille. Nyt Jonna ja Janika hoitavat jo suurimman osan tilan töistä, traktori- ja peltohommat kokonaan.
Oiva toimii "jokapaikanjussina" ja auttaa toimistosta remppahommiin, missä kulloinkin tarvitaan. Myös Oivan veljenpoika tekee tilalla töitä, pääosin traktori- ja peltohommia.
– Porukkaa on nyt vähän liikaa. Tavoitteena on kasvattaa taas meijeripuolta niin, että se kattaisi yhden tai jopa kahden työntekijän kulut, Oiva sanoo.
Samalla halutaan tuottaa mahdollisimman hyvää maitoa. Tila sai vuonna 2015 Walter Ehrströmin säätiön kultaisen ansiomitalin. Siitä on hyvä jatkaa myös jogurtintekoa.
Lihantuotannossa olevilla kyytöillä on Arvilan tilalla arvokas tehtävä, sillä ne lisäävät luonnon monimuotoisuutta laiduntamalla. Maatiloilla tuetaan luonnon monimuotoisuutta monin eri keinoin.
Kiteeläisellä luomutilalla, pohjoiskarjalaisessa vaaramaisemassa laiduntavat ruotsalaiset turkislampaat ja ranskalaiset emolehmät. Niitä paimentavat brittiläisen paimenkoirarodun edustajat.
Rehua jakavissa tai työntävissä tai lantaa käytäviltä poistavissa itsekulkevissa roboteissa käytetään yleensä akkuja, jotka voi tarpeen vaatiessa vaihtaa itse.
Paavola Farm on kehittynyt viidentoista vuoden aikana kaikilla maitotilan osa-alueilla. Virpi ja Petri Paavolan tilalla Kaustisella uskotaan vahvasti suomalaiseen maidontuotantoon koko perheen voimin. Tila on yksi EDF:n vertailutiloista.
