Hiiliviljelyä ja peruspositiivista arkea Hilliahon tilalla
Hilliahon tilalla Sievissä elämä ja toiminta kulkevat osin samoja uria kuin kuutisen vuotta sitten. Muutoksiakin on tullut ja uusia ulottuvuuksia, joista osa vielä etsii paikkaansa.
Nämä jutut ovat Aulikki Alakankaan käsialaa.
Hilliahon tilalla Sievissä elämä ja toiminta kulkevat osin samoja uria kuin kuutisen vuotta sitten. Muutoksiakin on tullut ja uusia ulottuvuuksia, joista osa vielä etsii paikkaansa.
Iiläisellä Valtteri Pakosella oli voimakas halu ja innostus isännäksi. Häntä kuunneltiin ja vuonna 2021 tehtiin sukupolvenvaihdos. Isä Ilkka Pakonen toimii nyt Vaaralainen Oy:n hallituksen puheenjohtajana ja avasi vappuna Olhavan Paussi kahvila-ravintolan.
Rauharannan tilan nuorille on pyritty antamaan realistinen, mutta myönteinen kuva maatalousyrittäjyydestä. Nuoren väen tultua mukaan saatiin työ- ja vapaa-aika kirjattua yhteiseen kalenteriin.
Vuodet 2021–2022 olivat Joensuun tilalla tosi tiukkoja taloudellisesti. Jos lihantuotantoa ja peltopuolta ei olisi saatu aiemmin nykyiselle tasolleen, tilaa ei enää ehkä olisi olemassakaan.
Viitisen vuotta sitten vierailimme Rautalan tilalla Pyhäjoella. Monitoimiyrittäjänä toimivalla emolehmätilan isännällä oli kädet täynnä työtä ja takataskussa suunnitelmia tulevaan.
Jaana, Kalle ja Mikko Forsellille maatalousyhtymä oli parempi vaihtoehto kuin sukupolvenvaihdos, jota aiemmin harkittiin. Tilan lähihistoriaan liittyy myös paljon haasteita, joista on selvitty eteenpäin.
Kuusamolaisella Ahon tilalla sukupolvenvaihdos aloitettiin vuokraamalla tila nuoren isännän vanhemmilta. Suomessa koko tilan vuokraaminen on melko harvinaista.
Mustolan Kanalan kanat munivat 2 000 munaa vuorokaudessa. Markkinoinnin onnistuminen on tärkeää, muuten munat jäävät myymättä.
Kun maitoauto kurvasi viimeisen kerran Ojanperän pihaan, tuli ikävä. Ikävä ei ollut eläimiä vaan elämää niiden kanssa. Asia vaati käsittelyä, ja sen jälkeen löytyi uusi elämä, sekä maitoyrittäjille että tilan pihapiirille.
Maitotilan tyttö vuokrasi Sotkamosta lypsykarjatilan kymmeneksi vuodeksi, mikä on Suomen oloissa harvinaista. Nuorta yrittäjää se ei kuitenkaan pelottanut.
Laatuheinärengas tuo markkinointikanavan hevosheinän tuottajille. Hevosten omistajat puolestaan saavat takuutuotettua heinää.
Eri-ikäisrakenteisella metsänhoidolla haetaan parasta pitkän aikavälin tuottoa. Metsänhoitotapaan innostunut metsänomistaja katsoo asiaa myös maisemallisesta, riistanhoidollisesta ja virkistyskäytön näkökulmasta.
Lehdet + verkkosisällöt vain 119 €/vuosi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.