Siirry sisältöön

Kyltti Talviaisten tilan tiehaarassa toivottaa tulijan tervetulleeksi avoimelle maaseudulle. Se kertoo, että tilalle saa reilusti tulla tutustumaan päivälläkin eikä salaa yön pimeydessä hiippaillen.

”Tilapuotiin ja -kahvilaan voi aukioloaikana piipahtaa milloin vain. Jos haluaa tutustua tarkemmin maidon- ja lihantuotantoon, kannattaa sopia vierailuaika etukäteen”, Heini Hakkarainen opastaa.

Avoimuus ja vuorovaikutus kuluttajien kanssa on kiinnostanut viitisen vuotta sitten maatilayrittäjiksi ryhtyneitä Jussi Kinnusta ja Heini Hakkaraista alusta asti. Heti alkuun perustettiin oman tilan arjesta kertova Facebook-sivu. Hakkarainen julkaisee siellä edelleen kuvia ja kuulumisia tilan töistä, lehmien poikimisesta ja eläinten toilailuista.

Avoimien ovien idea syntyi kun Hakkaraisen silmiin osui lehtiartikkeli, jossa ravitsemusasiantuntija valitti, ettei kuluttaja pääse maatiloille tutustumaan ruoantuotantoon.

”Hiilestyin ja kirjoitin vastineen. Sanoin, että meille saa tulla tutustumaan ja niin saa monelle muullekin tilalle”, Hakkarainen muistelee.

Ärtymys on usein liikkeellepaneva voima, ja niin kävi nytkin. Hakkarainen ja Kinnunen lanseerasivat Avoin maaseutu -portaalin. Ideana on esitellä yhdellä sivustolla maatiloja, jotka ovat valmiita kertomaan toiminnastaan vierailijoille. Sivusto julkaistiin keväällä 2014. Nyt mukana on reilut sata tilaa eri puolilta Suomea.

”Sivustolle pääsee maksutta mukaan. Se ei myöskään velvoita pitämään ovia auki milloin tahansa. Tila voi itse valita, pitääkö esimerkiksi yhden avoimien ovien päivän vuodessa tai esitteleekö tilaansa pyydettäessä”, Hakkarainen kertoo.

Dixie koira pitää jöötä nuoremmille hiehoille.

Ala vaihtui maatilayrittäjyyteen

Talviaisten tilalla lehmät laiduntavat tien varren pelloilla. Pienemmille ja isommille hiehoille on aidattu omat metsälaitumet purupolkuineen. Maalaisidylliä täydentävät neljä suomenlammasta karitsoineen, pihapiirin kasvimaat ja pihan perällä kuopsuttavat kanat.

Keskiaasiankoira Asman ja Dixie, innokas Welsh Gorgi, pitävät vahtia pihassa. Seudulla liikkuu karhuja ja ilveksiä, joita koirien on tarkoitus varoittaa pysymään kauempana.

”Lampaat ja kanat ovat harrastus. Saamme omaan käyttöön munia, ja myymme karitsojen lihat tuttavapiiriin”, Hakkarainen ja Kinnunen täsmentävät.

Tila on ollut Jussi Kinnusen suvun hallussa 1920-luvulta lähtien. Jatkajaa ei kuitenkaan ollut tiedossa ennen kuin Kinnunen ja Hakkarainen alkoivat reilut viisi vuotta sitten pohtia ammatinvaihtoa ja maalle muuttamista. Vuosia jatkunut puutavara-auton ajo alkoi tympiä Kinnusta. Tuntui, ettei elämään mahdu muuta kuin töitä ja nukkumista.

Heini Hakkarainen oli opiskellut lukion jälkeen datanomiksi, mutta oman alan työt olivat tiukassa. Äitiyslomien välissä hän pyöri erilaisissa työharjoitteluissa ja kursseilla.

”Me ollaan helppoja innostumaan, eikä jäädä märehtimään asioita. Jussi soitti vanhemmilleen maaliskuussa ja kysyi heidän mielipidettään. Muutimme tilalle jo ennen juhannusta”, Hakkarainen kertoo.

Loppuvuosi meni töiden opettelussa. Varsinaiset kaupat tehtiin vuoden vaihteessa. Kinnunen haki potkua tilan hoitoon lyhyestä viljelijätutkinnosta. Ensimmäisinä vuosina molemmat osallistuivat ahkerasti erilaisille kursseille ja lyhytkoulutuksiin.

Talviaisten tilan parsinavetassa on paikkoja 24 lehmälle. Erilliseen siipeen mahtuu nuorta karjaa suunnilleen saman verran. Maito matkaa 50 kilometrin päähän Valion Äänekosken tehtaalle aurajuuston raaka-aineeksi.

Omaa peltoa tilalla on noin 20 hehtaaria. Sen lisäksi maata on vuokrattu noin 35 hehtaaria lisää. Rehu tehdään itse ja aumataan navetan päätyyn. Aumoista rehu ajetaan suoraan navetan ruokintapöydälle ja siirretään siitä käsivoimin lehmien eteen. Väkirehun jakaa ruokkija. Vilja ostetaan naapurista, ja heinän käy ulkopuolinen tekijä paalaamassa.

Kinnunen on myös opetellut siementämään itse. Se tekee tilasta omavaraisemman, kun ei tarvitse soitella ja vahtia, milloin siementäjä ehtii tulemaan. Asian voi hoitaa normaalien töiden ohessa oman ja lehmän aikataulun mukaisesti. Vaikeammissa tapauksissa käännytään edelleen ulkopuolisen ammattilaisen puoleen.

”Ei siementäminen alussa mitenkään helppoa ollut. Jussi sanoi kerran kaatavansa koko typpipöntön jorpakkoon”, Hakkarainen nauraa.

Heini Hakkarainen esittelee tilan puotiin koottuja suomalaisten pientuottajien tuotteita. Niitä voi tilata myös verkkokaupan kautta.

Toimittajat kylään

Alkuvuodesta 2015 Talviaisten tila haastoi toimittajat tutustumaan tilaan ja maatilan arkeen. Ideana oli tarjota toimittajille mahdollisuus osallistua maatilan töihin, yöpyä tilalla ja keskustella samalla maatalouden arjesta.

”Toimittajat kirjoittavat maataloudesta. Termit ovat usein sekaisin. Välillä jutuissa on isojakin asiavirheitä. Tekstit tavoittavat paljon ihmisiä, jolloin väärä tieto leviää kauemmaksi”, Hakkarainen perustelee.

Toiselta alalta maatilayrittäjiksi vaihtaneet muistavat myös omasta kokemuksesta, että ulkopuolinen ei voi tuntea maatilan arkea edes pintapuolisesti.

”Ostimme itsekin tanskalaista jugurttia. Vasta oman kokemuksen kautta olemme oppineet, millainen työ ruoan tuottamisessa on ja miten laadukasta suomalainen ruoka on.”

Yksi rohkea toimittaja haasteeseen on jo tarttunutkin aiemmin keväällä. Lisäksi kyselyjä on tullut ehkä kymmenkunta. Tilalle tuloa on hidastanut lähinnä se, että lehtitalot eivät ole valmiita maksamaan useamman päivän palkkaa yhteen elinkeinoon tutustumisesta. Toimittajien pitäisi tehdä se ainakin osittain omalla ajallaan.

”Välillä mietimme, että olemmeko koko ajan esillä. Mutta ei pirtissä nyhjäämällä asioita ainakaan saa edistettyä”, Hakkarainen pohtii.

Hakkarainen muistuttaa, että eläinaktivistit ovat hyvin pieni ryhmä, joka saa valtamediassa suhteettoman paljon näkyvyyttä. Myönteisiin asioihin lehdistö ei tartu samalla tavalla, vaikka niistä yrittäisi vinkata aktiivisesti.

”Ei meidän perusarjessa ole mitään kohua, josta saisi näyttäviä otsikoita”, Hakkarainen huokaa.

Toimittajahaasteesta ja myös kuluttajien vierailuista on jäänyt yrittäjäpariskunnalle hyvä fiilis. Vieraita ei silti hyppää tilalla yhtenään. Lähinnä tutustujat ovat tulleet järjestettyjen tapahtumien yhteydessä. Kesällä lomalaiset saattavat poiketa kahvittelemaan ja ostoksille tilapuotiin. Paikalliset eivät ole niitä vielä isommassa mittakaavassa löytäneet.

”Ei meille tule soittoja, että nyt halutaan tulla käymään. Muilla Avoimen maaseudun tiloilla on sama kokemus. Toki täytyy varautua ennalta ja miettiä, mitä kertoo ja näyttää, jos joku ottaa yhteyttä.”

”Lähinnä tämä on imagokysymys. Haluamme näyttää, että suomalainen maatalous kestää päivänvaloa sekä edistää tuottajien ja kuluttajien kohtaamista.”

Antton auttaa isäänsä Jussi Kinnusta isompien kuraroiskeiden liottelussa. Rehunteko jouduttiin keskeyttämään juhannuksen jälkeen, kun pelloille ei sateiden vuoksi pystynyt enää ajamaan.

Työntekijänä tienasi enemmän

Vaikeinta maatilayrittäjän arjessa alanvaihtajien mielestä on erilaisten viranomaisten kanssa asioiminen. Myös ilmat ovat koetelleet. Tuntuu turhauttavalta, kun pitäisi saada jokin työ tehty, mutta se ei sään vuoksi onnistu.

”Välillä on ollut pelko takapuolessa, teemmekö asiat varmasti oikein. Kysymyksiin ei läheskään aina saa varmoja vastauksia”, Hakkarainen pohtii.

”Sanktiot voivat olla aika huomattavia pienistäkin asioista. Tuntuu, että me täällä valvontaketjun pohjalla olemme ainoita, joilla pitäisi tietää kaikki kaikesta”, Kinnunen lisää.

Alanvaihdon miinuspuolelle jää myös nykyinen tulotaso. Kinnunen tienasi puutavara-auton kuskina enemmän yksin kuin pariskunta ansaitsee nyt yhteensä.

”Emme koskaan haaveilleet rikastumisesta, mutta kyllähän tämä nykyinen tulotaso tuntuu kohtuuttomalta”, Hakkarainen sanoo.

Haasteista huolimatta alanvaihto ei ole kaduttanut. Tuntuu hyvältä, kun koko perhe on saanut olla yhdessä kotona. Omat harrastukset nivoutuvat luontevasti päivärytmiin. Perheen lapset Mila, 7 ja Antton, 5 ovat nauttineet maalaiselämästä ja eläinten hoitamisesta. Mummolaan ei ole nyt kuin 300 metriä matkaa eli sinne voi juosta lähes päivittäin.

Energiset yrittäjät innostuvat helposti uudesta. Viimeisen vuoden aikana he ovat kehitelleet tilapuotia ja nettikauppaa. Ideana on, että nettikaupasta voi tilata yksillä postikuluilla useiden pientuottajien tuotteita.

Verkkopuodin kriteerinä on kotimaassa valmistettu tuote. Lisäksi kyse on pienyritysten tuotteista, joita ei saa joka paikasta.

”Meillä on noin 700 tuotetta ympäri Suomea. Ostamme koeluontoisesti pari kappaletta uusia tuotteita, jos vastaan tulee kiinnostavia”, Hakkarainen kertoo.

Uusia asiakkaita tulee hiljakseltaan, mutta lentoon nettikauppa ei ole vielä lähtenyt. Toimintaa kehitetään varsinaisen tilanpidon ohessa eteenpäin.

”Toistaiseksi puotiin on mennyt vain rahaa. Maidontuotannolla ilmeisesti tienaa niin paljon, että voi sijoittaa sen tähän”, Hakkarainen nauraa.