Syyskylvöiset kasvustot ovat suosiossa Hyvä Sato -kilpailussa. Luomuinstituutilla on viljelyssä useampivuotinen nurmi. Nylands Svenska Lantbrukssällskapetin, Bernerin ja Helsingin yliopiston joukkueet kylvivät syysrapsia ja Elosato ruista.
Luomuinstituutin nurmi odottaa kolmatta niittoa. Kesä on ollut suosiollinen Luomuinstituutin säilörehunurmelle. Toisen niiton jälkeen lohko jankkuroitiin maan rakenteen parantamiseksi. Jankkuroinnin kasvustolle aiheuttamista vaurioista huolimatta kasvu on jatkunut rehevänä ja lohkolta voidaan korjata vielä kolmas sato.
Professorit käyttivät poikkeuksellista kylvömenetelmää. Helsingin yliopiston joukkueen kylvötapa poikkesi muista syysrapsijoukkueista. Rapsin siemenet levitettiin heinäkuussa vielä kasvussa olevan kauran sekaan maan pinnalle. Taimettuminen on kuitenkin ollut epätasaista. Kasveja näyttää olevan kylvötraktorin ajouran läheisyydessä selvästi enemmän kuin muualla.
Syysrapsin perinteinen kylvö myöhästyi. Pitkään näytti siltä, että syysrapsit päästään kylvämään hyvissä ajoin heinä-elokuun vaihteessa. Juuri kuun vaihteeseen sattunut epävakainen jakso kuitenkin siirsi puinteja. Puinnit voitiin aloittaa vasta 7. elokuuta ja kylvöt tehtiin 20. elokuuta.
Syysrapsille kylvöajankohta oli hieman myöhäinen. Kuukausi kylvön jälkeen lämpösummaa on kuitenkin kertynyt reilut 300 astetta. Rapsikasvustot saattavat siis hyvinkin saada osakseen 450 lämpösumma-astetta ennen kasvukauden loppua. Tämä määrää pidetään miniminä talvehtimisen turvaamiseksi.
Elosato testaa ennätysruista. Elosadon joukkue kylvi lohkolleen 30. elokuuta Evolo-ruista, jolla Berner sai viime vuoden kilpailussa yli kymmenen tonnin hehtaarisadon.
On mielenkiintoista nähdä, miten eloperäinen Viljo-lannoite toimii syksyllä tehtävässä kylvölannoituksessa. Suurin osa Viljon typestähän on hitaasti vapautuvassa orgaanisessa muodossa ja sen teho on syksyn lämpötiloista kiinni.
Lämmin syksy saattaa vapauttaa suurenkin osan Viljon orgaanisesta typestä, joten heti käytössä oleva 19 typpikilon hehtaariannos saattaa saada seurakseen ison lisäpaukun.
Kasvustosta saattaa siis tulla hyvin rehevä, mutta myöhäinen kylvö pienentää tätä riskiä. Kolmisen viikkoa kylvön jälkeen kasvusto oli kyllä taimettunut, mutta liiasta rehevyydestä ei näytä olevan pelkoa.
Helsinkiläinen Leena Pesu etsii sopimusviljelijöitä ympäristöystävälliselle kuitupellavalle. Hän haluaa, että sitä viljeltäisiin taas Suomessa vuosikymmenien tauon jälkeen. Tiloilla Orimattilassa ja Pälkäneellä on saatu viljelystä hyviä kokemuksia, kuitupellava on hyvä lisä viljelykiertoon.
Alkaliparistojen ja teollisuuden sivuvirtojen arvokkaat hivenravinteet voidaan palauttaa takaisin kiertoon lehtilannoitteina. Tracegrow on kehittänyt puhdistusprosessin.
Pian kymmenen vuotta Eurofins Viljavuuspalvelun toimitusjohtajana työskennelleen Ano Halosen tausta on kansainvälisessä elektroniikkateollisuudessa. Tilaisuuden tullen Peking vaihtui kuitenkin Mikkeliin.
Viljelijöille tuttu haaste juolavehnä leviää tehokkaasti ja voi heikentää satoa ja lisätä kustannuksia. Glyfosaatin käyttö on vastatuulessa, mutta juolavehnää voi torjua muillakin keinoilla. Luonnonvarakeskus tutki myös öljykasvien tuholaistorjuntaa ilman kemikaaleja.
Maa- ja metsätalousmaa on pääsääntöisesti kiinteistöverosta vapaata, mutta tuotantorakennukset eivät ole. Joillekin metsänomistajille on tullut tänä vuonna yllätyksenä kiinteistöveromaksu.
Viime vuosien voimakkaat säävaihtelut ovat korostaneet säähavaintojen merkitystä maatilojen arjessa. Tilan oma sääasema tarkentaa viljelytoimia. Paikallisia säähavaintoja voidaan seurata ajantasaisesti lähes mistä tahansa, ja tekniikka mahdollistaa jopa kastelun automatisoinnin.
Kesäkuun alussa osui silmiin Maaseudun Tulevaisuuden lehtiotsikko: "Puuta karttuu metsiin luultua vähemmän". Jahas, nyt ovat menossa tällaiset trendit. Luonnonvarakeskus on korjaamassa arviotaan tulevien vuosikymmenten metsien kasvusta. Tarkkaan ottaen kasvu on laskemassa nykyisillä hakkuumäärillä 103 miljoonasta alle 100 miljoonaan kuutioon. Hiipuva kasvu johtaisi samalla metsien hiilinielun pienenemiseen. Sinänsä asian käsittelyssä ei pitäisi olla mitään erikoista. Luken…
Kuivuus kurittaa kasvinviljelijää, mutta murehduttaa myös metsänomistajaa. Kivennäismaiden vesitalouteen ei juuri voi vaikuttaa. Sen sijaan ojitetuilla turvekankailla vedenpintaa on mahdollista nostaa ja siten turvata puuston kasvu muuttuvassa ilmastossa.
Tiukentuneet torajyvien raja-arvot ovat haaste etenkin hybridirukiille, joka on populaatiolajikkeita alttiimpi torajyvälle. Viljelijän keinoja torjua torajyvää ovat hyvä viljelykierto, terve, peitattu kylvösiemen ja huolelliset viljelytoimet.
Kaksi vuotta sitten Suomessa aloitti uusi rahasto, jonka ajatuksena oli tuoda markkinoille uusi väline lisämaakauppojen rahoittamiselle ja vuokrapeltojen tarjonnalle. Vaikka ajatus oli teoriassa hyvä, se ei toiminut käytännössä, ja nyt rahasto on ilmoittanut toimintansa lopettamisesta.Peltorahasto ajautui omaan mahdottomuuteensa, koska sille ei ole kysyntää. Tavanomaiset pankit kyllä rahoittavat järkevät lisämaakaupat, eikä järjettömiä kauppoja pidä kenenkään rahoittaa.…
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.