Turve on Irlannissa muutakin kuin polttoainetta – se on maan kulttuuriperinnön sydän. Turpeen käyttö on erottamaton osa irlantilaista identiteettiä; jo pelkkä savun haju saattaa merkitä enemmän kuin meille suo, sauna ja sisu yhteensä.
Vielä 1990-luvun alussa Irlanti oli yksi Euroopan unionin köyhimmistä maista. Maan talous rypi niin syvässä suossa, ettei monikaan nähnyt valoa tulevaisuudessa. Onnistuneen talouspolitiikan avulla maa rynnisti sellaiseen talouskasvuun, ettei moista oltu länsimaissa nähty, ja 2000-luvulle tultaessa Irlanti oli noussut yhdeksi Euroopan varakkaimmista maista.
Tämä tuli selväksi Maatilan Pellervon viime syksyn lukijamatkalla, joka suuntautui Dublinista länsirannikolle Galwayhin. Matkan varrella avautuvista nummimaisemista hahmottuu siellä täällä rinteisiin kaivettuja rintauksia. Niistä piirtyy mielenkiintoinen tarina, joka kertoo turpeen merkityksestä vihreän saaren asukkaille.
Turvetta on hyödynnetty Irlannissa vuosisatojen ajan niin kotitalouksien lämmitykseen kuin ruuanlaittoonkin. Raaka-ainetta on yllin kyllin, sillä turvesuot kattavat noin 15 prosenttia maan pinta-alasta. Sadanta on pitänyt turvekerrokset paksuina, ja energiaa on aina lapioitu tarvittava määrä katokseen kuivumaan.
Maatalous on Irlannin suurin päästölähde, sen osuus kansallisista kasvihuonekaasupäästöistä on edelleen yli kolmannes. Irlanti on vahva karjatalousmaa, mikä johtuu viljavasta maaperästä ja kosteista ilmasto-olosuhteista. Tuotanto perustuu pääasiassa laiduntavaan nautakarjaan, ja noin neljä viidesosaa tuotetusta naudanlihasta viedään ulkomaille.
Naudanlihan ja maitotuotteiden lisäksi Irlanti tuottaa huomattavia määriä lampaanlihaa. Lammastalous on tärkeää länsirannikon karuilla alueilla, joissa lampaat voivat laiduntaa tehokkaasti. Broilerintuotanto on kasvanut voimakkaasti ja sen vienti on kasvanut. Sianlihan- ja kananmunantuotanto kattaa kotimaisen kulutuksen.
Kotieläintaloudessa turvetuotannon merkitys on ollut vähäinen. Samassa rytäkässä energiaturpeen noston päätyttyä loppui käytännössä myös kuivike- ja kasvuturpeen tuotanto, ja kasvuturvetta tuodaan nyt ulkomailta.
Laajamittainen turvetuotanto alkoi Irlannissa vasta vuonna 1952, kun muutamaa vuotta aiemmin perustettu valtiollinen turvekomitea Bord na Móna (BnM) käynnisti teollisen turpeennoston ja sähköntuotannon. Yhtiö kasvoi nopeasti suurimmaksi turvetuottajaorganisaatioksi, ja se hallinnoi jopa 30 000 hehtaarin tuotantoalueita. Turpeen historia laajamittaisessa energiantuonnossa jäi kuitenkin lyhyeksi.
Maatilan Pellervon digitilauksella pääset lukemaan tämän ja muita maksullisia juttuja.
Jäikö juttu kesken? Jatka lukemista: Nyt ensimmäinen kuukausi Maatilan Pellervon digiä vain 4,90 euroa..
Oletko jo tilaaja?
Sucros Oy:n Säkylän sokeritehtaan käyntikausi on lyhyt mutta tehokas. Vajaan kolmen kuukauden aikana laitos jalostaa koko maan sokerijuurikassadon. Viime vuonna sokerijuurikasta viljeltiin Suomessa ennätysalalla, mutta käyttöä olisi suuremmallekin sadolle.
Tuotantorakennuksiin voi ottaa lämpöä maaperän lisäksi vedestä. Merivesi on lämmittänyt kasvihuoneita ahvenanmaalaisella Lundellin puutarhalla kymmenen vuotta.
Keinotekoisia raaka-aineita korvaavalle kuituhampulle haetaan nyt markkinoita. Kuituhamppua kolme vuotta viljellyt Jyrki Siira on todennut sen erinomaiseksi maanparannuskasviksi. – Koska viljelykiertoon tarvitaan syväjuurisia kasveja, mieluummin valitsen sellaisen kasvin, josta maksetaan kuin sellaisen, joka murskataan peltoon.
Korianteri on viljelykierrollisesti ja tuotto-odotustensa vuoksi kiinnostava erikoiskasvivaihtoehto. Korianterille on maailmanlaajuiset markkinat, ja siitä voi Suomessa tulla jopa samankaltainen menestystuote kuin kuminasta. Viljelyala on nyt noin 700 hehtaaria, mutta se voi helposti kolminkertaistua lähivuosina.
Peltorobotti, robottitraktori ja työdrooni. Näiden tarjoamiin mahdollisuuksiin pureudutaan Sokerijuurikkaan tutkimuskeskuksen (SjT) ja Työtehoseuran PeDro-hankkeessa. Katso SjT:n peltopäivänä kuvattu video täsmäruiskuttavan peltorobotin sekä täydennyslannoituksiin ja kylvöihin pystyvän droonin toiminnasta.
Vastaanpa heti otsikon kysymykseen: Luomusta ja suoramyynnistä ei ole ratkaisuksi maataloutemme kannattavuusongelmaan, mutta yksi osa ratkaisua ne voivat olla. Tämän lehden numeron teemajutut kertovat salolaisten Birkkalan ja Karviaisten tilojen innovatiivisista yrittäjistä. Birkkalan tila on napannut oman siivunsa elintarvikemarkkinoista. Luomuspeltin viljelyyn ja viljatuotteiden jatkojalostukseen keskittynyt tila suuntaa kotimaiden markkinoiden ohella myös vientiin. Karviaisten tilalla on puolestaan
Yrittäjän hyvinvointi ja jaksaminen on tärkeä tuotantotekijä maatilalla. Tämä on tunnistettu laajasti EU:ssa. Suomessa on monia maatalousyrittäjien hyvinvointia ja jaksamista edistäviä palveluja, jotka auttavat työkyvyn ylläpitämisessä.
Maatalousnäyttelyihin ja opintomatkoihin liittyvät kulut ovat maatalousyrittäjälle pääsääntöisesti verovähennyskelpoisia. Kulujen ilmoittamisessa pitää kuitenkin olla tarkka.
Lill-Bredsin marjatilan omistajanvaihdos ei tapahtunut tavanomaiseen tapaan perheen sisäisenä omistajanvaihdoksena. Gustav ja Jenny Hildén ostivat tilan ja jatkoivat viljelyä ja suoramyynnin kehittämistä.
Jalostuksen hyödyt kristallisoituvat eritoten rauduskoivulla, jonka taimi kasvaa noin 30 prosenttia luonnontainta nopeammin ja voi hyvissä olosuhteissa järeytyä tukkikokoon jopa reilussa kolmessa vuosikymmenessä. Siten nuori metsänomistaja voi saada istuttamastaan metsästä tukkitilin jo ennen eläkepäiviään.
