Turve on Irlannissa muutakin kuin polttoainetta – se on maan kulttuuriperinnön sydän. Turpeen käyttö on erottamaton osa irlantilaista identiteettiä; jo pelkkä savun haju saattaa merkitä enemmän kuin meille suo, sauna ja sisu yhteensä.
Vielä 1990-luvun alussa Irlanti oli yksi Euroopan unionin köyhimmistä maista. Maan talous rypi niin syvässä suossa, ettei monikaan nähnyt valoa tulevaisuudessa. Onnistuneen talouspolitiikan avulla maa rynnisti sellaiseen talouskasvuun, ettei moista oltu länsimaissa nähty, ja 2000-luvulle tultaessa Irlanti oli noussut yhdeksi Euroopan varakkaimmista maista.
Tämä tuli selväksi Maatilan Pellervon viime syksyn lukijamatkalla, joka suuntautui Dublinista länsirannikolle Galwayhin. Matkan varrella avautuvista nummimaisemista hahmottuu siellä täällä rinteisiin kaivettuja rintauksia. Niistä piirtyy mielenkiintoinen tarina, joka kertoo turpeen merkityksestä vihreän saaren asukkaille.
Turvetta on hyödynnetty Irlannissa vuosisatojen ajan niin kotitalouksien lämmitykseen kuin ruuanlaittoonkin. Raaka-ainetta on yllin kyllin, sillä turvesuot kattavat noin 15 prosenttia maan pinta-alasta. Sadanta on pitänyt turvekerrokset paksuina, ja energiaa on aina lapioitu tarvittava määrä katokseen kuivumaan.
Maatalous on Irlannin suurin päästölähde, sen osuus kansallisista kasvihuonekaasupäästöistä on edelleen yli kolmannes. Irlanti on vahva karjatalousmaa, mikä johtuu viljavasta maaperästä ja kosteista ilmasto-olosuhteista. Tuotanto perustuu pääasiassa laiduntavaan nautakarjaan, ja noin neljä viidesosaa tuotetusta naudanlihasta viedään ulkomaille.
Naudanlihan ja maitotuotteiden lisäksi Irlanti tuottaa huomattavia määriä lampaanlihaa. Lammastalous on tärkeää länsirannikon karuilla alueilla, joissa lampaat voivat laiduntaa tehokkaasti. Broilerintuotanto on kasvanut voimakkaasti ja sen vienti on kasvanut. Sianlihan- ja kananmunantuotanto kattaa kotimaisen kulutuksen.
Kotieläintaloudessa turvetuotannon merkitys on ollut vähäinen. Samassa rytäkässä energiaturpeen noston päätyttyä loppui käytännössä myös kuivike- ja kasvuturpeen tuotanto, ja kasvuturvetta tuodaan nyt ulkomailta.
Laajamittainen turvetuotanto alkoi Irlannissa vasta vuonna 1952, kun muutamaa vuotta aiemmin perustettu valtiollinen turvekomitea Bord na Móna (BnM) käynnisti teollisen turpeennoston ja sähköntuotannon. Yhtiö kasvoi nopeasti suurimmaksi turvetuottajaorganisaatioksi, ja se hallinnoi jopa 30 000 hehtaarin tuotantoalueita. Turpeen historia laajamittaisessa energiantuonnossa jäi kuitenkin lyhyeksi.
Maatilan Pellervon digitilauksella pääset lukemaan tämän ja muita maksullisia juttuja.
Jäikö juttu kesken? Jatka lukemista: Nyt ensimmäinen kuukausi Maatilan Pellervon digiä vain 5,90 euroa.
Oletko jo tilaaja?
Sucros Oy:n Säkylän sokeritehtaan käyntikausi on lyhyt mutta tehokas. Vajaan kolmen kuukauden aikana laitos jalostaa koko maan sokerijuurikassadon. Viime vuonna sokerijuurikasta viljeltiin Suomessa ennätysalalla, mutta käyttöä olisi suuremmallekin sadolle.
Tuotantorakennuksiin voi ottaa lämpöä maaperän lisäksi vedestä. Merivesi on lämmittänyt kasvihuoneita ahvenanmaalaisella Lundellin puutarhalla kymmenen vuotta.
Keinotekoisia raaka-aineita korvaavalle kuituhampulle haetaan nyt markkinoita. Kuituhamppua kolme vuotta viljellyt Jyrki Siira on todennut sen erinomaiseksi maanparannuskasviksi. – Koska viljelykiertoon tarvitaan syväjuurisia kasveja, mieluummin valitsen sellaisen kasvin, josta maksetaan kuin sellaisen, joka murskataan peltoon.
Korianteri on viljelykierrollisesti ja tuotto-odotustensa vuoksi kiinnostava erikoiskasvivaihtoehto. Korianterille on maailmanlaajuiset markkinat, ja siitä voi Suomessa tulla jopa samankaltainen menestystuote kuin kuminasta. Viljelyala on nyt noin 700 hehtaaria, mutta se voi helposti kolminkertaistua lähivuosina.
Metsänhoidollisten päätösten tekeminen ei aina ole helppoa. Suomen metsäpinta-alasta noin 60 prosenttia kuuluu 600 000 yksityismetsänomistajalle, joiden päätöksillä on iso merkitys ja kauaskantoisia seurauksia. Näiden metsänomistajien arvot ovat moninaisia; puunmyyntitulojen tai polttopuun ohella monelle tärkeitä ovat luonto-, virkistys- tai maisemalliset arvot. Oman lusikkansa metsänhoitosoppaan pyrkivät työntämään yhteiskunnan muutkin tahot, ja lainsäädäntö antaa raamit. Reunaehtoja metsänomistajan
Digitaaliset työkalut ja palvelut voivat tuntua hankalilta, mutta selkeät ohjeet ja vinkit helpottavat käyttöä. Digipakki kokoaa tiedot yhteen ja auttaa kehittämään juuri niitä digitaitoja, joista on hyötyä tilan arjessa ja liiketoiminnassa.
OatFrontiers-hanke etsii toimivia kauralajikkeita Pohjolan ääriolosuhteisiin. Hankkeessa tehtyjen viljelykokeiden perusteella aikaisia ja satoisia kauralajikkeita löytyy myös Lappiin. Pohjoisimmat kokeet ovat Norjan Tromssassa.
Työolojen parantamisesta on hyötyä kaikille maatiloilla työtään tekeville. Maayhteisö-hankkeessa selvitettiin työperäisiä vaaratekijöitä, jotka ovat yhteisiä kaikille tiloilla työskenteleville ammattiryhmille.
Ojitetut suometsät ovat joutuneet hiilipäästöhysterian silmään. Suometsätieteen professori Annamari Laurén haluaa kauhoa suometsäkeskusteluun lisää tietoa ja monipuolisuutta. Suometsät ovat mainettaan parempia ja tarjoavat myös keinoja sopeutua muuttuvaan ilmastoon.
Alkuvuosi 2025 oli metsänomistajan näkökulmasta hyvää aikaa. Puulla oli kysyntää ja hinnatkin olivat korkeita. Mutta vuoden jälkipuolisko ei sitten ollutkaan yhtä suotuisa. Isot metsäyhtiöt, "sellunkeittäjät", alkoivat kertoa menekkivaikeuksistaan. Tällä oli tietenkin välitön vaikutus puun kysyntään ja hintoihin. Kun joulukuussa rymistellyt Hannes-myrsky toi nopeasti korjattavaa ylimääräistä puuta ehkä 10 miljoonaa kuutiota, ei markkinakuva näyttänyt yhtään lohdullisemmalta.
