Siirry sisältöön

Kun meistä tuli 15 vuotta sitten tilallisia, halusimme tuottaa puhdasta suomalaista ruokaa ja tarjota laadukkaita raaka-aineita koti- ja ammattikeittiöille paikallisesti. Tavoite on saavutettu, mutta enpä olisi uskonut silloin, että olemme nyt mukana myös energia­bisneksessä. En myöskään sitä, että naudanlihasta on pulaa. Maailman murrokset totta tosiaan näkyvät näin ruohonjuuritasollakin!

Sain maaliskuussa kunnian osallistua Maa- ja metsä­talousministeriön kansalliseen ruokastrategiatyöhön paikallisessa ruokastrategiatyöpajassa Oulussa. Se vakuutti minut siitä, että olemme isännän kanssa kehittäneet tilaamme oikeaan suuntaan, vaikka investointivauhti ja lainan määrä kieltämättä hirvittävät.