Käskyttävä johtaminen on historiaa. Hyvä johtaja on empaattinen, mutta myös jämäkkä ja johdonmukainen ja pystyy tekemään päätöksiä. Maanviljelijäkin tarvitsee johtamisoppia, sanoo Ilmo Aronen.
Autoritääristen johtajien aika on ohi, sanoo Ilmo Aronen, Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan ensimmäinen työelämäprofessori. Aronen ja tiedekunnan dekaani Ritva Toivonen ovat kirjoittaneet yhdessä Oivalluksia johtajuudesta luonnonvara-aloille -kirjan, joka ilmestyi keväällä 2025.
Arosella on johtajuudesta pitkä kokemus. Vuoden 2023 alusta hän jäi eläkkeelle Lantmännen Agrosta digitaalisten palveluiden johtajan pestistä. Sitä ennen hän oli toiminut muun muassa Raision tutkimus- ja tuotekehitysjohtajana, myllyteollisuuden johtajana, rehuteollisuuden toimialajohtajana ja kehitysjohtajana.
Työelämäprofessuuriin Arosta valmisti kahdentoista vuoden rupeama Raision tutkimussäätiön asiamiehenä vuosina 2006–2018. Siinä oli aitiopaikka nähdä, mitä tutkimusmaailmassa tapahtuu.
Kolmivuotisen professoripestin keskeisimpänä tehtävänään Aronen pitää johtajuuskurssin järjestämistä. Kurssille Aronen kutsui lähinnä maatalous- ja elintarvikealan ylintä johtoa kertomaan opiskelijoille johtamisesta eri näkökulmista.
– Kurssi sai hyvän vastaanoton. Opiskelijat tekivät oppimispäiväkirjoja, ja luin jokaisen läpi. Niistä näki, että he ottivat asiat tosissaan ja ymmärsivät mistä puhuttiin, Aronen kiittää.
Ritva Toivosen aloitteesta kurssista syntyi myös kirja, joka Arosen mukaan sopii erinomaisesti esimiesrooliin tähtääville, mutta myös muille johtamisesta kiinnostuneille.
Ei kannata jäädä yksin
Myös maanviljelijä tarvitsee johtamisoppia. Aronen tietää sen hyvin, sillä lähes 40-vuotisen työuransa ajan hän toimi sivutoimisena viljelijänä kotitilallaan Euran Hinnerjoella. Nyt pellot, 25 hehtaaria, ovat seitsemättä vuotta vuokralla.
– Maatalousyrittäjälläkin pitää olla visio siitä, millainen yrittäjä hän haluaa olla, ja strategia, miten siihen päästään. Eikä kannata jäädä yksin, vaan hyödyntää asiantuntijoiden apua.
Tilaajille
Maatilan Pellervon digitilauksella pääset lukemaan tämän ja muita maksullisia juttuja.
Jäikö juttu kesken? Jatka lukemista: Nyt ensimmäinen kuukausi Maatilan Pellervon digiä vain 5,90 euroa.
Suomen maataloutta pitää monipuolistaa ja saada ravinteet ja raaka-aineet kiertämään nykyistä tehokkaammin, sanoo yksikönjohtaja Anu Kaukovirta Luonnonvarakeskuksesta (Luke). Hän katsoo, että politiikkamuutos ja uudet kannustimet vauhdittaisivat tätä kehitystä.
Maatilan kehittämisessä pidetään annettuna teoriapohjaisena tosiasiana niin sanottua suuruuden ekonomiaa. Sen pohjalta maatilan laajentaminen olisi aina perusteltua, koska suurentamalla peltopinta-alaa ja tuotantoeläinten määrää parannetaan kannattavuutta. Lopputuloksena viljelijä vaurastuu ja rahaa on entistä enemmän käytettävissä myös yksityistaloudessa. Henkilökohtaisesti laatimieni yli 3 000 maatilan talousselvitysten perusteella maatilan kannattavuus ja tuloksentekokyky paranee tiettyyn suuruusluokkaan saakka, jonka jälkeen maatilan…
MTK:n vilja-asiamies Max Schulman istuu lukuisissa eurooppalaisissa maatalousalan neuvottelu- ja työryhmissä parantaakseen suomalaisten viljelijöiden toimintamahdollisuuksia ja työn kannattavuutta. Viljelijänä hän on samalla omalla asiallaan.
Maa- ja metsätalousmaa on pääsääntöisesti kiinteistöverosta vapaata, mutta tuotantorakennukset eivät ole. Joillekin metsänomistajille on tullut tänä vuonna yllätyksenä kiinteistöveromaksu.
Viime vuosien voimakkaat säävaihtelut ovat korostaneet säähavaintojen merkitystä maatilojen arjessa. Tilan oma sääasema tarkentaa viljelytoimia. Paikallisia säähavaintoja voidaan seurata ajantasaisesti lähes mistä tahansa, ja tekniikka mahdollistaa jopa kastelun automatisoinnin.
Kesäkuun alussa osui silmiin Maaseudun Tulevaisuuden lehtiotsikko: "Puuta karttuu metsiin luultua vähemmän". Jahas, nyt ovat menossa tällaiset trendit. Luonnonvarakeskus on korjaamassa arviotaan tulevien vuosikymmenten metsien kasvusta. Tarkkaan ottaen kasvu on laskemassa nykyisillä hakkuumäärillä 103 miljoonasta alle 100 miljoonaan kuutioon. Hiipuva kasvu johtaisi samalla metsien hiilinielun pienenemiseen. Sinänsä asian käsittelyssä ei pitäisi olla mitään erikoista. Luken…
Kuivuus kurittaa kasvinviljelijää, mutta murehduttaa myös metsänomistajaa. Kivennäismaiden vesitalouteen ei juuri voi vaikuttaa. Sen sijaan ojitetuilla turvekankailla vedenpintaa on mahdollista nostaa ja siten turvata puuston kasvu muuttuvassa ilmastossa.
Tiukentuneet torajyvien raja-arvot ovat haaste etenkin hybridirukiille, joka on populaatiolajikkeita alttiimpi torajyvälle. Viljelijän keinoja torjua torajyvää ovat hyvä viljelykierto, terve, peitattu kylvösiemen ja huolelliset viljelytoimet.
Kaksi vuotta sitten Suomessa aloitti uusi rahasto, jonka ajatuksena oli tuoda markkinoille uusi väline lisämaakauppojen rahoittamiselle ja vuokrapeltojen tarjonnalle. Vaikka ajatus oli teoriassa hyvä, se ei toiminut käytännössä, ja nyt rahasto on ilmoittanut toimintansa lopettamisesta.Peltorahasto ajautui omaan mahdottomuuteensa, koska sille ei ole kysyntää. Tavanomaiset pankit kyllä rahoittavat järkevät lisämaakaupat, eikä järjettömiä kauppoja pidä kenenkään rahoittaa.…
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.