Osamaksurahoitus on edelleen yleisin tapa hankkia traktori tai puimuri, mutta leasingin käyttö yleistyy. Molemmissa tavoissa on hyvät puolensa ja valintaan vaikuttavat myös tilakohtaiset seikat. Traktorin voi myös vuokrata.
Uusi traktori,puimuri tai ajosilppuri ovat usein niin isoja hankintoja, että niitä tehdään harvoin omalla rahalla. Pankistakin on hieman hankala saada lainaa konehankintoihin, koska kone ei käy lainan vakuudeksi.
Rahoitusvaihtoehdoista jäljelle jäävät rahoitusyhtiön järjestämät osamaksu- ja leasingrahoitus. Molemmissa tapauksissa paperityöt asiakkaan kanssa hoitaa useimmiten koneliikkeen myyjä, mutta raha tulee rahoitusyhtiöstä. Asiakas voi valita itse, minkä rahoitusyhtiön kanssa haluaa toimia.
Rahoitusyhtiöt asettavat rahoitukselle koron samaan tapaan kuin pankit. Rahoitettava kone on vakuutena ja rahoitusyhtiön omistuksessa niin kauan, kun viimeinen osamaksuerä tai leasingsopimuksen kuukausimaksu on maksettu.
Leasingkone sopii kovaan käyttöön
Leasing on ollut jo pitkään Euroopan isoissa maatalousmaissa yleisin konekaupan rahoitusmuoto. Leasingrahoitus on usein järkevin valinta silloin, kun koneelle tulee paljon käyttötunteja ja työkone vaihdetaan muutaman vuoden välein.
Tilaajille
Maatilan Pellervon digitilauksella pääset lukemaan tämän ja muita maksullisia juttuja.
Jäikö juttu kesken? Jatka lukemista: Nyt ensimmäinen kuukausi Maatilan Pellervon digiä vain 5,90 euroa.
Helsingin yliopiston maatalousteknologian emeritusprofessori Jukka Ahokas on seurannut aitiopaikalta, miten koneet, automaatio ja robotiikka ovat muuttaneet suomalaisen maatalouden – työn, investoinnit ja koko tilojen arjen.
Droonin avulla saa nopeasti ja helposti hyvän kuvan peltojen tai kasvustojen tilanteesta. Muut kuin kuvantamissovellukset antavat vielä odottaa itseään.
Suomessa on paljon pieniä viljankuivureita, jotka eivät kuitenkaan vastaa kasvaneiden tilojen tarpeisiin. Uutta hankittaessa pitää miettiä ainakin kokoa, lämmönlähdettä, olemassaolevia rakenteita ja pölynhallintaa. Kokemuksia kolmesta erityyppisestä kuivuriratkaisusta.
Kasvinviljelyyn ja broilerinkasvatukseen keskittyneellä Jartun tilalla katsotaan ennakkoluulottomasti tulevaisuuteen. Viime kesänä tehtiin kaksi uutta avausta: siirryttiin sokerijuurikkaan viljelyssä robottiaikaan ja aloitettiin leikkokukkien kasvatus avomaalla.
Kun jotakin halutaan kehittää, ensimmäinen ajatus on usein tehdä enemmän. Kasvattaa tuotantoa, hankkia hehtaareja tai lisätä panoksia. Maatilan arjessa tekemisestä harvemmin on pulaa. Silti toimintaa kehittäessä tuntuu helposti siltä, että pitäisi tehdä vielä vähän enemmän. Enemmän ei kuitenkaan aina ole sama kuin paremmin. Sen huomasi myös Marttilan tilalla Hermanni Lallukka, joka käytti tavanomaisessa viljelyssä reilusti…
Maatalousverotuksessa hyväksytään maatilan sivutoiminnaksi laaja kirjo yritystoimintaa. Kun sivutoiminnan liikevaihto kasvaa isoksi, se on eriytettävä omaksi tulolähteekseen.
Suhteeni luomuun on vähän vaikea. 15 vuotta sitten viljelyä aloittaessamme luomu oli ainakin omassa lähipiirissäni jotenkin enemmän muodissa kuin nyt. Koska olen "ympäristöihminen" ja kerroin, että aloitamme viljelijöinä, oli aina ensimmäinen kysymys tai oletus, että luomuviljelyä varmaan? Luonnonmukaisuushan kuulostaa helpolta ja ihanalta. Kukkapeltoja ja mehiläisiä ja pari lammasta, ihan itsekseen siellä kiertokulkua pyörittävät ja viljelijä…
Suometsässä Hyytiälän metsäaseman lähellä tutkitaan vanhojen ojitusalueiden uudistumista ja taimettumisen edistämistä. Karut turvekankaat vaativat vastaojitetuista suokohteista poikkeavaa tietoa.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.