Siirry sisältöön

Traktorin perään kytketty klapikone surahtelee tasaiseen tahtiin Puolakkavaaran Myllykylällä, kun polttopuita urakoiva sodankyläläinen metsätilan isäntä Ali Vaarala täydentää pilkevarantoaan.

– Teen klapeiksi neljä rekkakuormallista eli noin 200 kiintokuutiometriä koivurankaa joka vuosi. Tuosta määrästä tulee suunnilleen 400 heittokuutiota, Vaarala kertoo.

Heittokuution todellinen koko riippuu Vaaralan mukaan etenkin siitä, kuka klapit säkkiin heittää.

– Saanto voi tuntua pieneltä, mutta sullon klapeja tiiviimmäksi, ettei säkkeihin jäisi kovin paljon ilmaa.

Alkutalven yöpakkaset kohmettivat klapi­rantteen syksyn vesisateiden jäljiltä, mikä tekee työskentelystä mukavampaa. Tanner ja tuotantovälineet pysyvät puhtaina, ja pakkasella myös klapimiehen paidan selkämys pysyy kuivempana.

Klapeja ei kannata tehdä muutenkaan ennen kuin pakkanen kuivattaa kosteuden ilmasta.

– Pystyn tekemään pilkettä näillä koneil­la yksinkin. Takavuosina apuna kävivät lapset, jotka saivat siitä viikkorahan lisäystä ja hankkivat rahat ajokkeihinsa. Nyt kaikki ovat jo maailmalla, mutta kyllä he vielä toisinaan käyvät auttelemassa.