Typpilannoitteiden valmistukseen tarvittava ammoniakki on tuotava Suomeen ulkomailta, koska kotimaista tuotantoa ei ole.
Ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan helmikuussa 2022 Suomen ”ammoniakkistrategia” perustui itänaapurista tuotuun materiaaliin. Kotimaisella tuotannolla ei ollut kannattavuusvertailussa pärjäämisen mahdollisuuksia, eikä valtiovaltakaan nähnyt suomalaisen ammoniakintuotannon subventointia tarpeelliseksi.
– Venäläisen ammoniakin voi sanoa olleen epärealistisen halpaa ennen sotaa, ja kuljetukset rautateitse suoraan tehtaille olivat logistisesti näppärä ratkaisu. Tuontiin liittyi monia liiketaloudellisia etuja, mutta riskit realisoituivat, Luonnonvarakeskuksen tutkija Petri Kapuinen tiivistää.
Venäjällä oli niin merkittävä osuus koko maailman ammoniakkimarkkinoista, että siihen kohdistettujen talouspakotteiden seurauksena globaalit toimitusketjut menivät uusiksi. Sodan puhjettua monet lannoitevalmistajat alkoivat etsiä itselleen uusia ammoniakin toimittajia eri puolilta maailmaa.
– Globaalina toimijana Yara onnistui löytämään suurilta osin korvaavia ammoniakintoimittajia, kertoo Yara Suomen toimitusjohtaja Teija Kankaanpää, joka toimii myös yhtiön Uudenkaupungin tehtaiden tehtaanjohtajana.
– Tällä hetkellä meille tulee ammoniakkia Euroopasta, Pohjois-Afrikasta, Aasiasta, Etelä-Amerikasta ja myös Venäjältä ei-sanktioiduilta toimittajilta. Haasteena ei ollut pelkästään uusien toimittajien löytäminen, vaan myös Suomen sisäinen logistiikka erityisesti Siilinjärven toimipaikan osalta.
Globaalista ammoniakkipulasta ei Kapuisen mukaan voi puhua; tuotanto ylittää kulutuksen. Hän uskoo, että venäläiselle ammoniakillekin on ilmaantunut uusia ostajia.
Typpilannoitteiden tuotanto teollisessa mittakaavassa ei onnistu ilman ammoniakkia. Siitä valmistetaan sekä lannoitetypen ammonium- että nitraattiosa. Typpi taas on ratkaiseva ravinne elintarviketuotannon kannalta vuositasolla, tutkija Kapuinen tähdentää.
– Muiden ravinteiden kanssa voidaan pelata pidemmän ajan puitteissa, niitä pellossa yleensä kuitenkin on. Typpilannoite on niin strateginen asia, että sen saannin pitäisi olla turvattu kaikissa olosuhteissa.
Volyymien valossa ei väkilannoitteilla tyydytettävää kasvien typentarvetta pystytä muulla tavoin kompensoimaan. Toiseksi tärkein typen lähde on lanta, mutta muut näyttävät isossa kuvassa marginaalisilta.
– Palkokasvien viljelyn lisääminen ei ole ratkaisu, koska tuotteille täytyy olla markkinat, eikä viljelykiertojaan voi määrättömästi muuttaa.
Jotain on saavutettavissa typen kierrätyksellä ja tarkemmalla kohdentamisella sinne, missä ravinteelle saadaan paras tuotantovaste. Lannan käyttöä pystytään tehostamaan levitysmenetelmiä hiomalla ja levitysajankohtien optimoinnilla. Ammoniakin korvaajiksi niistä ei kuitenkaan ole.
Olisiko siis aika ulottaa huoltovarmuusajattelu myös ammoniakkiin ja edelleen typpilannoitteisiin?
– Suomessa ei ole mitään tarvetta lisätä lannoitteiden valmistuskapasiteettia, koska niitä viedään myös ulkomaille. Kriittinen tekijä on ammoniakki, jonka tuotantoa meillä ei ole. Kotimainen typpilannoitteiden tuotanto on kokonaan riippuvainen ammoniakista, jonka saanti on tällä hetkellä tuonnin varassa, ja tulee olemaan vielä vuosia, vaikka huoltovarmuutta lisääviä päätöksiä tehtäisiinkin, Luken Kapuinen vastaa.
Ammoniakki on typen ja vedyn yhdiste, jonka teollinen valmistus on perustunut fossiilisen maakaasun käyttöön; siitä on saatu valmistusprosessissa tarvittava vety. Yaralla nähdään, että jatkossa ammoniakin tuotantoa ohjaa vahvasti ilmastopolitiikka.
– Ammoniakintuotannon tulevaisuus ei ole enää harmaassa ammoniakissa, vaan sinisessä ja vihreässä ammoniakissa, jotta voidaan päästä ilmastotavoitteisiin. Vihreän ammoniakin osalta teknologiaa täytyy vielä kehittää, ennen kuin ison mittakaavan ratkaisut ovat mahdollisia. Tämä vaatii aikaa ja valtavia investointeja, toimitusjohtaja Kankaanpää katsoo.
Tutkija Kapuinen arvioi, että siirtymä fossiilisesta uusiutuvaan ammoniakin tuotantoon vie pikemmin vuosikymmeniä kuin vuosia, vaikka putkikaasun tulo Venäjältä katkesikin dramaattisesti.
– Vedyn aikaansaamiseksi on vaihtoehtoisia keinoja, mutta niiden käyttöönotto ei tapahdu hetkessä. Maakaasuun perustuvan tuotannon kapasiteetti on massiivinen. En usko myöskään siihen, että kotimaista ammoniakkiteollisuutta ruvettaisiin rakentamaan vesiteitse tuotavan nesteytetyn maakaasun varaan.
Uusiutuvalla energialla tuotettu vety on Yaran Kankaanpään mukaan yksi kotimaisen ammoniakinvalmistuksen perusedellytyksistä.
– Ammoniakintuotannon perustaminen Suomeen vaatii sen, että on paljon vihreää vetyä tarjolla, ison mittakaavan teknologiaa valmiina sekä investointihalukkuutta.
Luken Kapuisen mielestä ammoniakkihuollon turvaamisessa ei tarvitse tavoitella täyttä omavaraisuutta, koska se saattaa käydä turhan kalliiksi.
– Varastointikin on vaihtoehto, ja EU:n alueella myös tuotantoa on melkoisesti. Luottaisimmeko siihen, että liittolaisilta riittäisi ammoniakkia meillekin?
Pellervo-lehti ja siitä myöhemmin eriytetty Maatilan Pellervo on toiminut keskeisenä julkaisuna ja tiedonlähteenä suomalaisen maatalouden ja osuustoiminnan kehityksessä. Lehden 125-vuotinen historia kietoutuu vahvasti yhteen maatalouden merkittävien vaiheiden kanssa.
Suomen maataloutta pitää monipuolistaa ja saada ravinteet ja raaka-aineet kiertämään nykyistä tehokkaammin, sanoo yksikönjohtaja Anu Kaukovirta Luonnonvarakeskuksesta (Luke). Hän katsoo, että politiikkamuutos ja uudet kannustimet vauhdittaisivat tätä kehitystä.
Maaltamuuton siemen kylvettiin 1970-luvulla, kun ylituotantoa ryhdyttiin purkamaan urakalla ja öljykriisi nostatti polttonesteiden hintoja. Monesta tuvasta sammutettiin valot. 1990-luvulla lama-aika kuritti ja EU-aika lähestyi.
Vilja- ja öljykasvimarkkinoilla on ollut kovaa hintarallia viime vuosina. Kuluva vuosi näyttäisi hintojen osalta varsin vakaalta.
Toivon tilalla kello käy eri tahtiin kuin muilla. Esimerkiksi kylvöjä tehdään keväästä syksyyn viljelyriskien tasaamiseksi. Tilan isäntä Olli-Pekka Ruponen on kyseenalaistanut perinteiset viljelytavat ja kehittänyt tilalleen ja nykyolosuhteisiin sopivan oman viljelyjärjestelmän.
Maatilojen kokonaistulovirta oli 7,1 miljardia euroa vuonna 2024. Maatalouden myyntitulot laskivat kolme prosenttia edellisvuodesta, kun taas metsänmyyntitulot nousivat, samoin tulotuet maksatussiirtymien vuoksi. Myös sivuansiotuloissa oli pientä nousua. Kaikkiaan kokonaistulovirta kasvoi prosentin vuodesta 2023.
Poliitikot ja etujärjestöt puhuvat paljon marginaaliverosta. Vaikuttaako marginaalivero maatilayrityksen verosuunnitteluun? Puretaanpa myös muutama marginaaliveroa koskeva myytti.
Raivaussahaostoksilla perehdytään runkoputken pituuteen, tärinänvaimennukseen, moottoritehoon ja kulmavaihteeseen. Iso merkitys työssä jaksamiselle on myös valjailla.
Lähes jokaisella maatilalla on elinkaarensa aikana tarve ulkopuoliselle rahoitukselle. Velka voi olla tehokas työkalu, joka mahdollistaa kasvun ja uudistumisen, kunhan sitä käytetään harkiten ja tavoitteellisesti.
Suomen ensimmäinen tilaviinimyymälä avattiin vuonna 1995 Kuopion Vaajasalon saareen. Hallmanin perhe on kehittänyt marjaviinejä yli 30 vuoden ajan − ja yhtä kauan navigoinut tiukassa alkoholilainsäädännössä.
