Vastaanpa heti otsikon kysymykseen: Luomusta ja suoramyynnistä ei ole ratkaisuksi maataloutemme kannattavuusongelmaan, mutta yksi osa ratkaisua ne voivat olla. Tämän lehden numeron teemajutut kertovat salolaisten Birkkalan ja Karviaisten tilojen innovatiivisista yrittäjistä. Birkkalan tila on napannut oman siivunsa elintarvikemarkkinoista. Luomuspeltin viljelyyn ja viljatuotteiden jatkojalostukseen keskittynyt tila suuntaa kotimaiden markkinoiden ohella myös vientiin. Karviaisten tilalla on puolestaan innovoitu tuotteita härkäpavusta. Molemmilla on kokemusta suoramyynnistä ja viennistä Amazon-verkkokauppaa myöten.
Ovatpa myyntikanavat koti- tai ulkomailla, tai tuotetaanpa tavanomaista tai luomua, moni taho penää tietoja tuotannon vastuullisuudesta. Selvitettävää ja todistettavaa kertyy helposti paljon, aina viljelymenetelmistä ja hiilensidonnasta työntekijöiden kohteluun ja lapsityövoiman käyttöön. Se työllistää yrittäjää, ja kuitenkin iso osa vaadittavasta tiedosta on jo olemassa erilaisissa tietojärjestelmissä. Birkkalan ja Karviaisten tilojen yrittäjät ovat olleet mukana Luonnonvarakeskuksen hankkeessa luomassa jäljitettävyysjärjestelmää, jonka avulla tuottaja voi todentaa toimintansa vastuullisuuden eri tahoille helposti.
Sekä luomutuotanto, jatkojalostus että suoramyynti ovat tapoja erikoistua. Perusviljatilojen laajempaa erikoistumista peräänkuuluttaa myös kolumnistimme Jarmo Keskinen, sillä laajempi viljelykasvivalikoima tuottaisi tilalle paremman taloudellisen tuloksen. Eivätpä ainakaan olisi kaikki munat samassa korissa; todennäköisesti onnistumisia sadon ja hinnan puolesta tulisi joka vuosi ainakin jollekin kasvilajille. Lisäksi viljojen kokonaistuotantomäärä Suomessa laskisi, jos osa viljanviljelyalasta siirtyisi muiden kasvilajien käyttöön. Se ehkäisisi ylituotantoa, joka on myrkkyä hintatasolle. – Viljojen hintanoteeraukset ovat kyllä nyt elokuun puolivälin tienoilla aika masentavaa katsottavaa, luomuviljoja lukuun ottamatta.
Tuottakaa sitä, mille on kysyntää, sanotaan. Sitä varmasti tehdäänkin, hyvänä esimerkkinä kauranviljelyn kasvu. Suomihan on suorastaan elintarvikekauran viennin mahtimaa, koska muualla kauraa viljellään enemmänkin rehuksi. Muuten ei ole paljoa kehumista, etenkään jalostusasteen kasvaessa raaka-aineesta elintarvikkeeksi. Lieko kyse vientiosaamisen vai -tarpeen vähyydestä, kun Suomi on jäänyt Euroopan hännänhuipuksi elintarvikeviennissä suhteutettuna bruttokansantuotteeseen. Suomen elintarvikevientiyhdistys Suvi ry aikoo Jarmo Talasrinteen johdolla kääntää kurssin ja yli kolminkertaistaa Suomen elintarvikeviennin vuoteen 2035 mennessä. Suurempi vienti merkitsee parempaa kysyntää kotimaassa tuotetuille raaka-aineille. Siispä mitä parhainta menestystä viennin kasvattamiseen!
Suomi on elintarvikeviennin häntäpäässä Euroopassa, mutta ei kauan, mikäli Jarmo Talasrinne onnistuu tehtävässään Suvi ry:n vetäjänä. Yhdistyksen tavoitteena on yli kolminkertaistaa ruokaviennin arvo vuoteen 2035 mennessä.
Tilatuotteen menekkiä parantaa hyvä tarina, joka on totta. Tuotannon vastuullisuus on yhä tärkeämpi osa tarinaa. Birkkalan tilan Simo Larmi on ollut mukana kehittämässä jäljitettävyysjärjestelmää, jolla voidaan todentaa tilojen vastuulliset toimintatavat. Siitä on hyötyä myös viennissä.
Olipa mielenkiintoista penkoa Pellervon arkistoista suomalaisen maatalouden ja kotieläintuotannon historiaa viimeisten 125 vuoden ajalta. Samalla saattoi hämmästellä, miten kehitys ja maataloustyön muuttuminen ovat näkyneet Maatilan Pellervon, Pellervon Eläin-lehden ja edeltäjiensä sivuilla. Vanhassa arkistokuvassa emäntä nostaa betonialtaan kylmään veteen teräsämpäriä, joka lienee täynnä lypsylämmintä maitoa. Lähes satavuotiaassa valokuvassa näyttäisi, että elopellolla häärii sadonkorjuussa puoli kylää. Nykyään
Kymmenkunta hyllymetriä Pellervo-lehden 125-vuotista sivuhistoriaa pistää miettimään menneitä. Harveneva joukko muistaa lypsylehmän lämpimän maidon maun tai käsikäyttöisen separaattorin äänen. Maalla eläneet tai siellä kesälapsena olleet eivät äkkiä unohda, miltä tuntui työntää sormensa multaan kylvöaikaan, ihmetellä kasvun ihmettä – ja saada lopulta tuore ruisleivänpala käteensä. Tai miltä tuntuu astua paljain varpain höyryävään lantaläjään. Ensimmäinen Pellervon näytenumero
Iso-Hiiden Kartanon marjatilalla on kehitetty itsepoimintaa jo 45 vuoden ajan. Asiakkaiden houkutteluun vaaditaan paljon muutakin kuin makoisia marjoja.
Takavuosina vääräleuat neuvoivat kotivävyn tai miniän paikkoja etsiskeleviä puolison valinnassa: "Mieluusti iäkkäiden vanhempien ainokainen, eikä sillä maatilalla ole muuten niin väliä, kunhan on runsaasti hakkuukypsää takametsää." Metsän merkitys maatilalla onkin perinteisesti ollut suuri. Metsästä saadaan lisätuloja, polttopuuta tai haketta, usein myös rakennusmateriaalia. Suomessa ei liene kovin montaa maatilaa, johon ei kuuluisi metsää. Metsän taloudellinen merkitys
Strategia on maatilan kompassi – se auttaa tekemään arjen päätöksiä, jotka vievät kohti tulevaisuuden tavoitteita. Hyvä suunnitelma tuo suuntaa, selkeyttä ja varmuutta myös maatilan metsäomaisuuden hoitoon ja hallintaan.
Kotimainen kasvinjalostus tuottaa oloihimme sopivia lajikkeita, mikä on yhä tärkeämpää ilmaston muuttuessa. Se on myös huoltovarmuuden ja kilpailukyvyn perusta, alleviivaa Borealin toimitusjohtaja Karri Kunnas.
Kotitilani pellot ja metsät sijaitsevat molemmin puolin Turku–Toijala-rataa. Vuosien mittaan on tullut selväksi, kumpi naapuruksista – rata vai tila – on David, kumpi Goljat. Radan ylittävän kylätien varteen on vuosikymmenien mittaan kasvanut kylä taloineen: muinaisen Varsinais-Suomen Seutukaavaliiton nimeämä poikkeuksellisen ehjänä säilynyt nauhakylä, varjeltava kulttuurikohde. Ratoja hallinnoineet, nimiä ja sijaintipaikkojaan vaihtaneet virastot ovat vuosien kuluessa pyrkineet
Belgialainen hedelmänviljelijä sanoo kuivuuden, lisääntyneen sääntelyn ja hallinnollisen taakan muuttaneen viljelyn arkea. Maanviljelijän työ on silti mieluista.
