Vastaanpa heti otsikon kysymykseen: Luomusta ja suoramyynnistä ei ole ratkaisuksi maataloutemme kannattavuusongelmaan, mutta yksi osa ratkaisua ne voivat olla. Tämän lehden numeron teemajutut kertovat salolaisten Birkkalan ja Karviaisten tilojen innovatiivisista yrittäjistä. Birkkalan tila on napannut oman siivunsa elintarvikemarkkinoista. Luomuspeltin viljelyyn ja viljatuotteiden jatkojalostukseen keskittynyt tila suuntaa kotimaiden markkinoiden ohella myös vientiin. Karviaisten tilalla on puolestaan innovoitu tuotteita härkäpavusta. Molemmilla on kokemusta suoramyynnistä ja viennistä Amazon-verkkokauppaa myöten.
Ovatpa myyntikanavat koti- tai ulkomailla, tai tuotetaanpa tavanomaista tai luomua, moni taho penää tietoja tuotannon vastuullisuudesta. Selvitettävää ja todistettavaa kertyy helposti paljon, aina viljelymenetelmistä ja hiilensidonnasta työntekijöiden kohteluun ja lapsityövoiman käyttöön. Se työllistää yrittäjää, ja kuitenkin iso osa vaadittavasta tiedosta on jo olemassa erilaisissa tietojärjestelmissä. Birkkalan ja Karviaisten tilojen yrittäjät ovat olleet mukana Luonnonvarakeskuksen hankkeessa luomassa jäljitettävyysjärjestelmää, jonka avulla tuottaja voi todentaa toimintansa vastuullisuuden eri tahoille helposti.
Sekä luomutuotanto, jatkojalostus että suoramyynti ovat tapoja erikoistua. Perusviljatilojen laajempaa erikoistumista peräänkuuluttaa myös kolumnistimme Jarmo Keskinen, sillä laajempi viljelykasvivalikoima tuottaisi tilalle paremman taloudellisen tuloksen. Eivätpä ainakaan olisi kaikki munat samassa korissa; todennäköisesti onnistumisia sadon ja hinnan puolesta tulisi joka vuosi ainakin jollekin kasvilajille. Lisäksi viljojen kokonaistuotantomäärä Suomessa laskisi, jos osa viljanviljelyalasta siirtyisi muiden kasvilajien käyttöön. Se ehkäisisi ylituotantoa, joka on myrkkyä hintatasolle. – Viljojen hintanoteeraukset ovat kyllä nyt elokuun puolivälin tienoilla aika masentavaa katsottavaa, luomuviljoja lukuun ottamatta.
Tuottakaa sitä, mille on kysyntää, sanotaan. Sitä varmasti tehdäänkin, hyvänä esimerkkinä kauranviljelyn kasvu. Suomihan on suorastaan elintarvikekauran viennin mahtimaa, koska muualla kauraa viljellään enemmänkin rehuksi. Muuten ei ole paljoa kehumista, etenkään jalostusasteen kasvaessa raaka-aineesta elintarvikkeeksi. Lieko kyse vientiosaamisen vai -tarpeen vähyydestä, kun Suomi on jäänyt Euroopan hännänhuipuksi elintarvikeviennissä suhteutettuna bruttokansantuotteeseen. Suomen elintarvikevientiyhdistys Suvi ry aikoo Jarmo Talasrinteen johdolla kääntää kurssin ja yli kolminkertaistaa Suomen elintarvikeviennin vuoteen 2035 mennessä. Suurempi vienti merkitsee parempaa kysyntää kotimaassa tuotetuille raaka-aineille. Siispä mitä parhainta menestystä viennin kasvattamiseen!
Suomi on elintarvikeviennin häntäpäässä Euroopassa, mutta ei kauan, mikäli Jarmo Talasrinne onnistuu tehtävässään Suvi ry:n vetäjänä. Yhdistyksen tavoitteena on yli kolminkertaistaa ruokaviennin arvo vuoteen 2035 mennessä.
Tilatuotteen menekkiä parantaa hyvä tarina, joka on totta. Tuotannon vastuullisuus on yhä tärkeämpi osa tarinaa. Birkkalan tilan Simo Larmi on ollut mukana kehittämässä jäljitettävyysjärjestelmää, jolla voidaan todentaa tilojen vastuulliset toimintatavat. Siitä on hyötyä myös viennissä.
Olipa mielenkiintoista penkoa Pellervon arkistoista suomalaisen maatalouden ja kotieläintuotannon historiaa viimeisten 125 vuoden ajalta. Samalla saattoi hämmästellä, miten kehitys ja maataloustyön muuttuminen ovat näkyneet Maatilan Pellervon, Pellervon Eläin-lehden ja edeltäjiensä sivuilla. Vanhassa arkistokuvassa emäntä nostaa betonialtaan kylmään veteen teräsämpäriä, joka lienee täynnä lypsylämmintä maitoa. Lähes satavuotiaassa valokuvassa näyttäisi, että elopellolla häärii sadonkorjuussa puoli kylää. Nykyään
Kymmenkunta hyllymetriä Pellervo-lehden 125-vuotista sivuhistoriaa pistää miettimään menneitä. Harveneva joukko muistaa lypsylehmän lämpimän maidon maun tai käsikäyttöisen separaattorin äänen. Maalla eläneet tai siellä kesälapsena olleet eivät äkkiä unohda, miltä tuntui työntää sormensa multaan kylvöaikaan, ihmetellä kasvun ihmettä – ja saada lopulta tuore ruisleivänpala käteensä. Tai miltä tuntuu astua paljain varpain höyryävään lantaläjään. Ensimmäinen Pellervon näytenumero
Metsätilaa hoitava Pekka Kärkäs ihmettelee puheita luonnon tuhoamisesta. Hänen mielestään metsätaloudessa ei olla hävittämässä metsää, vaan pidetään siitä huolta sukupolvelta toiselle. Pelloillaan Kärkäs viljelee ruista ja kauraa. Noin sadan metrin matkalla pellon lähinaapuri on Venäjä.
Maatalouden kirjanpidossa on muun yritystoiminnan kirjanpitokäytäntöihin verrattuna omat erityispiirteensä. Hyvä kirjanpito-ohjelma auttaa tekemään asiat oikein ja mahdollistaa erilaiset työtavat. Tässä kokemuksia kolmesta ohjelmasta.
Kun maatilojen data on hajallaan, jää sen potentiaali käyttämättä. Datapellon uudisraivaajat kehittää tapoja yhdistää tiedot automaattisesti ja tuoda hyötyjä viljelijöille.
Monet maatalousyrittäjät elävät pitkään jatkuvan kivun kanssa. Sen hallinta vaatii useiden hoitomuotojen yhdistämistä, mutta oloa ja arkea helpottaa jo kivun ja siihen vaikuttavien tekijöiden ymmärtäminen.
"Tuottajien neuvotteluvoimaa ja riskienhallintaa tulee vahvistaa." – Tämä on ensimmäisenä mainittu ja mielestäni myös tärkein RUOKAKETJU-tutkimushankkeen toimenpidesuosituksista. Pellervon taloustutkimus, Luonnonvarakeskus ja Reinu econ analysoivat juuri päättyvässä hankkeessaan ruokaketjun toimivuuteen ja arvonmuodostukseen vaikuttavia tekijöitä. Yksi iso syy ruokaketjun arvonmuodostuksen ontumiselle on ollut rahavirran niukka kasvu elintarvikeketjussa. Yksityisestä kulutuksesta ja elintarvikeviennistä ketjuun tuleva reaalinen rahavirta on hintamuutoksista
Peltokasveihin sitoutuvan hiilen määrä pystytään arvioimaan entistä tarkemmin uuden laskentamenetelmän avulla. Sen avulla maatalousyrittäjät voivat tulevaisuudessa saada uuden työkalun viljelytoimiensa ilmastovaikutusten mittaamiseen.
