Eläinten hyvinvointi on kaikkien etu
Jokainen maatilayrittäjä haluaa, että omat eläimet ovat terveitä ja voivat hyvin. Myös kuluttajat arvostavat tuotantoeläinten hyvinvointia. Mutta mitä hyvinvointi tarkoittaa eläimelle?
Tilan tiineiden hiehojen ja lehmien rokottaminen pikkuvasikkaripulia vastaan on suuri työ ja kustannus. Siksi on tärkeää varmistaa, että rokottamisesta saadaan mahdollisimman suuri apu karjan arkeen.
Selvitä tilanne ja suunnittele rokottaminen hyvin. Suomessa nautoja rokotetaan vain todettuun tarpeeseen. Tee siksi ripuliselvitys sekä suunnitelma emien rokottamiseen ja ternimaitojuottoon yhdessä oman terveydenhuoltoeläinlääkärin kanssa.
Ennen rokotusten alkamista selvitetään tilan vasikoiden syntymiin, alkuhoitoon, ruokintaan ja sairastamiseen liittyvät asiat mahdollisimman tarkasti. Samalla pohditaan, mitä tehdään oikein ja mitä pitää vielä parantaa. On myös otettava näytteet, jotta tiedetään, mitä taudinaiheuttajia vasikkalassa on. Ternimaidon laatu ja vasikoiden veren vasta-aineiden taso tutkitaan tilalla Brix-refraktometrillä. Siten osataan verrata tilannetta ennen ja jälkeen tehtyjen parannusten sekä rokotusten aloittamisen.
Varmista hyvä vointi odottaville emille. Rokotusten onnistumisen kannalta oleellista on se, että emät pystyvät valmistamaan mahdollisimman laadukasta ternimaitoa. Siksi ennen rokotusohjelman aloittamista pohditaan tarkasti tiineiden hiehojen ja umpilehmien olosuhteet, ruokinta ja hoito. Elimistön kuormitus häiritsee erityisesti ternimaidon tuottamista. Siksi lämpöstressi, kipu, nälkä ja ahtaus ovat pahasta ja niitä pitää välttää. Eläinlääkärin kanssa suunnitellaan myös, miten emien rokotukset toteutetaan käytännössä.
Maatilan Pellervon digitilauksella pääset lukemaan tämän ja muita maksullisia juttuja.
Jäikö juttu kesken? Jatka lukemista: Nyt ensimmäinen kuukausi Maatilan Pellervon digiä Eläin-sisällöillä vain 5,90 euroa.
Oletko jo tilaaja?