Sähköakustoille paljon odotuksia – maltti on valttia
Reservimarkkinoiden suurten tuottotoiveiden etsikkoaika meni jo. Jokainen maatilakohde on omanlaisensa ja vaatii huolellista harkintaa ennen investointipäätöstä.
Vauhtisokeus on laji, jossa voi sattua kaikenlaista. Kukaan ei kiistä energian merkitystä nopeasti vaihtuvissa tilanteissa, mutta suin päin ei kannata uuteen sännätä. Tämä koskee myös buumin lailla markkinoille tulleita sähköakustoja.
Kustannuskurimuksessa kamppaileville maatiloille akkujärjestelmät voivat tarjota mahdollisuuden uusiin tuottoihin. Muutamilla tiloilla on tätä jo hyödynnettykin, ja niiltä kertyneet kokemukset ovat kiinnostavaa kuultavaa. ProAgria Etelä-Suomen energianeuvoja Kaisa Leipälä on ollut kentällä aktiivisesti läsnä ja tiivistää kuulemansa näin:
– Pelkkä reservimarkkinoille osallistuminen ei tuo enää suurimpia tuottoja, etsikkoaika meni jo. Kannattavuutta tuovat aurinkopaneelien tuottaman ylijäämäsähkön sekä edullisen pörssisähkön lataaminen ja varastointi sekä myöhempi käyttö kalliin sähkön aikana.
ProAgria järjesti maaliskuussa kaksi tilaisuutta, joiden aikana kuultiin niin käyttäjien kokemuksia kuin laitetoimittajien näkemyksiä akkujärjestelmien tilanteesta. Suoriin kysymyksiin saatiin suoria vastauksia, joiden pohjalta Leipälä kiteyttää ydinviestin yrittäjille.
– Arjen realiteettia peliin: on kaivettava kaikki tieto esiin, mihin investointi- ja tuottolaskelmat perustuvat. Ymmärrän, että maltti helposti unohtuu, kun innostus iskee.
Kolme pointtia ajatteluun
Leipälä korostaa, että mikään yleispätevä laskelma ei ole riittävä pohja päätöksen tekemiseen. Keskustelu laitevalmistajien kanssa on vahvistanut käsitystä siitä, että jokainen kohde on oma yksilönsä.
– Millaiset tuotot ovat mahdollisia juuri minulle, ja onko investointi minulle kannattava. Maatalousyrittäjillä arjen realismi on selkäytimessä ja sille on tässäkin käyttöä.
Leipälä kannustaa yrittäjiä kolmen skenaarion ajatteluun akustohankintaa harkitessaan: 1) menee tosi hyvin, 2) menee ihan jees, 3) ei mene niin kuin ajateltiin. Hän palaa aiemmin esiin nostamaansa reservimarkkinaan ja sen tuotto-odotuksiin.
Tilaajille
Maatilan Pellervon digitilauksella pääset lukemaan tämän ja muita maksullisia juttuja.
Jäikö juttu kesken? Jatka lukemista: Nyt ensimmäinen kuukausi Maatilan Pellervon digiä vain 5,90 euroa.
Maatila voi rakentaa oman aurinkovoimalan sen sijaan, että vuokraisi pellot ulkopuoliselle sähköyhtiölle. Omassa voimalassa on isommat riskit, mutta myös isompi tienaamisen mahdollisuus. Aurinkovoimayrittäjä Mårten Forss kertoo, että aurinkoiset ja viileät kevätpäivät ovat parasta sähköntuotannon aikaa.
Täsmälannoituksella voi säästää kymmeniä prosentteja lannoitekuluissa – ja samalla parantaa satoa. Siemenmäärän ja lannoituksen paikkakohtaista säätöä kokeiltiin Teemu Nyrhilän tilalla Lapualla.
Korkeat siirtomaksut ja iäkäs, 1940-luvulla valmistunut sähkölinja saivat Kasken tilan isännän rakentamaan oman aurinkosähköjärjestelmän. Se tuottaa yli 70 prosenttia tilan käyttämästä sähköstä. Maatalouden energiankäyttö on pysynyt viime vuosina melko tasaisena tilojen määrän laskusta huolimatta, mutta energialähteistä nestemäisten polttoaineiden käyttö on lisääntynyt.
Voimalinjojen läheisyydessä sijaitsevista pelloista käydään etenkin Etelä-Suomessa kovaa kisaa. Aurinkovoimayhtiöiden vuokratarjoukset ylittävät kirkkaasti pellon tuoton.
Kun jotakin halutaan kehittää, ensimmäinen ajatus on usein tehdä enemmän. Kasvattaa tuotantoa, hankkia hehtaareja tai lisätä panoksia. Maatilan arjessa tekemisestä harvemmin on pulaa. Silti toimintaa kehittäessä tuntuu helposti siltä, että pitäisi tehdä vielä vähän enemmän. Enemmän ei kuitenkaan aina ole sama kuin paremmin. Sen huomasi myös Marttilan tilalla Hermanni Lallukka, joka käytti tavanomaisessa viljelyssä reilusti…
Maatalousverotuksessa hyväksytään maatilan sivutoiminnaksi laaja kirjo yritystoimintaa. Kun sivutoiminnan liikevaihto kasvaa isoksi, se on eriytettävä omaksi tulolähteekseen.
Suhteeni luomuun on vähän vaikea. 15 vuotta sitten viljelyä aloittaessamme luomu oli ainakin omassa lähipiirissäni jotenkin enemmän muodissa kuin nyt. Koska olen "ympäristöihminen" ja kerroin, että aloitamme viljelijöinä, oli aina ensimmäinen kysymys tai oletus, että luomuviljelyä varmaan? Luonnonmukaisuushan kuulostaa helpolta ja ihanalta. Kukkapeltoja ja mehiläisiä ja pari lammasta, ihan itsekseen siellä kiertokulkua pyörittävät ja viljelijä…
Suometsässä Hyytiälän metsäaseman lähellä tutkitaan vanhojen ojitusalueiden uudistumista ja taimettumisen edistämistä. Karut turvekankaat vaativat vastaojitetuista suokohteista poikkeavaa tietoa.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.