Hiehonliha on maailmalla arvostettu herkku. Pihaviriä Oy on yksi Atrian sopimustiloista, joka tuottaa suklaahiehonlihaa vientiin. Jalasjärvellä kasvatettujen maitorotuisten hiehojen liha matkaa erikoisherkkuna pääosin Tanskaan.
Kahden sukupolven omistaman, naudanlihantuotantoon erikoistuneen Pihaviriän kasvattamossa nautaneideillä on tavallista herkullisempi ruokalista. Säilörehupainotteisen appeen ohella hiehot popsivat joka päivä 300 grammaa suklaata, jota syntyy makeisteollisuuden sivuvirtana. Suklaa kuten monet muutkin elintarviketeollisuuden sivujakeet toimivat ruokinnassa hyvänä energialisänä.
”Konvehdeilla hemmoteltujen hiehojen liha on tavanomaista rasvaisempaa ja mehevämpää. Rasva marmoroituu lihaksiin, mutta suklaa tekee rasvan koostumuksesta tavanomaista pehmeämpää. Hiehot kasvatetaan noin 250-kiloisiksi, kun kotimaan markkinoille menevien hiehojen teuraspaino on yleensä 220 kiloa”, Anni-Maria ja Juhana Pitkälä kertovat.
Pitkälän pariskunta luotsaa Pihaviriän tilaa yhdessä Anni-Marian vanhempien, Sari ja Ahti Ritolan kanssa. Kantatila sijaitsee Jalasjärven Koskuella. Parisen vuotta sitten hankittiin Kihniöstä toinen tila, jonka kahdessa navetassa kasvatetaan pelkästään sonneja.
”Vastuu käytännön töistä on pääosin nuorella polvella, sillä me olemme vähitellen väistymässä tilan pidosta kokonaan”, Ritolat korostavat.
Ahti Ritolan ajasta iso siivu kuluu Atrian omistajan, Itikka Osuuskunnan puheenjohtajan tehtävissä, Sari pyörittää puolestaan muuta yritystoimintaa.
Ritolan suvun historia tilalla ulottuu sadan vuoden päähän. Nyt vetovastuussa on neljäs sukupolvi. Vuosisatainen perinne nähdään usein painolastina. Sitä ei saisi kuitenkaan ymmärtää niin, että asioiden taikka toimintatavan pitäisi pysyä ennallaan. Maailma muuttuu kovaa vauhtia, ja maatilayritysten on menestyäkseen seurattava tiiviisti aikaansa, mieluummin etu- kuin takamatkalta.
”Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että toimintaa on koko ajan kehitettävä. Pitää olla valmis myös muuttamaan tuotannon suuntaa tai painopistettä tarvittaessa nopeastikin”, Ahti tähdentää.
Yrityksen tarkoituksena on tuottaa omistajilleen hyvinvointia ja vaurautta. Tämän tavoitteen saavuttaakseen omistajien on Ritolan mukaan huolehdittava, että yritys on aina iskussa, sellaisessa kunnossa, että sen voi vaikka myydä.
Kun Anni-Maria pohti teini-ikäisenä miksi isona ryhtyisi, maatilan emännyys ei kuulunut vaihtoehtoihin. Hän lähti 16-vuotiaana Hämeenlinnan meijerioppilaitokseen ja sieltä löytyi myös tuleva puoliso Juhana. Valmistuttuaan Anni-Maria toimi meijeristinä eri meijereissä ja viimeksi Valiolla Seinäjoella.
Sari ja Ahti Ritolalle 2010-luvun alkuvuodet olivat raskaiden murheiden sävyttämät. Oli sairastumisia, työtapaturmia ja pahin kaikista, perheen nuorimman lapsen menehtyminen 16-vuotiaana liikenneonnettomuudessa.
”Tuolloin elämältä ja yrittämiseltä putosi monella tapaa pohja pois, sillä nuorin lapsista oli juuri se, joka oli pikkupojasta asti halunnut tilan jatkajaksi”, Ahti kertoo.
Hyvän tukiverkoston ja nyt jo 14 vuotta tilalla työskennelleen työntekijän ansiosta vaikeuksista selvittiin. Ritoloiden suunnitelmia se ei muuttanut, pikemminkin vahvisti.
”Meillä on Sarin kanssa ollut aina ajatus, ettemme halua tehdä maataloustöitä 65-vuotiaaksi, vaan haluamme tehdä muutakin. Sen vuoksi pohdimme tilan myyntiä, mutta päätimme kysyä myös Anni-Marin ja Juhanan kiinnostusta maatalousyrittäjyyteen”, Sari ja Ahti toteavat.
Kun nuoripari ynnäsi asian hyviä ja huonoja puolia, he näkivät tilan jatkamisen mielenkiintoisimmaksi tulevaisuuden näkymäksi. Maalla asuminen tarjoaa lisäksi lapsille hyvän kasvuympäristön ja yrittäjyydessä on oma vapautensa.
Pitkälät tulivat Pihaviriän enemmistöosakkaiksi ja muuttivat tilalle kuusi vuotta sitten. He myöntävät tulleensa sananmukaisesti pystymetsästä ja opittavaa oli valtavasti eläintenkäsittelystä ja hoidosta alkaen. Onneksi Ahti-isä on toiminut hyvänä mentorina.
”Kun ensimmäistä kertaa menin sonnien karsinaan, jalat vapisivat, vaikka minun piti näyttää niille, kuka on herra talossa. Käytäntö on ollut kova mutta tehokas opettaja”, Anni-Maria tokaisee.
Matkalle on mahtunut kasvukipuja ja turhautumisen hetkiä, mutta ratkaisuaan he eivät ole katuneet. Yrittäjänä tarvitaan monipuolista osaamista, siksi tilan töiden ja lasten ohessa Anni-Maria kouluttautui tradenomiksi ja Juhanan agrologiksi.
Vuodesta 2015 viime vuoteen asti Pihaviriä kasvatti vasikoita ternistä teuraaksi. Kun Anni-Marian ja Juhanan perheeseen syntyi kaksi lasta reilun vuoden ikäerolla, ei aikaa riittänyt kaikkeen tekemiseen.
”Pikkuvasikoiden hoitoon pitää paneutua ja työ juottamossa oli varsin käsityövaltaista, sillä se oli rakennettu vanhoihin tiloihin eikä olosuhteita saatu optimaaliseksi esimerkiksi ilmanvaihdon osalta. Nyt viimeiset ternistä kasvattamamme sonnit varttuvat Kihniön kasvattamoissa”, Anni-Maria kertoo.
Yritystä on kehitettävä, jotta se pysyy mukana ajassa. Pihaviriällä pohdittiin uuden, vanhaa isomman juottamon rakentamista. Näistä aikeista luovuttiin ja sen sijaan ryhdyttiin harkitsemaan loppukasvattamoinvestointia. Suunnitelmat olivat edenneet jo pitkälle ja rahoituksestakin oli alustavasti sovittu, kunnes eteen tuli äkkikäännöksen paikka. Keväällä 2019 tarjottiin ostettavaksi kahden kasvattamon kokonaisuutta peltoineen päivineen 25 kilometrin päästä, Kihniön kunnan puolelta.
”Asiaa pohdittiin vain viikkoja ja uuden rakentamisen sijaan päädyttiin ostamaan valmis, vain vähän peruskorjausta vaativa kokonaisuus. Pelkät rakennukset eivät kiinnostaneet. Ratkaisevinta oli, että kauppaan sisältyi myös peltoa ja voimassa olevia pellonvuokrasopimuksia. Tämä mahdollistaa rehustuksen hoitamisen logistisesti järkevästi”, Ahti Ritola selittää.
Juhana Pitkälän mielestä suunnanmuutos oli monella tapaa onnistunut. Kihniön kasvattamojen osalta ollaan omavaraisia säilörehuissa ja seudulla on ostoviljaa hyvin tarjolla.
Vanhempi Kihniön tilan navetta on valmistunut vuonna 2001 ja uudempi 2007. Yhteensä eläinpaikkoja on 600. Kun Pihaviriä ryhtyi isännöimään tilaa, rakennettiin uusia laakasiiloja sekä tehtiin tilojen peruskorjausta. Kihniössä kasvatetaan pelkästään sonneja ja kotitilalla Jalasjärvellä hiehoja. Anni-Marian vastuulla ovat hiehopihatot, Juhana vastaa puolestaan sonnikasvattamoista yhdessä työntekijän kanssa.
”Meillä on sikälikin hieno tilanne, että työntekijä asuu kivenheiton päässä Kihniön kasvattamoista. Se tuo turvaa, jos navetoilla tapahtuu jotain äkkinäistä”, pariskunta toteaa hyvillään.
Pihaviriällä on selvät sävelet, heillä keskitytään eläintenhoitoon ja lihantuotantoon. Peltotyöt on pitkälti ulkoistettu.
”Ei ole järkeä sitoa pääomaa peltokoneisiin, kun rehunteot ja lannanajot voidaan hoitaa kustannustehokkaasti urakoitsijoiden avulla. Täällä kaavalla on töitä tehty jo pitkään”, yrittäjät painottavat.
Säilörehun ohella ruokinnassa hyödynnetään litistettyä ohraa ja kauraa sekä monipuolisesti teollisuuden sivujakeita: suklaata, ruisrankkia sekä perunateollisuuden sivutuotteita.
Vielä viitisen vuotta sitten Suomeen rakennettiin kiivaasti lisää loppukasvatuspaikkoja. Krimin tilanteen vuoksi voimaan tulleet Venäjä-pakotteet kohtelivat kaltoin suomalaista maidontuotantoa. Vuonna 2018 mentiin kohti kroonistuvaa vasikkapulaa. Kulutustottumusten muuttuminen on jouduttanut maitomarkkinan supistumista.
”Vasikkamäärä on jo nyt pudonnut useita prosentteja, ja huonoimman skenaarion mukaan vasikkamäärä putoaa tulevaisuudessa 15–20 prosenttia”, Ritola arvioi. Tämä on kova isku etenkin niille tuottajille, jotka ovat tehneet kasvattamoinvestointeja 2010-luvulla. Ritolan mukaan nyt on tehtävä hartiavoimin töitä, jotta tilanteesta selvitään. Se edellyttää tuotannon uudenlaista rytmittämistä ja toiminnan tehostamista.
Vielä ennen korona-aikaa asenneilmapiiri lihan- ja maidontuottajia kohtaan oli aika jyrkkä. Korona on kuitenkin palauttanut ihmisiä perusarvojen ääreen.
”Kotimaisen ruuantuotannon arvostus on viimeksi kuluneen vuoden aikana kasvanut ja itse ennakoin, että ruoka-asioissa koittaa vielä kotimaisuuden renessanssi”, Juhana pohtii.
Suomalaisella naudanlihantuotannolla on monta vahvuutta, kuten nurmipainotteinen ruokinta ja lihan erinomainen tilajäljitettävyys.
”Erikoistumiseen ja premium-tuotteiden tuottamiseen on hyvät mahdollisuudet, mutta toiminnan pitää olla tuottajille lisäarvotekijä myös rahallisesti. Esimerkiksi suklaahiehojen osalta näin ei vielä ole”, Ahti muistuttaa.
Etenkin maitorotuisten teurashiehojen kysyntä ravintolapuolella on kasvava, sillä sonnien arvo-osat ovat ravintolakäyttöön jopa liian suuria.
Pihaviriän nuori sukupolvi vastaa arjen pyörityksestä kahden vakinaisen työntekijän kanssa ja katsoo valoisasti tulevaisuuteen.
”Meillä on vahva usko ja luottamus siihen, että maatalous pystyy tarjoamaan elannon yrittäjille ja työntekijöille myös tulevaisuudessa. Tällä hetkellä keskitymme toimintamme kehittämiseen, seuraamme aikaa ja reagoimme tarvittaessa muutoksiin. Välillä on hyvä hengähtää ja vilkaista taakse, jotta näkee senkin, mitä on tullut tehtyä”, Anni-Maria ja Juhana Pitkälä summaavat.
He arvelevat, että tulevaisuudessa maatalousyritykset joutuvat olemaan tiiviimmin mukana markkinoinnissa. Sosiaalinen media on vahva kanava, jossa ruuantuotannosta voidaan viestiä suoraan kuluttajille.
Pihaviriällä on ollut jo vuodesta 2016 lähtien Instagram-tili, jolla seuraajia on mukavasti matkassa mukana.
”Maatilojen arki kiinnostaa kuluttajia enenevässä määrin. Kannustamme muitakin maatalousyrittäjiä näyttämään tavallista arkeaan eri sosiaalisen median kanavissa. Läpinäkyvyys on yksi alan valtti tulevaisuudessa”, Pitkälät uskovat.
Jo nyt on kokemusta, että markkinat ja politiikka pystyvät muuttamaan toimialojen suuntaa nopeastikin. Myös yleinen mielipide voi muuttua liki hetkessä.
”Oman alan suuntaan voimme vaikuttaa kertomalla avoimesti toiminnastamme.”
Pötsin hyvä tasapaino ja märehtiminen ovat oleellinen osa lypsylehmän terveyttä. Poikimisen aikana lehmät ovat kuitenkin erityisen alttiita ruokinnallisille ongelmille. Kun ruokinta ja olosuhteet ovat kunnossa kuusi viikkoa ennen poikimista ja kuusi viikkoa poikimisen jälkeen, sujuu koko lypsykausi suurella todennäköisyydellä ongelmitta.
Oma rehustus on ratkaisevassa asemassa kananmunien tuotannossa Paunolan munitustilalla Juvalla. Ruokinta vaikuttaa munien makuun ja vaahtoutuvuuteen, jotka ovat tärkeitä leivonnassa. Tuoreus antaa viime silauksen, söipä munat missä muodossa hyvänsä.
Härkäpapusäilörehu on varteenotettava vaihtoehto lypsylehmien ruokintaan. Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan se maistuu lehmille hyvin ja jopa lisää maitotuotosta.
Pietinmäen tilalla kokeillaan rohkeasti uutta. Syksyllä valmistuneessa kolmiseinäisessä pihatossa lypsylehmät makaavat kompostipohjalla ja lannasta talteenotettava lämpö hyödynnetään käyttöveden ja lypsyaseman lattialämmityksessä. Muita vastaavia ratkaisuja ei Suomesta tiettävästi löydy.
