Asioihin vaikuttaminen on aina kiinnostanut Kristiina Sarjokaria. Siksi hän vuosi sitten hakeutui MTK:n asiantuntijaeläinlääkäriksi. Aiemmassa työssään Valion terveydenhuoltoeläinlääkärinä hänen tehtävänsä liittyivät eläinten hyvinvointiin, mutta etujärjestössä vaikuttamaan on päässyt toisella tavalla.
– Tavoitteena on, että tuottajat saisivat työlleen riittävän korvauksen ja että kotimaisen elintarvikkeen arvostus ja kilpailukyky säilyisivät, Sarjokari lausuu.
Tuottajien edun ajaminen on Sarjokarille sellaista, mitä hän ei aiemmin ole tehnyt, ja senkin vuoksi MTK-pesti kiinnosti. Mahdollisuus oppia uutta oli iso kimmoke työpaikan valintaan.
Eläinlääkäriksi valmistuttuaan Sarjokari työskenteli pitkään Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa Mäntsälän tuotantoeläinyksikössä ja sen jälkeen kymmenen vuotta Valiolla.
MTK:ssa Sarjokarin vastuulla ovat eläinten hyvinvointiin ja lääkkeiden käyttöön liittyvät asiat. Työ on pitkälti osallistumista eläinterveystyöryhmiin, lainsäädäntövaikuttamista, keskustelua ja kokoustamista.
Viestintäilmapiiri on raaistunut
Uudessa työssään Sarjokari on havainnut, miten kielenkäyttö on koventunut ja viestintäilmapiiri raaistunut. Esimerkkinä voi pitää Ylen Hilja-maitotyttö-audiodraamaa ja siihen liittynyttä kohua.
– Minua pikkuisen ärsyttää, että halutaan antaa sellainen kuva suomalaisesta kotieläintuottajasta, joka tietoisesti haluaa kohdella eläimiä huonosti.
Sarjokari ei kiistä, etteikö hyvinvoinnin kehittämiskohteita olisi, mutta asiat eivät mene eteenpäin sormella osoittamalla vaan pitkäjänteisellä työllä.
Tilaajille
Maatilan Pellervon digitilauksella pääset lukemaan tämän ja muita maksullisia juttuja.
Jäikö juttu kesken? Jatka lukemista: Nyt ensimmäinen kuukausi Maatilan Pellervon digiä Eläin-sisällöillä vain 5,90 euroa.
Naudan käyttäytymistä eri tilanteissa ohjaavat vaistot, opittu käyttäytyminen, pelko ja aggressio. Kasvissyöjänä nauta kuuluu saaliseläimiin, ja pelko on ehto saaliseläimen hengissä säilymiselle. Nauta näkee hyvin hämärässä, kuulee ja maistaa paremmin kuin ihminen. Se tunnistaa hoitajansa hajun perusteella, samoin kuin paikan, jossa on aiemmin tapahtunut jotain pelottavaa.
Pikkuporsaiden kastraatiokivun lievittäminen tulee tehdä suunnitelmallisesti. Tehokas kivunlievitys paikallispuudutusta ja tulehduskipulääkitystä käyttäen on porsaiden hyvinvoinnille ja kehitykselle oleellisen tärkeää.
Kareman tilan uusi pihatto otettiin käyttöön lokakuussa. Akaan kirkkoherran toimittaman siunauksen jälkeen vuorossa olivat navetan avajaisjuhlat lasten kavereille.
Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa alkaa EtäPatoNa-hanke, jonka myötä tiloilla kuolleiden nautojen kuolinsyitä päästään selvittämään viipymättä.
Millolan emolehmätilan herefordit saavat viettää mahdollisimman vapaata ja itsenäistä elämää. Tilanpidossa tehdyt muutokset ovat lisänneet sekä eläinten että ihmisten hyvinvointia. Sitä mieltä ovat tilan yrittäjät, Mikko Leikola ja Anu Juurakko.
Kuusamolaisella maitotilalla tehdään meijerituotteita omasta maidosta jo kolmannessa polvessa. Leipäjuustosta aloitettiin, nyt tehdään jogurttia ja pian mahdollisesti myös muuta.
Työterveyshuollon tilakäynnit eivät ole tarkastuksia vaan terveyden ja työssä jaksamisen palvelemista. Vain reilu neljäsosa maatalousyrittäjistä on liittynyt työterveyspalveluiden piiriin. Työterveyshoitaja Päivi Eskola kävi Lilli Karolan ja Samuli Pyhtiän tilalla Sysmässä.
Eläimen vastustuskyvystä eli immuniteetista riippuu, sairastuuko eläin ja paraneeko se itsestään vai hoidon avulla. Hoitajan keskeinen tehtävä on eläimen vastustuskyvyn ylläpito ja tukeminen hyvällä hoidolla, olosuhteilla ja ruokinnalla.
Mäntyselän tilalla Kerimäen Louhella laitettiin vuonna 2002 lypsykarja korkealaitaiseen ja siirryttiin lihakarjan kasvatukseen. Lämpimän kasvattamon rinnalle nousi vuonna 2008 kylmäkasvattamo, joka täytti vaatimukset raskaampien rotujen kasvatukseen. Suunta osoittautui oikeaksi. Jukka Nousiainen, mitä tilalle kuuluu nyt?
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.