Siirry sisältöön

Kun tipu kuoriutuu aamulla, jo iltapäivällä se tepastelee kurikkalaisella Alangon tilalla 11 999 lajitoverinsa kanssa. Kalkkunan tie ruoka­pöytään kestää 3–4 kuukautta.

– Tuotteena kalkkunan liha on erilainen kuin broilerin, johon kalkkunaa usein verrataan. Kasvatusajan pituuden vuoksi vertailua tulisi tehdä pikemminkin porsaan- tai muuhun kotieläinkasvatukseen. Kalkkunat ehtivät tulla tutuiksi kasvatusaikana, Sami Alanko sanoo.

Suomessa Länsi-Kalkkunaan kuuluu nelisenkymmentä kalkkunantuottajaa, joista suurin osa on Länsi-Suomessa. Lisäksi on joitakin yksittäisiä pientuottajia.

– Kaiken kaikkiaan suomalaista kalkkunaa varmasti menisi enemmän kuin tällä hetkellä pystytään tuottamaan.

Kalkkunankasvatuksessa rehuseosta vaihdetaan linnun kasvaessa. Myös juomalaitteiden virtaaman pitää riittää isolle linnulle. Tämän kokoinen kalkkunakukko juo vettä lähes litran päivässä.

Sukutilan jatkajina tyttäret

Sami ja Mari Alanko ryhtyivät maatalousyrittäjiksi syksyllä 2018. He kutsuvatkin itseään kalkkunankasvattajina untuvikoiksi. Vuonna 2022 pariskunta palkittiin Vuoden kalkkunantuottajina.

– Paljon jo osaamme, mutta vielä on paljon oppimista. Onneksi tietoa on saatavilla ja myös ”vanha pari” on tukena, Sami kiittää.

Hyppy maatalousyrittäjäksi ei ollut heille itsestään selvä valinta. Molemmat olivat opiskelleet muulle alalle, Mari sairaanhoitajan ja Sami putkiasentajan ammattiin. Lisäksi Marin vanhemmat olivat miettineet sukutilalle toista jatkajaa.

– Keskimmäisen veljeni piti lähteä jatkamaan tilaa, mutta hän ryhtyi rakentamaan paljuja ja loi siitä oman liiketoiminnan. Kun isä oli täyttämässä 60 vuotta, luopumiseläkkeelle jääminen oli ajankohtaista ja tilalle tarvittiin jatkaja. Päätimme Samin kanssa ottaa rohkean askeleen, Mari kertoo.

Sami opiskeli maatalousyrittäjän tutkinnon ja on kouluttautunut lisää vuosien varrella.

– 11 vuotta sitten Mariin tutustuessani en ajatellutkaan, että kohta olisin maatalousyrittäjä. Kun asia sitten tuli puheeksi, mietin heti, miten harmi olisi, jos tila ei pysyisi suvussa.

Sami tunnustaa työn välillä stressaavan.

– Olen tarkka ja haluan ymmärtää kaiken, mitä talouslukujen takana on. Saatan pyöritellä asioita liikaakin päässäni. Joskus, kun oikein stressaa, Mari osaa hyvin rauhoitella. Hän on osallistunut tilan töihin pienestä asti, joten sitä kautta hän tietää paljon käytännön asioita, joista minulla ei ole käsitystä. Opiskelen ja hankin tietoa, sekin rauhoittaa mieltä.

Tila on aina siirtynyt suvun tytärten mukana. Tilan perustivat Kurikan Luopaan vuonna 1912 Matti ja Emilia Markkila. Heidän 12-lapsisen perheensä nuorin tytär Pirkko jatkoi miehensä Toivo Silvolahden kanssa tilaa. Tuolloin tilalla oli pääasiassa lypsylehmiä, mutta myös liha­karjaa, sikoja, kanoja sekä hevonen. Vuonna 1983 isäntäpariksi tulivat Silvolahtien ainut lapsi Ritva miehensä Asko Latvalan kanssa.

Tilan päärakennus on aina seisonut samalla paikalla. Nykyinen talo on rakennettu vuonna 1970 ja sitä on peruskorjattu vuosien varrella. Talossa asuu kaksi sukupolvea, ei kuitenkaan samassa taloudessa, vaan molemmilla on omat päät talosta.

– Kun on hyvät välit, sukupolvet pystyvät asumaan saman katon alla. Elämä on ollut sopuisaa myös isovanhempieni eläessä ja asuessa ”vanhojen puolella”, Mari muistelee.

Mari Alanko puhdistaa halleja seuraavaa erää varten. Hygienian on oltava huippuluokkaa.

Kalkkunalla pitkät perinteet

Asko Latvala on kasvattanut kalkkunoita jo 1970-luvulta ja kehittänyt tuotantosuuntaa edelleen vaimonsa sukutilalla.

– Isä aloitti kalkkunankasvatuksen, kun se oli Suomessa vielä harvinaista. Hän ehkä näki jo silloin kalkkunan mahdollisuudet ruuantuotannossa, Mari kertoo.

Asko ja Ritva Latvalan isännöimällä tilalla oli alussa lintutarha, jossa kasvatettiin kalkkunoiden lisäksi munivia kanoja, maatiaiskanoja, ankkoja, hanhia, sorsia, viiriäisiä, fasaaneja sekä lemmikkilintuja: undulaatteja, peippoja, papukaijoja, kyyhkysiä. Lintuja oli satoja.

– Nykysäännökset estävät pitämästä eri lintulajeja samalla tilalla. Myös lemmikkilintujen pito on kielletty, Mari tietää.

Lintutarhan aikaan tilalla oli myös hautomo, josta myytiin tipuja.

– Oma hautomo lopetettiin, kun Suomeen tuli kalkkunan BUT-jaloste ja olisi pitänyt aloittaa lintujen keinosiemennys, mihin olisi tarvittu lisää työvoimaa. Tämä oli jo ennen kuin Atria perusti oman kalkkunahautomon.

Sami ja Mari Alanko ovat lisänneet tuotantoon automaatiota.

– Olemme muuttaneet ruokinta-automaatteja ja lisänneet ilmanvaihtokapasiteettia. Myös etävalvontaa on parannettu. Pystymme puhelimelta seuraamaan olosuhteita. Olemme myös kehittäneet tilastointia, Sami luettelee.

Alangoilla on korkeat tavoitteet.

– Pyrimme Länsi-Kalkkunan tuottajien parhaan kolmanneksen joukkoon. 

Kolme erää vuodessa

Aamulla kuoriutuvat tiput lajitellaan sukupuolen mukaan hautomossa ja kuljetetaan saman päivän aikana kasvatustilalle.

– Alkuun untuvikot ovat kahdessa osastossa, kanat ja kukot erikseen. Myöhemmin linnut jaetaan neljään osastoon, Sami kertoo.

Kalkkunoiden elinkaari on kanoilla kolme ja kukoilla neljä kuukautta. Kanoista tulee tuona aikana 9- ja kukoista 17-kiloisia.

Lintujen ruokinta perustuu oman pellon kauraan ja vehnään sekä A-Rehulta hankittavaan perusrehuun. Valkuaisrehuun lisätään 30 prosenttia viljaa.

– Käytämme neljää eri rehureseptiä. Ensimmäiset kaksi viikkoa syötetään yhtä ja lintujen kasvaessa rehuseos aina vaihdetaan niin, että viimeiseen seokseen vaihdetaan vähän ennen kanojen teurastusta. Rehu on samantyyppistä kuin broilereilla.

Broilerinkasvatukseen verrattuna kalkkunat vaativat enemmän työtä.

– Kun broileritilalta linnut lähtevät kuusi­viikkoisina, niin silloin kalkkunatilalla homma vasta alkaa. Kuudessa viikossa näemme, miten olemme onnistuneet alkukasvatuksessa. Siinä kohtaa voi vähän korjata tilannetta ruokinnan suunnittelulla ja ilmastoinnilla.

Kalkkuna on Alankojen mukaan vaativa kasvatettava olosuhteiden puolesta.

– Lintu voi saada ilmapussintulehduksen pölyisestä ilmasta. Jos hallissa ilma vaihtuu hyvin, ongelmia ei tule. Meillä ei onneksi ole tätä ongelmaa ollut.

Kalkkunat juovat paljon, iso kukko ryystää vettä melkein litran päivässä. Kalkkunoiden juomalaitteissa onkin isommat virtaamat kuin broilerien.

Tuotannolle suurimpia riskejä ovat taudit, salmonella ja lintuinfluenssa.

– Olemme mukana Länsi-Kalkkunan ohjelmassa, jossa seurataan näitä asioita. Mitä terveempi eläin, sitä paremmat ovat kasvun edellytykset.

Viime aikojen maailmantilanne on pannut Alangot miettimään myös muuta varautumista.

– Varavoimaa tilalla on aina ollut saatavilla. Olemme pohtineet lintujen vedensaantia: meillä on vesisäiliö ja oma pieni kaivo, jota on nyt tutkittu. Kokonaismaatalouden kustannukset ovat olleet valtavat. On haasteellista saada asiat loksahtelemaan paikalleen. Koronan aikana reagoitiin liian hitaasti. Linnut söivät jo kallista rehua, mutta lihasta ei saatu korkeampaa hintaa, Sami pohtii.

Tila on tehnyt muiden viljelijöiden kanssa yhteistyötä ja peltojen satotasoa on saatu nostettua.

– Laarissa on omaa viljaa ja vähän on pystytty myymäänkin. Energian suhteen olemme lähes omavaraisia. Sähköä emme saa ihan kaikkea tuotettua itse, mutta muutamia kymmeniä tuhansia kilowattitunteja kuitenkin.

Sami Alanko muistuttaa, että kalkkunanliha on superfoodia, jonka kulutus Suomessa on kasvanut.

Biokaasu korvasi öljyn

Alangot investoivat alkuvuosina kalustoon ja koneisiin, muun muassa kärrykuivuriin ja peltokalustoon. Kaikkiaan investointeja tehtiin noin 300 000 eurolla. Osa hankinnoista kustannettiin valtion aloitustuella. Peltoviljelyssä tila tekee yhteistyötä.

– Yhteistyö on ollut hyvä suunta. Vuonna 2020 perustimme peltotöitä varten osake­yhtiön yhdessä Marin pikkuserkkujen Janne ja Eetu Hyövältin kanssa. Jatkossa pystymme Marin kanssa keskittymään lintujen kasvatukseen, kun peltotöiltä säästyy aikaa, Sami kaavailee.

Joulukuussa 2021 Alangon tila otti käyttöön Metenerin toimittaman kuivamädätykseen perustuvan biokaasulaitoksen, jonka käyttövoimana on kalkkunanlanta. Biokaasu on korvannut öljyn.

– Laakasiiloon laitetaan oljen, nurmen ja lannan sekoitusta 400 kuutiota. Sitten laitetaan pressut kiinni ja tällainen massa on reaktorissa aina kolme kuukautta. Reaktion aikana imetään kaasut talteen ja poltetaan kattilassa, Sami selostaa toimintaperiaatetta.

Biokaasulaitoksen kaksi reaktoria ovat käytössä vuorotellen, uusi massa tehdään 1,5–2 kuukauden välein.

– Vuodessa tehdään kuusi panosta ja jokaisen kanssa menee viisi työpäivää. Toisin sanoen työmääränä biokaasulaitos vaatii parin kuukauden välein muutaman päivän, Mari laskee.

Tavoitteena on tuottaa biokaasua 200 000 kuutiota vuodessa. Aloitusvuoden jälkeen ensimmäinen kokonainen vuosi tuotti 110 000 kuutiota, joka vastaa noin 60 000 litraa öljyä.

– Hyvät paalit pitää olla. Mitä parempia kuivia olkia ja heiniä on, sitä paremmin tulee kaasua. Viime vuonna laitoksessa tuotettiin 600 000 kilowattia energiaa. Tavoitteena on tuottaa puolet sähköstä biokaasulla, Sami suunnittelee.

Puolen miljoonan euron investointi maksaa itsensä takaisin alle kymmenessä vuodessa.

– Kun hankkeeseen lähdettiin, takaisinmaksuajaksi arvioitiin 8–10 vuotta. Tuolloin polttoaineen hinta oli noin 70 senttiä litralta.

Laitoksen mädätejäännös levitetään peltoon lannoitteeksi.

– Osa on olkinurmiseosta ja osa lantaa. Ennenkään ei ole tarvittu ostofosforia, ja typpilannoitus on pidetty mukana. Viime vuonna käytettiin osittain biolannoitetta. Tämän vuoden syksy näyttää, mikä on todellinen kasvu.

Alangot ovat nurmikierrolla saaneet tuhottua hukkakauraa.

– Tykkäämme viljellä kauraa, ja hukkakauraa on tullut osaan maita. Nyt saamme nurmikierrolla parannettua maan kuntoa.

Jutuntekoaikaan osa linnuista oli jo viety teurastamolle. Kalkkunakukkojen joukossa oli myös yksi edellisestä kyydistä pois jäänyt kalkkunakana.

Se ketsuppipullon korkki

Katteena kalkkunahallissa käytetään kutteria eli puupurua. Nyt Alangot ovat käyttäneet ensi kertaa turvetta lisäkuivituksena.

– Tuntuu, että turve on tosi hyvä, mutta toki pölyää. Länsi-Kalkkunan suositus on, että peruskatteena on kutteria. Kutterimäärä per erä on 160 kuutiota ja sen lisäksi vähintään 50 kuutiota lisäkuiviketta. Kuiviketta lisätään tarvittaessa lintujen aikana.

Linnuilla on tapana innostua, kun katetta lisätään. Puupurussa on mukava kylpeä ja tutkia sitä nokkimalla. Linnuilla on hallissa myös erilaisia virikkeitä.

– Lintujen hyvinvoinnista huolehditaan monella tavalla. Meillä täyttyivät hyvinvointituen edellytykset ilman eri ponnisteluja, joten olemme hakeneet aina hyvinvointituenkin.

Virikkeinä ovat esimerkiksi sählypallot ja eräs oivallinen kierrätystuote.

– Lempparilelu meidän linnuillamme on ollut ketsuppipullon korkki, Mari nauraa.

– Olen joskus kuvannut videon, kun yksi lintu ottaa korkin nokkaansa ja muut lähtevät perään juoksemaan. Kun korkki putoaa, seuraava nappaa sen itselleen, ja sama jatkuu.

Punainen ketsuppipullokin kiinnostaa lintuja, jotka innostuvat kumisevasta äänestä, kun naputtavat nokallaan pullon kylkeen.

– Lelut vaihdetaan uuden erän tullessa, sillä aina ne on kyllä loppuun kulutettu.