Hausjärven Turkhaudalla ollaan kevättöiden suhteen rauhallisin mielin. Maatalousyrittäjä Arto Alastalo ehti maaliskuussa vielä hyvin kunnostaa kyläläisten latuja. Kelkan päälläkin ajatukset askartelivat tulevan kasvukauden lajivalinnoissa.
”Öljyn hinta näyttäisi olevan nousussa, joten päätin kuitenkin kylvää 35 hehtaaria kevätrapsia, vaikkei alun perin pitänyt. Kaikki siemenet on nyt tilattu, joten muita muutoksia viljelysuunnitelmaan tuskin tulee”, Alastalo pohtii.
Viisikymppinen Alastalo on kasvinviljelyn konkari ja noin 500 hehtaarin pinta-alalla viime hetken muutoksetkin onnistuvat.
Tilan sijainti 50 kilometrin päässä Viking Maltin mallastamosta on osasyynä siihen, että mallasohraa kasvaa tänäkin vuonna kolmasosalla tilan pelloista. Lajikkeina ovat RGT Planet ja Repekka. Kevätvehnää ja kauraa on molempia 50 hehtaaria, hernettä 20 hehtaaria, samoin sokerijuurikasta.
Viime syksynä Alastalo ei poikkeuksellisesti kylvänyt yhtään syyskasveja, sillä rukiin hinta ei innostanut.
”Viljelykasvien hintojen kiinnittämistä mietin koko ajan. Osan mallasohrista olen jo kiinnittänyt. Rapsin osalta mietin vielä asiaa. Kiinnityshinta syksylle olisi kyllä aika hyvä. Kauran hintaan olen edelleen hieman pettynyt, joten sitä en ainakaan vielä kiinnitä.”
Yaran ja Belor Agron lannoitteet Alastalo hankki halvimman hintakauden aikaan viime kesänä ja talven aikana pihaan tuli hieman lisää typpeä. Lannoituksessa hän toteuttaa tänäkin vuonna jaettua lannoitusta, jossa toinen erä levitetään rakeena kasvustoon satopotentiaaliin perustuen.
Suurin osa tilan kylvösiemenestä on ostettua, joten peittaaminen tai itävyyden analysointi eivät teetä työtä. Oman ohrasiemenen peittaus tapahtuu samalla, kun siemen siirretään ruuvilla täyttökärryyn.
Sibeliuskevätvehnän ja Meeri-kauran siemenet odottavat Arto Alastalon varastossa. ”Tässä vaiheessa alkaa taas fiilis nousta. Talven aikana noussut viljan hintakin piristää mieltä.”
Koneet huollettu
Kevättyökoneet olivat jo maaliskuussa hyvässä rasvassa eikä traktoreille osu määräaikaishuoltoja kevättyösesongin keskelle.
”Polttoöljyä pitää vielä tilata. Hankin viime kesänä toisenkin tilasäiliön, kun öljyn hinta oli niin alhaalla”, Alastalo kertoo.
Aikaansa seuraava yrittäjä on kokeillut viime vuosina erilaisia kylvökoneita. Viitisen vuotta sitten hän pohti, tuottaisiko perinteinen sijoituslannoitus sittenkin paremman sadon kuin uudet kylvömenetelmät. Nelimetrinen kone ei kuitenkaan toiminut toivotulla tavalla ja viime keväänä Alastalo hankkikin kuusimetrisen Horsch Avattaren, joka sijoittaa siemenet ja lannoiterakeet samaan uraan.
”Tarkoitus on edelleen lisätä talven kasvipeiteisyyttä ja siksi halusin koneen, jossa on hyvät suorakylvöominaisuudet. Jatkossa kylvänkin mahdollisimman suuren osan muokkaamattomaan maahan”, Alastalo linjaa.
Tänä vuonna uusittaviksi tulleet vuokrasopimukset on jo allekirjoitettu, joten niistäkään ei tarvitse enää kantaa huolta.
Koronan varalle
Alastalon nelihenkinen perhe on välttänyt viime kuukausina liikkumista muiden ihmisten joukossa ja varovaisuus lisääntyy kevättä kohti.
”Meillä on pojan kanssa omat maatilat ja koneet ja siksi varajärjestelmä on olemassa luonnostaan. Naapuritilojenkin kanssa on yhteistyötä, joten kuskeja löytyy tarvittaessa”, Alastalo sanoo.
Vaikkei aurinko juuri tänään paistakaan, paistaa miehen puheista orastava innostus mullan kääntämiseen.
”Kyllä tässä vaiheessa alkaa taas fiilis nousta. Routaakaan ei ole, joten kylvöille voi hyvinkin päästä melko varhain. Talven mittaan noussut viljan hinta piristää myös mieltä”, Alastalo hymyilee.
Viime kasvukauden lämpösummat olivat Suomessa ennätyksellisen korkeat. Sateiden ajoittuminen ratkaisi viljelyn onnistumisen. Neljä viljelijää eri puolilta Suomea kertovat, kuinka heidän tilallaan sujui kasvukausi 2024.
Vanhoja pyöränjälkiä ei kannata kuluttaa, vaan kulkea kehityksen polulla. Vain siten voi parantaa viljelyn kannattavuutta ja satotasoja. Matias Rönnqvist on löytänyt omaehtoisten kokeilujen kautta omille pelloille parhaat viljelymenetelmät. Hän testaa tilallaan Vaasassa tavallisesta poikkeavaa lannoitusta kuminalle ja korianterin syyskylvöä.
Sokerijuurikasta viljelevälle Ossi Kupilalle omaehtoiset viljelykokeet ovat työn suola ja tapa hioa omaa ammattitaitoa. Vaikka välillä tulee takapakkia, kokeilujen kautta voi löytää juuri omalle tilalle ja sen koneille soveltuvat menetelmät.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.