Yhtiömuotoinen maatilamaksaa tällä hetkellä liikevoitostaan 20 prosentin yhteisöveron. Kun yhtiöstä nostaa huojennettua osinkoa, muodostuu yrittäjän kokonaisveroasteeksi 26 prosenttia. Toiminimimuodossa toimivan maatilan voitosta maksettava vero nousee usein tätä korkeammaksi, koska suurinta osaa voitosta verotetaan ansiotulona.
Maatiloja on yhtiöitetty nimenomaan kevyemmän verotuksen vuoksi. Maatilayrityksen velkoja on nopeampi lyhentää, kun liikevoitosta on maksettu vain 20 prosentin yhteisövero ennen velkojen lyhennystä. Toiminimimaatilalla velkoja lyhennetään vasta sitten, kun yrittäjältä on ensin peritty kaikki verot.
Suomen hallitus päätti huhtikuun lopun puoliväliriihessään alentaa yhteisöverokannan 20 prosentista 18 prosenttiin. Muutos tulee voimaan vuoden 2027 alussa. Yhteisöveron alentaminen parantaa edelleen yhtiömuotoisen maatalouden kilpailuetua toiminimimaatiloihin verrattuna. Osakeyhtiöyrittäjän kokonaisvero jää jatkossa alimmillaan 24,0 prosenttiin.
Aivan automaattista alhainen veroaste ei ole, koska huojennetun osingon nostaminen vaatii yhtiöltä hyvää vakavaraisuutta eli oman pääoman määrää. Jos omaa pääomaa ei ole, maksaa yrittäjä osakeyhtiöstä nostamistaan osingoista 75 prosentin osalta ansiotuloveron.
Hallituksen päätös laskea ansiotuloverotusta voi kasvattaa jonkin verran myös toiminimiyrittäjän käteen jäävää tuloa. Jos toiminimimaatilan voitto on 50 000–60 000 euroa vuodessa omistajaa kohden, kasvaa käteen jäävä palkka 250–350 euroa vuodessa. Yhteisöveron laskusta tulee kuitenkin suurempi hyöty aktiivimaatilalle kuin ansiotuloveron laskusta.
Maatilayrityksiä koskeva veromuutos on myös ruuan arvonlisäveron alentaminen 14,0:sta 13,5 prosenttiin vuoden 2026 alussa. Muutos keventää kuluttajien ruokalaskua yhteensä 145 miljoonalla eurolla vuodessa.
Maatilojen kannattavuuteen maataloustuotteiden ja rehujen 0,5 prosenttiyksikön arvonlisäveron laskulla ei ole juuri merkitystä. Muutos heikentää vain hieman tilojen maksuvalmiutta, koska maataloustuotteiden, esimerkiksi viljan, maidon, lihan ja kananmunien, ostajat maksavat tilille noin 0,4 prosenttia pienemmän summan kuin aikaisemmin.
Maatilan yhteydessä toimivien ravintolapalveluiden arvonlisävero laskee myös puolella prosenttiyksiköllä, mikä parantaa kyseisten palvelujen markkina-asemaa.
Jäsenmaksujen verovähennysoikeuspoistuu sekä ammatti- että työnantajaliittojen jäseniltä eli myös Maaseudun työnantajaliiton jäseniltä. Yrittäjäjärjestöjen, kuten MTK:n ja metsänhoitoyhdistysten, jäsenmaksujen verovähennysoikeus säilyy, sillä ne eivät ole työmarkkinaosapuolia.
Verohallinnon määrittelemän, kaavamaisen 240–480 euron työhuonevähennyksen poistaminen saattaa koskea myös maa- ja metsätalousyrittäjiä. Työhuonevähennyksen voi tehdä silti jatkossakin todellisten kulujen mukaan, jolloin verohallinnolle pitää esittää laskelma työtilan kuluista.
Maa- ja metsätalousverotukseen tuli viime ja tänä vuonna joitain muutoksia, jotka parantavat maa- ja metsätilan verosuunnittelumahdollisuuksia. Ne kannattaa hyödyntää heti kevään veroilmoituksessa.
Maatilan verokuvioita suunnitellessa ei kaikkia asioita valitettavasti löydä netistä googlaamalla tai ohjekirjoista. Jos haluaa hoitaa veroasiat omatoimisesti, tulee verotusta harrastaa läpi vuoden; käydä koulutuksissa ja lukea kaikki, mitä maatalousverotuksesta kirjoitetaan. Pitää tietää, mikä on sallittua ja mikä ei, ja mikä siltä väliltä. Tyypillistä tuotantoa harjoittavilla vilja- tai maitotiloilla verotettavan tulon luonnollinen taso on noin 20
Yritystoiminnan kehittäminen tarkoittaa usein investointeja, joskus suuriakin. Tavoitteena on yrityksen kannattavuuden parantaminen, mutta se ei toteudu automaattisesti.
Useamman käyttäjän yksityistielle kannattaa perustaa tiekunta. Se luo tien hallinnolle ja hoitomaksuille lakiperustan, ja ehkäisee isommilta riidoilta.
Mahlamäen broileritilalla on hyödynnetty aurinkoenergiaa jo pitkään. Tuotto 2,5-kertaistui viime kesänä, kun paneeleita asennettiin 120-metrisen broilerihallin katon täydeltä. Samalla hankittiin myös kaksi sähkövarastoa.
Maatilalle tulee uusi työntekijä tai uusi kone, ja käyttäjä pitää perehdyttää koneen turvalliseen ja oikeaan käyttöön. Viiden askeleen perehdytystekniikkaa voi soveltaa muidenkin töiden opastukseen.
Ilmaston lämpeneminen on parantanut suomalaisen maa- ja metsätalouden kilpailukykyä, sanoo Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalas. Sama kehitys jatkuu, mutta sään ääri-ilmiöihin pitää varautua.
Syysöljykasvien kylvö onnistuu monella eri tavalla. Tärkeintä on saada syksyllä aikaan sopivan tiheä ja rehevä kasvusto, jolla on talvesta selvittyään hyvät eväät sadontuottoon. Lasse Matikainen, Risto Tupi ja Mikko Kaase kertovat viljelykokemuksistaan.
Punkalaitumelainen Levoniemen tila kuuluu välikasvien käytön uranuurtajiin Suomessa. Puinnin jälkeen syksyllä kylvettävät välikasvit ovat tuoneet uutta kasvupuhtia peltoon ja keskimäärin tuhannen kilon sadonlisän hehtaarilta.
Palveluntarjoajat toimittavat maatilalle akkujärjestelmän, ohjaavat sen käyttöä ja hoitavat kaupankäynnin Fingridin suuntaan. Akkubuumin keskellä on kuitenkin syytä liikkua realistisin odotuksin. Kasken tilalle asennettiin akut viime syksynä.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.