Siirry sisältöön

Tanskilan kylässä Kreivilän tilakeskuksen ympärillä aukeaa joka suuntaan laitumia ja metsä­saarekkeita. Laitumilla pitkäkarvaiset ja suurisarviset ylämaankarjaemot vasikoineen nauttivat raikkaasta ilmasta ja maittavasta ruohosta. Mieluusti ne oleilevat myös metsäsaarekkeilla niin kesäisin kuin talvisinkin.

Johanna Kreivilä ja Antti Kelkka ovat isännöineet Antin kotitilaa, Kreivilän tilaa, vuodesta 2009. Laiduntavat eläimet tulivat kuvaan mukaan vasta kymmenisen vuotta sitten. Tilanpidon alkuvuosina viljeltiin viljaa, mutta molemmat kävivät myös ansiotyössä. Perheen kasvaessa Johanna jättäytyi pois palkkatöistä, sillä pariskunta halusi hoitaa ja kasvattaa lapsensa kotona. Antti toimi tuolloin rakennusliikkeen työnjohtajana, ja joutui työnsä vuoksi olemaan paljon poissa kotoa.

– Siksi aloimme pohtia, miten voisimme työllistää itsemme kotiin ja yhdistää paremmin työn ja perhe-elämän, pariskunta kertoo.

Kasvinviljelyn rinnalle piti keksiä toinen tuotantomuoto, mutta sellainen, joka ei vaatisi ensimmäiseksi miljoonainves­tointeja.

– Maidontuotanto tai siipikarjankasvatus ei sen vuoksi tullut kyseeseen, eikä meillä kummallakaan ollut vähäisintäkään osaamista kotieläinten pidosta, Johanna taustoittaa.

Angus- ja hereford­emoja on 25. Laidun­kauden jälkeen vasikat lähtevät jatko­kasvatukseen oripääläis­tilalle.

Varovasti alkuun

Kreivilässä puntaroitiin vaihtoehtoja laidasta toiseen. Emolehmätuotanto tuntui mahdolliselta, sillä sen voisi aloittaa pienesti ilman mittavia investointeja. Työnä se ei myöskään sitoisi kellontarkasti kuten monet muut tuotantomuodot.