
Painavat koneet rassaavat nurmen viljelijää
Pellon kunto ja maan rakenneasiat mietityttävät myrskyläläistä maitotilallista Arja Peltomäkeä. Lannan levitys ja rehun teko näkyvät maan rakenteessa enemmän kuin olisi toivottavaa.
Pellon kunto ja maan rakenneasiat mietityttävät myrskyläläistä maitotilallista Arja Peltomäkeä. Lannan levitys ja rehun teko näkyvät maan rakenteessa enemmän kuin olisi toivottavaa.
Ollilan Maito Oy:n uusi luomupihatto on valoisa, ilmava, selkeä ja käytännöllinen. Listaan voi lisätä vielä lämmin: ensimmäinen, talven pitkä pakkaskausi ei jähmettänyt vesikuppeja eikä aiheuttanut muitakaan ongelmia.
Kokemukset muista ammateista ennen sukupolvenvaihdosta ovat jatkajalle etu. Niin henkilökohtaisesti kuin ammatillisestikin.
Finnharvest Oy on maan ainoa, kahdeksan veljeksen pyörittämä metsäkoneyritys. Vaikka yrittäjäkoulu on Piirosille ollut kovaa kuin lukkarinkoulu Jukolan veljeksille, sitkeydellä ja työteliäisyydellä yritys on ponnistanut Suomen merkittävimpien metsäkoneyritysten joukkoon.
Nurmeton Etelä-Suomi näkyy punaisena kartoilla, joilla kuvataan peltojen kasvukuntoa.
Kasvinviljelyn satojen kehittyminen ei ole ollut mairittelevaa. Keskisadot hiipuvat ja satokuilut kasvavat. Peltolohkojen tuotantokyvyssä on suuria eroja. Siinä piilee myös mahdollisuus.
Maatalousyhtymä Kuortin navetassa lehmien kestävyyttä pidetään arvossa myös lukujen valossa. Laidunnus nähdään oleelliseksi osaksi kestävyyden parantamista. Se paikkaa navettaolojen puutteita.
Valtaosa maa- tai metsätalousyrittäjistä pääsee hyötymään uudesta yrittäjävähennyksestä. Verottaja tekee tuloista viiden prosentin vähennyksen viran puolesta, joten sitä ei itse merkitä verolomakkeelle.
Uudet koetulokset osoittavat, että nurmen typpilannoitus näkyy sadon määrässä selvästi paremmin kuin aikaisemmin. Nurmi siis käyttää typen sadonmuodostukseen.
Ilvessaaren tilaa on viidentoista vuoden ajan kasvatettu pala palalta rakentaen. Vuosi sitten valmistui viimeisin laajennus, jonka myötä tilalla siirryttiin lypsyrobottiaikaan. Samalla kaikki lypsävät saatiin saman katon alle.
Tanskalaisen Dava Foodsin kanssa nelisen vuotta sitten liittoutunut Munakunta haluaa jatkossa pitää itseään paremmin esillä. Työtä hoitamaan on palkattu oma toimitusjohtaja.
Katri ja Mikko Salon tilalla Porissa muutettiin tuotannon suuntaa reilu pari vuotta sitten. Sonnien loppukasvatus sai väistyä vasikkakasvatuksen tieltä. Nyt tilalla on noin 700 alle puolivuotiasta vasikkaa.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.