
Ilmastomallasta Japaniin
Mallasta raaka-aineenaan käyttävä juomateollisuus on alkanut kiinnittää huomiota tuotteidensa hiilijalanjälkeen.
Mallasta raaka-aineenaan käyttävä juomateollisuus on alkanut kiinnittää huomiota tuotteidensa hiilijalanjälkeen.
Yhä useampi maatila toimii myös työnantajana. Työntekijöiden tyytyväisyys syntyy mielenkiintoisista töistä ja sopivasta työmäärästä.
Kun muu Suomi tuntuu lomailevan, maatiloilla kasvukauden työhuippu seuraa toistaan. Jokavuotinen kilpajuoksu Pohjolan lyhyttä kesää vastaan on täydessä vauhdissa. Paineita riittää: on konerikkoja ja sairastumisia; asioita, joihin voi ja ei voi vaikuttaa. Ruokaviraston keväisten yt-neuvottelujen vaikutukset tukimaksatusten aikatauluihin puhuttavat. Lisäksi keskusteluttaa sää, tuo maatilayrittäjän ikiaikainen ja oikullinen liikekumppani. Alku oli aivan lupaava, toukokuu oli lämmin
Kuusi-lehtipuusekoitus soveltuu tuoreille ja lehtomaisille kankaille. Mänty-kuusisekametsä syntyy parhaiten karkealajitteisimmille tuoreille kankaille sekä hienolajitteisimmille kuivahkoille kankaille. Tärkeintä on kasvattaa kaikkia puulajeja samassa jaksossa, jolloin ne eivät kilpaile keskenään.
Valkuaista pellosta -hankkeessa kerättiin laaja aineisto viljalajikkeista A-Rehun viljan vastaanottoon perustuen. Lajikevalinta vaikuttaa laatutekijöihin ja lopulta tilipussin suuruuteen.
Riistaruualla saa lisätuloja, kunhan laatu on hyvä ja myynti- ja liiketoimintaosaamista löytyy. Alalla on kuitenkin riskinsä ja kasvu vaatii investointeja.
Vöyriläisten maitotilallisten Jonas ja Niklas Östmanin ylläpitämä itsepalvelukauppa palvelee ympäri vuorokauden. Valikoimassa on runsaasti myös muiden pientuottajien elintarvikkeita.
Pian kymmenen vuotta Eurofins Viljavuuspalvelun toimitusjohtajana työskennelleen Ano Halosen tausta on kansainvälisessä elektroniikkateollisuudessa. Tilaisuuden tullen Peking vaihtui kuitenkin Mikkeliin.
Maatilan kehittämisessä pidetään annettuna teoriapohjaisena tosiasiana niin sanottua suuruuden ekonomiaa. Sen pohjalta maatilan laajentaminen olisi aina perusteltua, koska suurentamalla peltopinta-alaa ja tuotantoeläinten määrää parannetaan kannattavuutta. Lopputuloksena viljelijä vaurastuu ja rahaa on entistä enemmän käytettävissä myös yksityistaloudessa. Henkilökohtaisesti laatimieni yli 3 000 maatilan talousselvitysten perusteella maatilan kannattavuus ja tuloksentekokyky paranee tiettyyn suuruusluokkaan saakka, jonka jälkeen maatilan
Sähkökäyttöiset työkoneet tulevat vääjäämättä yleistymään maatiloilla ja elintarviketuotannossa. Etunenässä ovat pienkuormaajat, joilla voi työskennellä useita tunteja yhdellä latauksella.
Suomen kasvihuone- ja kasvutunneliviljelmillä on pitkään turvauduttu ulkomaisiin pölyttäjiin. Tilanteeseen saattaa olla tulossa muutos.
Lantmännenin Ilmasto & Luonto -ruis on saanut hyvän vastaanoton niin viljelijöiltä kuin kuluttajilta. Koulunäkin raaka-aine on tuotettu ympäristöä kunnioittaen.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.