Soile Prokkola vaihtoi tutkijan hommat luomuviljelyyn parikymmentä vuotta sitten. Hän pitää kotitilaansa Lumijoella Pohjois-Pohjanmaalla ja toista luomutilaa Heinävedellä Savossa, joten tekemistä riittää.
Keräkaalia, kyssäkaalia, punaista suippokaalia ja neljää eri lajiketta lehtikaalia. Näitä kaikkia löytyy Soile Prokkolan, 59, kasvimaalta Greusin tilalta, joka sijaitsee Hirvasniemen kylässä Lumijoella.
Kaalien lisäksi puutarhassa kasvavat perunat, porkkanat, punajuuret, palsternakat, tillit, persiljat ja kurpitsat. Kasvihuoneessa varttuvat lisäksi tomaatit.
Soile viljelee kahta tilaa, joista toinen on hänen varsinaisen kotinsa Lumijoella, toinen sijaitsee lähes 400 kilometrin päässä Heinävedellä. Syksyllä pakettiauto on Heinävedeltä tullessa täynnä tavaraa lantuista ja omenista sellereihin ja kananmuniin. Oulun seudulla on kysyntää luomukananmunista, joten Soile pysähtyy usein tullessaan Lapinlahdella ja ottaa sieltä mukaan kananmunia myytäväksi omille asiakkailleen.
Sadonkorjuukasvikset matkaavat seuraavana päivänä Ouluun, missä Reko-tuottajat myyvät myyntitapahtumassa tuotteitaan. Reko-malli on tuottajan ja kuluttajan suoran kohtaamisen mahdollistava markkinointikanava. Tällä hetkellä Suomessa toimii noin 150 Reko-lähiruokarengasta.
Kun Soile aloitteli työsarkaansa luomuviljelijänä, ei kaupoissa ollut vielä tarjolla paljonkaan luomutuotteita. Innostus viljelyyn ja lajivalikoiman kasvattamiseen alkoikin oikeastaan kysynnän kautta. Siikajoella pidettäville Ruukin luomu- ja lähituotemarkkinoille Soile on osallistunut jo parinkymmenen vuoden ajan.
Syksyllä Pohjois-Pohjanmaan luomuyhdistys valitsi Soilen Pohjois-Pohjanmaan vuoden luomuvaikuttajaksi. Valinnan perusteena oli monipuolisuus. Soile on ansioitunut niin viljelijänä, jatkojalostajana, jälleenmyyjänä, kirjoittajana kuin puhujanakin. Hän on pitänyt muun muassa esitelmiä aiheesta Kannattako luomusta maksaa?
Kasvimaalla on paljon erilaisia kaaleja. Pelkästään lehtikaalia on neljää eri lajiketta.
Viljely vaatii ennakointia
Kuinka tutkijasta sitten tuli luomuviljelijä? Kun Soile opiskeli aikoinaan kasvipatologiaa Helsingin yliopistossa, ehdotti professori Eeva Tapio hänelle lisensiaattityön aiheeksi porkkanan mustamätää ja sen biologista torjuntaa. Tutkimushankkeen myötä Soile tutustui aiheeseen laajasti eri näkökulmista.
”Luin tenttejä varten paljon alan kirjallisuutta ja kävin kansainvälisissä kongresseissa. Aloin ymmärtää, miksi biologista torjuntaa halutaan kehittää ja miksi torjunta-aineille haetaan vaihtoehtoja. Torjunta-aineiden käytössä kun on omat ongelmansa eivätkä ne ole niin välttämättömiä kuin niitä myyvät yritykset antavat ymmärtää.”
Soile Prokkolan mukaan tuholaisilla on luonnossa yleensä omat vihollisensa. Biologinen torjunta tarkoittaa sitä, että tuhoeläinten ja kasvitautien torjunnassa hyödynnetään muita eliöitä kemiallisten torjunta-aineiden sijaan.
”Pedoille ja loisille täytyy vain tarjota niiden menestymiselle sopivat olosuhteet, kuten ravintokasveja ja majapaikkoja. Hyönteishotellithan ovat nyt in.”
”Ihan helppoa työ ei aina ole. Luomuviljelyssä pitäisi osata ennakoida ja hoitaa asiat niin, ettei ongelmia pääsisi syntymään. Kasvukaudella ongelmia on hankalampi hoitaa. Tämä kaikki vaatii suunnittelua.”
Tutkijana Soile kyllääntyi jatkuvaan apurahojen hakemiseen, joten hän alkoi miettiä, josko ryhtyisi viljelemään kotitilaansa Lumijoella. Sukupolvenvaihdos tehtiin Greusin tilalla vuonna 1994.
”Olin lähtenyt juuri paperitöitä karkuun, kun löysin ne taas edestäni. Suomen liittyminen EU:hun merkitsi viljelijälle suurta muutosta. Byrokratia ja paperityöt lisääntyivät huomattavasti – ja meno muuttuu hullummaksi koko ajan”, Soile sanoo.
Tyrnin terveelliset marjat sisältävät yli kahtasataa bioaktiivista yhdistettä.
Perustana viljelykierto
”Luomuun siirtyminen oli minulle itsestäänselvyys. Syyt olivat pohjimmiltaan itsekkäitä. Halusin syödä puhdasta ruokaa – enkä tolskata torjunta-aineiden kanssa.”
Ajatus on vain vahvistunut vuosien mittaan. Vuosina 1998–2004 Soile oli projektitutkijana Pohjoisen laatumarjat ja Tyrni elinkeinoksi -hankkeissa. Lisäksi hän on tutkinut luomumansikan viljelytekniikkaa.
MTT:n Ruukin tutkimusaseman marjahankkeiden tavoitteena oli edistää marjanviljelyä, taimituotantoa ja jatkojalostusta Pohjois-Pohjanmaalla. Tutkimuskohteena olivat erityisesti mansikka, tyrni ja mesimarja.
”Mieleeni on jäänyt siltä ajalta eräs puutarha-alan kongressi Kanadassa. Siellä puhuttiin metyylipromidista, jota käytettiin lämpimämmissä maissa yleisesti maan steriloimiseen. Hätä oli suuri, sillä sitä oltiin kieltämässä ja vaihtoehdot olivat kalliimpia.”
”Eräs asiantuntija totesi, että metyylipromidin kieltäminen ei ole mikään ongelma, kun ottaa vanhat konstit käyttöön. Odotimme silmät ympyriäisinä, mitä sieltä oikein tulee, ja esitelmöitsijä alkoi puhua viljelykierrosta. Amerikkalaiset sanoivat tähän heti, ettei onnistu heillä, koska viljelymaa on niin kallista.”
”Suomessa metyylipromidia ei ole käytetty pelloilla. Kun Suomessa pidettiin 2000-luvun alussa mansikkasymposium, ihmettelivät monet ulkomaiset tutkijat, kuinka on mahdollista, että mansikanviljelijät pärjäävät Suomessa ilman metyylibromidia.”
Metyylibromidi on ollut Suomessa kielletty vuodesta 1999 ja EU:ssa vuodesta 2010 lähtien. Aine on haitallista otsonikerrokselle, mutta myös ihmisille, jotka joutuvat suojaamattomina kosketuksiin aineen kanssa. Suuri osa Aasiasta tulevista merikonteista desinfioidaan lähtömaissa edelleen metyylibromidikaasulla.
Lehtikaali on suosittu trendivihannes, jota käytetään keitoissa, salaateissa ja muhennoksissa. Siinä on paljon rautaa ja C-vitamiinia.
Tarkastusjahti ärsyttää
”Vuoroviljely on keskeinen viljelymenetelmä luomuviljelyssä. Jos pitäisi viljellä vain yhtä kasvia, siitä seuraisi enemmän ongelmia kasvitautien kanssa. Ruiskutusten mukana kuolee helposti hyödyllisiä eliöitä. Torjunta-aineet saattavat myös vaikuttaa lehtien kautta kasvin juurieritteisiin ja sekoittaa juuren mikrobitasapainoa”, Soile kertoo.
”Jos ihmiset eivät tiedä asioista, heitä on helppo pelotella uhkakuvilla; kuten sillä, että viljelijän on pakko käyttää torjunta-aineita pärjätäkseen. Minä en ole niin peloteltavissa. Rikkakasvitkin on melkein kriminalisoitu, kun lähtökohtana on, että ne pitäisi saada pellosta pois kokonaan. Itse olen kuitenkin huomannut, että vaikka oheiskasvillisuutta olisi enemmänkin, voi sato olla silti kohtuullinen.”
Luomutarkastukset ovat olleet Soilen mielestä ihan asiallisia. Niissä valvonnan maksamisesta vastaa viljelijä.
”Muu valvonta on ollut enemmän aarien jahtaamista, missä hukataan veronmaksajien rahaa. EU-tilavalvonnasta tuli Heinäveden tilalle kaksi tarkastajaa, joista toisen tehtävänä näytti olevan kartan piteleminen. Minulla on viljelyssä kymmeniä eri kasveja, joten pieniä kasvulohkoja on tosi paljon. Kaikki pitää piirtää karttaohjelmaan vaikka ohjelmalla ei saa kunnolla merkittyäkään niin pieniä aloja”, Soile ihmettelee.
Myynnissä kuutta eri perunalajiketta. Väreissä löytyy keltaista, punaista ja sinistä perunaa.
Sivutilalta hedelmiä
Kotitilallaan Lumijoella Soile kasvattaa puutarhassa erilaisten juuresten ja muiden kasvisten lisäksi tyrniä ja mustaherukkaa. Tilalla on kokoa parikymmentä hehtaaria, josta Prokkola on vuokrannut osan luomuperunan viljelijälle. Omilla pelloilla kasvoi viime vuonna kevätvehnää kahdeksalla hehtaarilla, loppuala oli nurmella.
”Minulla on ollut aina joku hinku Järvi-Suomeen, joten hankin sieltä toisen maapaikan vuonna 2005. Menin Heinäveden tilan näyttöön lapion kanssa – jota ei ollut kellään muulla – ja kokeilin, minkälaista moreenimaa oli. Silloin en tietenkään osunut yhteenkään kiveen.”
Lumijoen ja Heinäveden tilat ovat virallisesti samaa tilaa. Niiden yhteisala on 36 hehtaaria.
Heinävedellä, Malkkilan kylässä olevalla sivutilallaan, Soile pystyy tuottamaan paremmin hedelmiä: omenoita, luumuja ja kirsikoita. Siellä kasvaa lisäksi mansikkaa, mustaherukkaa ja tyrniä. Peruna, sipuli ja lanttu tuottavat hyvin satoa. Puutarhassa on myös valkosipulia, purjoa, maa-artisokkaa ja avomaankurkkua.
Puutarhakasvien ohella Soile Prokkola viljelee Harjalan tilalla tattaria, syysrypsiä ja nurmikasveja. Tilaan kuluu lisäksi toistakymmentä hehtaaria metsää.
”Olen kokeillut aiemmin myös ohraa, mutta siitä en innostu. Se on hankalin vilja luomussa, koska se vaatii ravinteita nopeasti keväällä. Ravinteet vapautuvat vasta sitten, kun maa lämpiää. Kaura taas ottaa ravinteita pitemmällä aikavälillä, joten toisinaan olen viljellyt myös sitä.”
Lantut ovat kasvaneet hyvin savolaisessa maaperässä kaalikoiden hyökkäyksestä huolimatta.
Säkkipuimuri jaksaa
”Pohjois-Pohjanmaa ja Savo ovat niin erilaisia maakuntia, että tuntuu ihan siltä kuin menisi ulkomaille. Viljelyolosuhteet, ilmasto, maaperä, tuholaiset ja taudit ovat erilaiset, samoin viljelykulttuuri ja ihmisten mentaliteetti”, Soile toteaa.
”Lumijoella on leuto, merellinen ilmasto. Täällä tuulee enemmän, eikä maan suojaksi saada talvella aina kunnon lumipeitettä. Heinävedellä on taas yleensä kunnon talvi. Täällä maa on helposti käsiteltävää hietamaata ja Heinävedellä savipitoista moreenimaata. Lumijoella hallanvaara on yleensä suurempi, mutta viime kesänä sekin meni päinvastoin.”
”Täällä on ollut aiemmin sipulikärpäsiä, ja sato tuhoutunut niiden takia aina kokonaankin. Niistä on onneksi päästy eroon. Perunan seittirupea on Pohjanmaalla enemmän, mutta ei kuitenkaan haitaksi asti, jos istuttaa lämpimään maahan ja pääsee nostamaan sadon ajoissa. Savossa ei ole ollut kaalikärpäsiäkään, mutta täällä on pidettävä harsoja kaalien päällä. Hyödyllisiä lieroja ja maakiitäjäisiä on enemmän Savossa.”
Savossa Soile ei ole käytössä paljon koneita. Puinnissa hän on käyttänyt vanhaa, vuodelta 1962 peräisin olevaa säkkipuimuria.
”Täällä isännät kuolisivat nauruun, jos he näkisivät puimurini, jolla olen puinut tattaria Savossa. Siellä ihmiset taas tulivat vakavina katsomaan puimuriani ja ehdottivat siitä jutuntekoa paikalliseen lehteen. Täällä on enemmän kilpavarustelua”, Soile sanoo pilke silmäkulmassa.
Soile on tuonut sellereitä mukanaan Heinävedeltä. Hän käyttää niitä itse vihermehussa, johon tulee lisäksi lehtikaalia ja persiljaa.
Ruotsilla etumatkaa
Puutarhan taimet Soile kasvattaa itse muovihuoneissa molemmissa paikoissa. Hän kokeilee mielellään uusia kasveja ja uusia lajikkeita. Peltoviljelyssä hän pitää kylvämisestä, mutta maanmuokkaus on sellainen työ, jonka hän mielellään ulkoistaa. Harventaminenkaan ei kuulu hänen mielipuuhiinsa.
”Lannoituksen kanssa täytyy olla tarkka. En toivo jättikokoisia porkkanoita tai kurpitsoita”, Soile toteaa. Kompostissa käytetään kasvijätettä. Tällä hetkellä hänellä ei ole mitään kotieläimiä vaikka ajatteleekin, että luomuviljely sopii paremmin karjatilalle.
”Jos minulla olisi vain yksi tila, ottaisin heti kesäksi kalkkunoita ja sikoja. Siat olisivat hyödyksi myös puutarhalohkojen rikkakasvien hallinnassa.”
Aktiivisena luomuviljelijänä ja -kuluttajana Soile Prokkola on seurannut luomualaa jo pitkään, myös naapurimaissa. Ruotsi on ollut tässäkin asiassa huomattavasti Suomea edellä.
”Kävin aiemmin Haaparannassa luomuostoksilla, koska valikoimat olivat ja ovat siellä edelleen paljon laajemmat. Tuotteet ovat esillä eri tavalla, ja luomutuotteita on myös tarjouksessa.”
”Luomutuotteet voisivat olla Suomessakin enemmän esillä ja valikoima parempi. Samoin luomusta voisi kertoa enemmän tosiasioihin perustuvaa faktaa. Kukaan ei maksa luomusta, jos ei tiedä, miksi se on kalliimpaa.”
Osa Soile Prokkolan asiakkaista on ollut hänellä aivan alusta saakka. Asiakasjoukkoon mahtuu niin iäkkäämpiä ihmisiä kuin nuoria perheitä, joilla on pieniä lapsia. On myös niitä, jotka ovat siirtyneet luomuun terveydellisistä syistä.
RIITTA SAARINEN, teksti
ANTTI SARAJA, kuvat
