Nuorten maidontuottajien, Nina ja Tatu Seppälän arki mullistui vuosi sitten uuden pihaton valmistuttua. Lehmät tottuivat uuteen väljään kotiinsa ja lypsyrobottiin nopeasti, sitä vastoin yrittäjillä riittää edelleen uuden opettelua lähes joka päivälle.
Seppälän tilalla Euran Hinnerjoella on tuotettu maitoa iät ja ajat. Nykyinen isäntäpari, Nina ja Tatu Seppälä pyörittävät tilaa viidennessä sukupolvessa. Kun he aloittivat vuonna 2016 yrittäjinä Tatun kotitilalla, suunta oli selvä: tilaa on kehitettävä, jotta siitä saa elantonsa. Kaiken uudistamisen perustana oli kohentaa eläinten hyvinvointia ja siten lisätä maidontuotantoa.
Iso askel oli uuden navetan rakentaminen ja siirtyminen 30 lehmän parsinavetasta yhden robotin pihattoon vuosi sitten. 70 lypsävää on tavoitteena, mutta vasta nyt on päästy yli viidenkymmenen.
”Ostoeläimissä piilee aina tautiriski. Sen vuoksi olemme kasvattaneet päälukua omasta karjasta. On ollut huonoa tuuriakin matkassa, sillä jonkin verran on tullut yllättäviä poistoja. Kuluu vieläkin jonkin aikaa ennen kuin navetta on täysi”, Tatu sanoo.
”Määrän kasvattaminen on tässä kohtaa päällimmäisenä, mutta seuraavaksi on pureuduttava eläinaineksen kehittämiseen. Nyt se ei ole paras mahdollinen”, Nina toteaa.
Karja on ayrshirevoittoinen, joukossa on vain muutamia holsteineja. Tulevaisuudessa aikeena on kokeilla muutamia muitakin rotuja.
Vajaatäytöllä oli hyvät puolensa, sillä pienemmällä eläinjoukolla siirtyminen uuteen navettaan kävi melko notkeasti.
”Varauduimme kyllä paljon pahempaan ja alkuun meillä oli paljon talkooväkeä ohjaamassa ja patistamassa lehmiä oikeaan paikkaan. Parissa kolmessa päivässä arki alkoi sujua yllättävän hyvin ja kahden viikon jälkeen lehmät olivat kuin kotonaan.”
Seppälän tilalle valmistui yhden robotin pihatto noin vuosi sitten.
Tavoitteena helppous
Navetan suunnittelun ohjenuorana olivat yksinkertaiset, selkeät ratkaisut ja helppohoitoisuus – sellainen, että päivittäiset askareet hoituvat tarvittaessa yhden ihmisen työpanoksella.
”Tavoitteessa onnistuttiin varsin hyvin ja korjattavia asioita on vähän. Nekin ovat lähinnä sellaisia hienosäätöjuttuja ja helposti toteutettavia. Esimerkiksi kaikkia portteja ei ole sijoitettu ihan optimaalisesti, ja paikoin niitä voisi olla enemmänkin”, Nina sanoo.
Seppälät kävivät tutustumassa muutamiin navettoihin ja saivat niistä hyviä vinkkejä. Navetan suunnittelu osoittautui ajateltua hankalammaksi, sillä käytännön kokemus robottinavetasta oli ohut: Ninalla ei ollenkaan ja Tatulla vain yhden harjoittelujakson verran.
”Jos nyt lähtisi rakentamaan, moni kysymys olisi paljon helpompi ratkaista.”
Seppälöiden navetta on 61 metriä pitkä ja 25 leveä Conexx-halli tuulettuvalla valoharjalla. Luonnollinen ilmanvaihto pitää sisäilman raikkaana kesät talvet. Pohjatyöt pois lukien rakentaminen vei vain puolisen vuotta. Tatun oma työpanos oli merkittävä, ja osin siksi miljoonan euron kustannusarvio alittui.
Eläinten hyvinvoinnista yrittäjät eivät halunneet tinkiä piiruakaan, mikä osaltaan toi lisäkustannuksia. Monilla pienillä ratkaisuilla, kuten käytävämatoilla, voi olla iso merkitys eläinterveyteen.
Pihatossa on tilaa 70 lypsävälle.
Puute käyttökoulutuksesta
Navettatekniikasta ja laitteistosta valtaosa hankittiin DeLavalilta ja Pellon Groupilta. Lypsyrobottina on DeLavalin VMS V300, jossa on solulaskuri ja höyryvälihuuhtelu.
Lypsylehmillä on erillisruokinta. Ne saavat pitkälti omasta rehusta rahtimyllärin tekemää rehua kioskeista, lisäksi robotilla on tarjolla houkutusrehua. Cutmix-pystyruuvisekoittimessa silputtu säilörehu jaetaan Pellon Feedline e-Pro -mattoruokkijalla, joka on sijoitettu ruokintapöydän yläpuolelle. Rehu pudotetaan auralla reseptien mukaisesti ruokintapöydälle, ja sillä voidaan annostella rehua molemmin puolin ruokintakäytävää.
”Rehulaitteisto soveltuu yhtä lailla appeentekoon. Lehmille silputaan säilörehua, mutta nuorkarjan ja umpilehmien rehu sekoitetaan säilörehusta ja oljesta”, Tatu kertoo.
Ylipäätään ruokintaan pitää hänen mukaansa perehtyä paremmin ja suunnitelmallisemmin, mutta kaikkea ei voi tehdä yhdellä kertaa, eivätkä monet yhtäaikaiset muutokset ole hyväksi eläimillekään.
Lehmät, umpilehmät, hiehot ja vasikat ovat nyt saman katon alla. Juottovasikoille on uudessa rakennuksessa oma soppensa. Poikimakarsina on robotin takana, samoin siellä on parsia umpeenlaitettaville, jotta ne on helpompi ohjata takakierrosta lypsylle.
Lypsyrobotin käytön opettelu on vienyt aikaa ja monta asiaa on pitänyt kysyä huoltomieheltä.
”Onneksi hän on helposti tavoitettavissa puhelimella tai Whatsappilla, ja vastauksen saa nopeasti”, Tatu ja Nina sanovat.
Robotin tietojärjestelmä tuottaa valtavasti dataa, jota pitää opetella hyödyntämään.
Noin kolmekymppisten nuorten tuottajien mielestä osalla laitetoimittajista olisi parannettavaa koneiden käyttöön perehdyttämisessä. Kunnollisen käyttökoulutuksen myötä niiden monipuolisista ominaisuuksista saisi enemmän irti.
Harmikseen Seppälät ovat saaneet huomata, että osasta laitetoimittajia ei kuulu mitään sen jälkeen, kun lasku on maksettu. Heidän mielestään olisi kohtuullista, että tuotemyyjä edes soittaisi ja kysyisi, miten on lähtenyt sujumaan.
Ruokintakäytävän oikealla puolella on paikat vasikoille ja hiehoille sekä umpilehmille. Mattoruokkijalla voidaan jakaa rehu molemmille puolille käytävää.
Laiduntavat pihattolehmät
Eläinten kaikinpuolinen hyvinvointi on uuden pihaton myötä parantanut, kun ne saavat kulkea pihatossa vapaana ja lypsyt tapahtuvat tiheämmin. Se näkyy muun muassa siinä, että utaretulehduksia on viimeksi kuluneen vuoden aikana ollut vain kolme kappaletta.
Seppälän lehmät ovat tottuneet aina laiduntamaan eikä siitä tingitty uuden navetan myötä. Sateisina päivinä ovet pysyvät kiinni ja parin päivän tauon jälkeen lehmät kirmaavat ulos samalla innolla kuin keväällä.
Robottilypsy ja ulkoilu on saatu sujumaan, sillä vain harvoja lehmiä pitää hoputtaa ja hakea lypsylle. Laitumella on syötävää niukalti, joten eläimet tulevat sisälle syömään ja juomaan ja samalla hoksaavat käydä lypsyllä.
”Laiduntaminen keventää myös kesäaikaista työtaakkaa. Kun eläimet ovat ulkona, parsien siivoaminen ja kuivittaminen käy joutuisasti. Siivottavaakin on vähemmän”, Nina summaa.
Jo parsinavetan aikaan suunniteltiin, että lehmät laskettaisiin ulos joskus talvellakin, mutta se jäi toteuttamatta. Tulevana talvena pihattolehmät pääsevät ulos jaloittelemaan kelien niin salliessa.
”Haaveilen, että talvella tulisi lunta ja lehmät pääsisivät kirmaamaan hangessa. Samalla hoituisi sorkkapesukin. Täällä maan lounaiskolkassa lumitalvet ovat kuitenkin aiempaakin harvinaisempia, sen sijaan nollan molemmin puolin sahaava lämpötila tuo tullessaan liukkaita kelejä.”
Lypsylehmillä on erillisruokinta. Kioskeista lehmät saavat omasta viljasta jauhettua rehua.
Perheyrityksenä eteenpäin
Nina ja Tatu tapasivat opiskellessaan Raumalla. Tatu opiskeli koneistajaksi ja Nina painoalaa kaksoistutkintona. Kummankaan ensimmäinen ammatinvalinta ei osunut nappiin. Kun päätös maatilan jatkamisesta varmistui, nuoret lähtivät yhdessä opiskelemaan maatalousyrittäjiksi Kokemäelle. Sen jälkeen Nina on suorittanut tilasiementäjän tutkinnon sekä tuotantoeläinten hoidon ja hyvinvoinnin ammattitutkinnon.
”Valintaani olen tyytyväinen ja parasta tässä työssä ovat eläimet. Toisaalta jos olisin etukäteen tiennyt, kuinka vaativaa työtä tämä on, en olisi uskaltanut tähän lähteä.”
Seppälän tilan maito menee Satamaidolle Ulvilaan. Yrittäjät ovat tyytyväisiä yhteistyöhön pienen meijerin kanssa, sillä Satamaidolla toimitusjohtaja tuntee lähes jokaisen tuottajan nimeltä.
Tuotantokiintiöitä ei ole väläytelty, pikemmin maidosta on hienoinen pula. Siksi tulevaisuuteen voi suhtautua luottavasti.
”Nyt keskitymme tuotoksen parantamiseen ruokintaa ja eläinainesta kehittämällä. Laajentamisesta emme haaveile, vaan meille sopii parhaiten tällainen perhenavetta”, pariskunta vakuuttaa.
Robotin tietojärjestelmästä saadaan valtava määrä dataa, josta on iso apu tuotannon kehittämisessä, Tatu Seppälä sanoo.
