Satovarmuuden ja hinnan parantuminen nostavat palkokasvien kannattavuutta
Kotimaisen valkuaisen kysyntä kasvaa, ja viljelypinta-alaa voitaisiin lisätä reilusti. Palkokasvit ovat kannattava lisä viljelyyn sekä taloudellisesti että viljelykierron kannalta. Paturin tilalla käytössä on kaksivaiheinen korjuu.
Alustavien vuoden 2020 laskentatulosten perusteella rehuherne (2 700 kilon) ja härkäpapu (2 000 kilon hehtaarisadoilla) olivat kannattavampien kasvien joukossa yhdessä kuminan kanssa.
Johtava asiantuntija Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitosta toteaa, että palkokasveilla on myös hyvä esikasviarvo. Lohkotietopankin tulosten mukaan ne tuovat 400 kilon sadonlisän viljoille hehtaarilta.
Palkokasveista saa myös sellaista lisäarvoa viljelykiertoon, mitä on vaikea mitata suoraan euroina.
”Palkokasvien jälkeen typen käyttöä voidaan vähentää seuraavien kasvien osalta. Palkokasvit katkaisevat viljojen tautikiertoa, ja edistävät maan mikrobitoimintaa.”
Herne teki myös vuonna 2019 hyvän tuloksen ja oli viljoja huomattavasti kannattavampi 114 euron nettovoitolla hehtaarilta. Härkäpavun kohdalla vuosi 2019 oli hivenen miinuksella.
”Härkäpavun nettovoitto oli kuitenkin parhaalla neljänneksellä noin 200 euroa hehtaarilta. Tilojen väliset erot ovat siis suuret. Erityisesti korkeammat muuttuvat kulut ja konekulut veivät tulosta huonommaksi heikomman satotuloksen lisäksi.”
Kustannukset kuriin
Vielä on paljon tehtävää kiinteiden kustannusten pitämiseksi kurissa kasvintuotannossa.
”Viljelypinta-alaan nähden liian suuri tai arvokas konekapasiteetti heikentää merkittävästi kannattavuutta, jos koneita ei pystytä käyttämään oman tilan viljelyn lisäksi esimerkiksi koneurakointiin, tai jos ei ole mahdollisuutta koneiden yhteishankintaan.”
Rehuherneen ja härkäpavun viljelyn kustannusjakaumassa ei ole kovin suurta eroa.
”Noin kolmannes kustannuksista koostuu koneista ja rakennuksista, vajaa kolmannes muuttuvista kuluista, kuten siemenestä, lannoituksesta ja kasvinsuojelusta, ja kolmannes pelloista ja ojituksesta.”
Verratessa palkokasvien kustannuksia esimerkiksi viljoihin, eroa löytyy muun muassa lannoituksessa: kustannukset ovat palkokasveilla noin 100 euroa hehtaarilta viljoja pienemmät.
”Härkäpavun lannoitekustannukset ovat vain noin kolme prosenttia kaikista kustannuksista ja herneellä viisi prosenttia.”
Kun tarkastelee rehuhernettä ja härkäpapua muuttuvien kulujen suhteen, ne ovat pienemmät kuin rapsilla tai vehnällä. Siemenkulut taas voivat olla vähän suuremmat palkokasveilla verrattuna muihin kasveihin.
Viimeisen kymmenen vuoden ajanjaksolla kannattavuudessa on ollut vaihtelua. Viitenä vuotena kymmenestä palkokasvit ovat kuitenkin olleet kannattavampia kuin vilja.
”Rehuherneen kohdalla on nähtävissä kannattavuuden selkeä parantuminen viimeisten vuosien aikana, ja sen viljely on ollut kannattavampaa kuin viljojen viljely”, Peltonen toteaa.
Tähän on vaikuttanut lajikkeiden satovarmuuden parantuminen ja sadon hinta. Palkokasvit saivat vuonna 2020 korotettua peltokasvipalkkiota, joka vaikuttaa myös jonkin verran.
Kaksivaiheinen korjuu
Viljelijä, siemenpakkaaja Jukka Peltomäki on käyttänyt kaksivaiheista korjuuta palkokasveilla vuodesta 2018 asti. Tuona vuonna viljelijät kärsivät gammayökkösten hyökkäyksestä.
”Meillä oli silloin viljelyssä rapsia, ja sinne tuli yökkösiä, sekä härkäpapua, ja niihinkin ilmestyi yökkösiä. Rapsi ruiskutettiin, mutta härkäpapu leikattiin karholle kuivumaan. Yökköstuhot jäivät pieniksi.”
Viljelyalaa janakkalalaisella Paturin tilalla on 250 hehtaaria, josta 180 hehtaaria on siementuotannossa.
”Kevät- ja syysviljojen lisäksi kasvatamme nurmea, hernettä, härkäpapua ja kantasiemenuutuuksia. Hankimme karhoniittokoneen kimpassa sopimusviljelijän kanssa alun perin nurmille, mutta päätimme kokeilla kaksivaiheista korjuuta myös palkokasveille, ja sehän toimi hyvin.”
Ajatuksena on, että kasvusto niitetään ensin kuivumaan, jolloin siemenet ehtivät tuleentua, ja puinti tehdään erikseen aikaisintaan viikko niiton jälkeen.
”Meidän niittokoneessa leikkuuleveys on 5,1 metriä. Matot kuljettavat kasvuston koneen alle, eikä lako haittaa. Välillä puinnissa kasvusto nousee paremmin vasta- tai myötälakoon.”
Karho puidaan noukinpöydällä, mutta se onnistuu myös normaalilla leikkuupöydällä.
”Jos tehdään normaalipöydällä, mukaan voi tulla vähän olkia, mutta se onnistuu ihan hyvin.”
Jukka Peltomäki sanoo, että viljelijät hyötyvät karholle niitosta rapsin, herneen ja härkäpavun korjuussa, ja siementuottajat etenkin nurmien kohdalla.
Tasaista laatua
Karholle niiton ajankohta ei ole härkäpavulla kovin tarkka, mutta herne niitetään tuleentumisen alkaessa, myöhemmin se ei enää onnistu.
”Kaksivaiheisen korjuun etuna on tuleentumisen tasaus. Myös puintivioitusta tulee vähemmän.”
Lisäksi siementen itävyydet ovat parempia.
”Satotaso on suurempi kaksivaiheisella korjuulla erityisesti nurmilla, koska varisemistappiot jäävät vähäisiksi. Tapa säästää myös puimuria ja polttoainetta”, Peltomäki kertoo.
Muutama haittakin tästä korjuutavasta seuraa. Erityisesti palkokasveilla on olemassa sääriski: karhon kuivuminen vaatii sateen jälkeen kaksi tai kolme aurinkoista päivää, jolloin mieluusti pitää tuulla, jotta maanpuoleinenkin reuna kuivuu. Niiton ajankohtaa voi kuitenkin vähän suunnitella sääennusteiden pohjalta.
”Tuleehan tästä tietysti lisää työvaiheita. Kaksivaiheinen korjuu sopii kuitenkin hyvin meille.”
Pellervo-lehti ja siitä myöhemmin eriytetty Maatilan Pellervo on toiminut keskeisenä julkaisuna ja tiedonlähteenä suomalaisen maatalouden ja osuustoiminnan kehityksessä. Lehden 125-vuotinen historia kietoutuu vahvasti yhteen maatalouden merkittävien vaiheiden kanssa.
Maaltamuuton siemen kylvettiin 1970-luvulla, kun ylituotantoa ryhdyttiin purkamaan urakalla ja öljykriisi nostatti polttonesteiden hintoja. Monesta tuvasta sammutettiin valot. 1990-luvulla lama-aika kuritti ja EU-aika lähestyi.
Omistajanvaihdos on maatilayrityksen elinkaaren tärkeä virstanpylväs. Se vaatii pitkän aikavälin suunnittelua, useiden samanaikaisten tekijöiden huomioimista ja oikeita päätöksiä. Kahta samanlaista maatilaa ja yrittäjää tuskin on, joten tarvitaan ylisukupolvista strategiaa.
Maatalousteknologia otti pitkiä loikkia 2000-luvun alusta lähtien. Yleiskieleen putkahtivat internetin ohella sanat lypsyrobotti, geenimanipulointi, some, drone ja viimeisimpänä kehityksen hännänhuippuna tekoäly.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.