Kun maitoauto kurvasi viimeisen kerran Ojanperän pihaan, tuli ikävä. Ikävä ei ollut eläimiä vaan elämää niiden kanssa. Asia vaati käsittelyä, ja sen jälkeen löytyi uusi elämä, sekä maitoyrittäjille että tilan pihapiirille.

Vanhassa pihapiirissä seisovat kolme hirsirakennusta kutsuvat tulijan peremmälle. Samassa yhden niistä, entisen Metsähallituksen savottakämpän, ovelle ilmestyy isäntäväki Armi ja Kalle Ojanperä.

Enää pihatosta ei kuulu eläinten ääniä eikä ole kiire lehmiä lypsämään. ”Kellottajat” ovat poissa. Vuonna 2017 lähti lypsykarja ja pari vuotta myöhemmin nuorkarja.

”Vuosi ennen lehmistä luopumista oli henkisesti raskas. Mielessä pyöri monenlaisia ajatuksia ja asiaa työstettiin ihan väsymyksen asti. Maatalousyrittäjyydessä työhön liittyi niin monenlaisia tuntemuksia, joita muussa palkkatyössä ei ehkä osaa kuvitellakaan. Mielessä oli myös huoli, mitä tämän jälkeen. Kolmenkymmenenviiden vuoden maatalousyrittäjyyden jälkeen asioita piti märehtiä niin kuin lehmätkin tekee”, Kalle sanoo.

Ojanperällä oltiin kuitenkin pakon edessä. Armin terveys alkoi reistailla, enää ei pystynyt. Vaikka tilanne tuntui pahalta, piti katsoa asioita järjellä.

”Olen aina uskonut, että kun antaa jotakin pois, saa tilalle jotain muuta”, Armi muistuttaa.

Kun Armin terveys petti, ainoa vaihtoehto oli luopua lehmistä, vaikka pahalta tuntui.

Suvun viides isäntäpari

Ojanperän tila sijaitsee Kaukosen kylässä Ounasjoen tuntumassa. Kaukonen on yksi harvoista Lapin sodan tuhoilta säästyneistä kylistä. Kylässä on vielä nähtävillä perinteistä Aapa-Lapin peräpohjalaista rakennuskantaa, ja Kaukonen on valittu valtakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi.

Kaikki pihapiirin rakennukset on pidetty hyvässä kunnossa. Kaksi punaista hirsirakennusta ovat 1800-luvun lopulta ja kolmas tummempi rakennus on 2003 pihapiiriin siirretty vanha porokämppä. Vanha navetta on purettu.

Kalle on Ojanperän viides isäntä. Sukupolvenvaihdos tehtiin vuonna 1991. Siitä lähtien Armi ja Kalle ovat isännöineet tilaa. Toki parhaimmillaan pihapiirissä asui neljä sukupolvea ja miniöitä samassa pihapiirissä hääräsi jopa kolme.

Armi on kotoisin Sodankylästä. Taitavan ja vieraanvaraisen kestitsijän taustalta löytyy keskikoulun jälkeen käyty keittäjäkoulutus ja karjatalouskoulu. Kalle on koulutukseltaan agrologi.

Vuonna 1994 valmistui Armin ja Kallen itse rakentama pihatto, joka oli kolmipaikkaisine tandemlypsyasemineen alueella edistyksellisin. Kallen isällä oli ollut kylän ensimmäinen putkilypsykone ja kelasilppuri.

”Koin pihaton helppohoitoisena. Lypsykarjaa, roduiltaan ayrshirejä ja hosteinfriisiläisiä, oli 28 ja saman verran nuorta karjaa. Aloittaessamme keskituotos oli 4 000 kiloa, jonka saimme nostettua 10 600 kiloon. Yksi lehmistämme ylsi satatonnariksi asti”, Armi muistelee.

Tilalla on 20 hehtaaria peltoa ja 30 hehtaaria vuokramaata. Pellot ovat nurmella. Metsää on 450 hehtaaria.

Kolmenkymmenen vuoden maatalousyrittäjyyden jälkeen navetan tyhjeneminen oli kova paikka.

Kun terveys petti

Ojanperällä nähtiin parhaaksi, että Armilla ja Veikko-apella oli maatalouspuoli yhtymänä ja Kallella oli ja on vieläkin Maatilakonekorjaamo K. Ojanperä. Verotuksellisesti oli selkeämpää pitää yhtymä ja konekorjaamo erillään.

”Eläimistä pidimme huolen parhaalla mahdollisella tavalla. Lehmät olivat työkavereita ja meille tärkeitä”, Armi sanoo.

Kun Armin terveys huononi, raskaasta ruumiillisesta työstä oli luovuttava.

”Silloin oli vain todettava, että enää en pysty, olen työni tehnyt. Asian hyväksyminen tuntui vaikealta, koska koskaan en ole ollut työtä vieroksuva. Työ on ollut olennainen osa elämän sisältöä. Seitsenlapsiseen perheeseen syntyneenä olen tehnyt työtä aina. Talkootyön aloitin jo kuusivuotiaana, kun Syväjärven rukoushuoneella juuri ja juuri ylsin kahvikuppeja laittamaan pöydälle.”

Kun terveys petti ja työkyky meni, alkoivat muut vaikeudet.

”Hoitavat lääkärit totesivat sairauteni ja eläkepaperit lähtivät vakuutusyhtiöön. Sitten alkoikin taistelu vakuutusyhtiön kanssa, joka minua näkemättä eväsi työkyvyttömyyseläkkeen. Se oli kova paikka ja koin sen isona loukkauksena. Olin pari vuotta sairauslomalla ja loppujen lopuksi minulle myönnettiin osatyökyvyttömyyseläke.”

Lehmien lähdön jälkeen Ojanperällä kasvatettiin hiehoja noin vuoden ajan. Se oli pehmeä lasku tulevaan. Vasikoiden saatavuus oli kuitenkin ongelma.

”Emme tehneet taloudellisia laskelmia, mutta juttelimme asiantuntijoiden kanssa, mitä kannattaisi tehdä. Ajatuksena oli jatkaa niin, ettei tarvitsisi paljon siihen investoida. Päätettiin, että pellot pidetään kasvukunnossa, tehdään rehua ja myydään sitä eteenpäin. Jos pellot jättää viljelemättä, maisema muuttuu ja sitä on ikävä katsella”, Kalle sanoo.

Ojanperän pirtissä on tunnelmaa ja tilaa isommallekin vierasjoukolle.

Mummolamaista meininkiä

Armin ja Kallen kolmesta lapsesta ketään ei kiinnostanut jatkaa maatalousyrittäjänä. Helsingissä asuva Kimmo vaimonsa Paulan kanssa päättivät kuitenkin ottaa omassa elämässään aikalisän ja muuttaa vuoden koeajaksi Kaukoseen. Kimmo oli koulutukseltaan sähköelektroniikan diplomi-insinööri ja Paula optikko.

Puu-Vallilan asunto laitettiin vuokralle, Kimmolle löytyi etätöitä koodarina ja Paula päätti toteuttaa unelmansa kotimatkailuyrityksestä. Vuonna 2015 näki päivänvalon Mummola Travels. Vuoden koeaika varmisti halun asettua Lappiin. Elämä Lapissa vaatii kekseliäisyyttä ja usein työt pitää luoda itse.

”Ilahduimme Kallen kanssa pojan perheen muutosta ja lupasimme auttaa kaikin mahdollisin tavoin. Kimmo on Ojanperän tilan kuudes isäntä ja hänen Olavi-pojastaan on kasvamassa seitsemäs. Lisäksi heidän lapsensa Helmi ja Kerttu ovat ilonamme. Nyt Kimmo ja Paula ovat rakentaneet talon lähialueelle”, Armi kertoo.

Vanhasta porokämpästä tuli Mummola Travelsin koti. Isossa hirsipirtissä on perinnehuonekaluja, räsymatot ja kangaspuut, joissa on kudonta meneillään. Matkailijoille tarjotaan kiireetöntä arkea ja aitoa kohtaamista pienessä lappilaisessa kylässä. Majoittujat voivat osallistua talon töihin kiinnostuksensa mukaan, vaikkapa kankaankudontaan tai rieskan leivontaan.

Matkailijoille ei tarjota tiettyjä aktiviteettejä vaan tartutaan hetkeen. Yritystoiminta pyritään pitämään pienenä, jotta se pysyisi aitona ja henkilökohtaisena. Suuri osa vieraista tulee ulkomailta.

Armi sanoo itseään vain avustavaksi henkilöksi. Kuitenkin hänen roolinsa yrityksessä on tärkeää kulttuuriperinnön siirtämistä eteenpäin.

Kaukosen kylä on yksi harvoista Lapin sodan tuhoilta säästyneistä ja siellä on vielä perinteistä Aapa-Lapin peräpohjalaista rakennuskantaa.

Uusia ulottuvuuksia

Kun eläimet lähtivät, tuli muutos myös sosiaalisessa verkostossa. Yhteys muihin maatalousyrittäjiin ei enää ollut yhtä kiinteä kuin aiemmin. Tilalle tuli muita asioita.

Armi on toiminut Kallen äidin ja tädin omaishoitajana. Myös harrastuksille oli enemmän aikaa. Vuosien varrelle mahtuu vapaaehtoistyötä ja järjestötoimintaa sekä luottamustoimia.

”Vesaisten toiminta on ollut minulle aina tärkeä harrastus ja olin myös pitkään Vesaisten Lapin piirin puheenjohtaja. Parasta on kuitenkin se, että saimme Kimmon perheen tänne ja saamme olla rakkaitten lastenlastemme elämässä.”

Vuonna 2015 Armi sai Valkoisen Ruusun Ritarikunnan 1. luokan mitalin kultaristein.

Armille ja Kallelle metsä on ollut osa eläketurvaa. Lisäksi Kalle tekee jonkin verran koneremontteja yrityksessään. Moneen asiaan he ovat elämässään tyytyväisiä.

”Olimme hyvään aikaan maatalousyrittäjinä. On ollut hyviä maatalousasiantuntijoita neuvomassa ja koko neuvontajärjestelmä on maailman parhaita. Muiden maatalousyrittäjien kanssa on tehty yhteistyötä ja puhallettu yhteen hiileen. Nykyisillä maatalousyrittäjillä haasteet ovat suuremmat. Taloudellisten haasteiden lisäksi on omattava myös työnjohtotaitoja”, Kalle sanoo.

Kalle aloitti lauluharrastuksen ja laulaa nyt Entiset nuoret -kuorossa.

”Meillä on ollut ”hyviä jyviä ratissa” ja elämällä siunaus. Olemme kiitollisia elämälle ja elämme elämämme parasta aikaa”, neljäkymmentä vuotta yhdessä olleet Armi ja Kalle kiteyttävät.

Jaa artikkeli