Sotakorvausvuodet näkyivät lehden sivuilla yhä useampina artikkeleina hevosten hoidosta ja puutavaran ajosta. Koneet alkoivat tulla avuksi raivaukseen ja pelloille, ja suomalaisten itsetuntoa nostatti AIV-rehukeksinnöstä pokattu Nobel-palkinto.
Siirtoväen vaiheista kerrottiin Pellervo-lehdessä usein. Vuonna 1945 raportoitiin, kuinka Jaalan pitäjän Kimolan kylään muuttaneet yksitoista perhettä järjestivät elämänsä uudessa siirtokunnassa. Koska kevät orasti, päätettiin kylvö- ja korjuutyöt tehdä yhdessä ja korjattu sato jakaa osakasten kesken – ehkä, sillä monet vastustivat yhteistaloutta.
Kollektiiveista ei tuolloin puhuttu eikä niihin uskottu varsinkaan karjanhoidossa. Siirtoväki uskoi lujasti, että henkilökohtainen karjanhoito antaa parhaan tuloksen. Maapalat päätettiin jakaa 2,5 hehtaarin tilkkuina, joilla kukin perhe sai kasvattaa mitä haluaa.
Uusia ideoita ja teknologioita esiteltiin. Muun muassa Orisbergin kartanon muulit herättivät ihmetystä, kun niillä kuljetettiin maitoa Isonkyrön osuusmeijeriin.
Sumunmuodostuslaite hallan torjumiseksi oli jatkoa perinteisille kylmäntorjuntatavoille: peltojen hallantorjuntaa harjoitettiin kytövalkeiden polttamisella, hallamiiluilla ja -kaminoilla sekä ”Lemströmin hallasoihduilla”.
SOK:n Oulun myllyn johtajan Tauno Laineen hallantorjuntalaitteen oli määrä saada aikaan voimakas ilmavirtaus haluttuun suuntaan ja siten sekoittaa ilmakerroksia keskenään. Savunmuodostuksen joukkoon saattoi lisätä vettä ja kemiallisia aineita kuten rikkitrioksidia. Kottikärryjen tapaan liikuteltava laite saattoi torjua hallaa jopa 10 hehtaarin alalta.
Lehmien keskituotos oli matala. Sotavuosien riuduttamien lehmien “keskituotanto oli 1 600 kg ja tarkastusyhdistyksiin kuulumattomilla tiloilla 1 250 kg”. Rehuhyötysuhdetta laskettiin hyvinkin tarkkaan.
Tavoitteeksi esiteltiin 2,5 miljardin litran maitomäärää, jotta se ”tyydyttäisi ravintofysiologisesti kansakunnan tarpeen”. Sen tuottamiseen olisi vaadittu miljoona lehmää ja 2 500 kilon keskituotosta hehtaaria kohden.
Lähelle pääsi tuolloin professori Artturi I. Virtanen, joka oli ostanut Sipoosta Joensuun tilan vuonna 1933, eli 13 vuotta ennen vuonna 1945 saamaansa Nobel-palkintoa.
Lehdessä kerrottiin, että Joensuun tilalla oli viljeltyä 38 hehtaaria, josta 8 ha pitkäaikaisena laitumena. ”21 lehmän karjan keskituotanto oli 3 606 kg 4,5 % maitoa eli 164 kg voirasvaa.”
21 lehmän tuotoksena ja 4-prosenttiseksi muutettuna maitoa tuli 85 191 kg, eli 2 240 kiloa hehtaaria kohti laitumet mukaan lukien.
Koneelliseen pellonraivaukseen ryhdyttiin toden teolla 1946, kun “yliluonnollisilla voimilla varustetut hirviöt tulivat avuksi” metsänpohjia perkaamaan. Pillarit irrottivat kannot, käänsivät maat ja tekivät sarkaojia oja-auroilla. Kivien ja kantojen räjäytystä opastettiin piirroksin.
Peltojen kasvukuntoon kiinnitettiin erityishuomiota Lannoitusvihkossa: “Väkilannoitteitten käytön kannattavaisuudesta nykyoloissa ei siis voi olla epäilyksiä. Syy heikkoon kannattavaisuuteen on liian alhaisista sadoista johtuva tyhjänäkäynti.”
Lannoituksen tavoitteeksi asetettiin 50 prosenttia korkeammat satotulokset samoilla siemenmäärillä.
Metsätalouden merkitys alkoi näkyä yhä laajemmin Pellervon sivuilla heti sotien jälkeen. Osuuskunta metsäliitto perustettiin 1947 (toim.huom. Metsäliitto-yhtiö toimi jo vuodesta 1934). Osuuskunta “pyrkii yksityismetsänomistajan kaupallisena järjestönä kohottamaan puutavaran kantohinnat tasolle, joka vastaa kulloisiakin markkinaolosuhteita, niin että myös puun tuottaja saa kohtuullisen osansa metsä- ja puutalouden kokonaistulosta”.
Sivuilla todettiin edelleen tärkeä: “Suomen metsät talonpojan hallinnassa ja hoidossa ovat tämän maan paras turva, ei ainoastaan talonpojalle itselleen, vaan koko kansalle ja sen tulevaisuudelle.”
Sähkövalo alkoi yleistyä maatiloilla 1940-luvun lopulla, sitä ennen valoa olivat luoneet petrolilyhdyt ja öljylamput. Sähkön käyttö maalaistalossa -artikkelissa esiteltiin emäntäväen iloksi uudet kotitalouskoneet: liesi, pyykinpesukone, lämminvesivaraaja ja jääkaapin edeltäjä, jäähdytyskaappi. Jopa tiskikone ja sähkökiuas saivat palstatilaa jutussa.
Miesten töihin oli lukuisia sähkökäyttöisiä työkoneita, kuten puimakone olkilietsoineen, viljanlajittelija, pellavaloukku, rehu- ja heinähissi sekä erilaiset myllyt, sirkkelit ja sähköpaimen. Ensimmäiset lannanpoistokoneet tulivat navetoihin ja talleihin.
Elintarvikesäännöstelyn aika oli virallisesti 20.9.1939–1.3.1954, mutta esimerkiksi autojen myynti vapautui Suomessa jo syksyllä 1949. Sitä ennen lupa auton ostoon piti anoa kansanhuoltoviranomaisilta.
ChatGPT: Sodan jälkeisellä 1950-luvulla Pellervo-lehti käsitteli kotieläintuotannon kasvua ja sen merkitystä Suomen maataloudelle. Maatilojen monipuolistuminen, erityisesti maidon- ja lihantuotannon osalta, auttoi maataloutta kehittymään vakaammaksi elinkeinoksi. Lehti käsitteli myös osuustoiminnallisen meijeritoiminnan kehitystä ja sen roolia maaseudun talouden tukemisessa.
Kotieläintuotannon nousu ja meijeritoiminta nostivat viljelijäväestön elintasoa, ja vuosikymmenet 1950–60 näkyivät konekaupan virkoamisena. Pellervon sivuilla alkoi näkyä enenevässä määrin traktori- ja työkoneilmoituksia, joissa oli tuttuja merkkejä, kuten Ford, Ferguson ja Zetor. Konekauppa alkoi kiihtyä, kun maatalouskoneet vapautettiin liikevaihtoverosta, mutta 50-luvulla traktorin hintaa nosti edelleen 15 prosentin lisä valuuttariskin varalta.
Olympiavuonna 1952 kerrottiin väitetyn, että ”jo ensi vuonna maahamme on tarkoitus tuoda 8 000 traktoria”. Tätä epäiltiin, koska “ulkomailta ei saada riittävästi tuotavia vanhoja luotettavaksi todettuja merkkejä, ja kun hevosia on toistaiseksi liikaa, ei tuonnin suhteen pitäisi hätäillä vaikkakin sijoitettavia metsärahoja on käytettävissä”.
Maanviljelijän “toivetraktorin” ominaisuuksia selvitti agronomi Timo Reinikainen Maatalouskoneiden tutkimuslaitoksesta vuonna 1955. Artikkelissa puntaroitiin Fordin, Fordson Majorin, David Brownin, Nuffieldin, Allis-Chalmersin, Algaierin ja Volvon teknisiä ominaisuuksia. Hydraulinen nostolaite oli jo tuolloin yleistynyt, kun Ferguson toi sen markkinoille TE-20-mallissaan vuonna 1946.
Reinikainen kirjoitti useita artikkeleita maatalouskoneiden yhteiskäytöstä erilaisissa koneosuuskunnissa, yhtymissä ja konerenkaissa. Yleisimpiä aiheita olivat puimakoneet, traktorit sekä aurat ja äkeet.
Lapin ja ylipäänsä Pohjois-Suomen maataloudesta kerrottiin vähän. Poikkeuksen teki 1955 julkaistu juttu “Sallan maatalous ripeässä nousussa”. Yllättävänä pidettiin koneellistumista, sillä alueella oli yksi traktori jokaista 56 peltohehtaaria kohti. On huomioitava, että Valio aloitti kerman keräilyn Sallassa vuonna 1953.
Vuoden 1955 suurin uutinen metsäalalla oli Ruotsissa kehitetty “Taimikkometsien aikainen harventaminen”. Siinä puhutaan niin luonnonsiemennyksen kuin kylvöjenkin kautta syntyneistä ylitiheistä taimikoista: “Ruotsissa neuvotaan, että taimikon harvennus olisi tehtävä metsikön puiden ollessa noin 2 metrin pituisia.”
Jutussa ei anneta ohjetta, kuinka monta puuta taimikon aikaisessa harvennuksessa jätetään hehtaaria kohden kasvamaan. Kuitenkin kuvatekstien esimerkeissä Pohjois-Savon metsänhoitolautakunnan havaintotiloilla oli viisimetriseen mäntytaimikkoon jätetty 1 700 runkoa hehtaarille.
Tokihan Suomessa risusavotat ja pienpuun korjuu tunnettiin jo paljon aikaisemmin. Vuoden 1958 lehdessä kerrottiin laajasti, kuinka Muhun tilalla Iitissä tilan polttopuun tarve tyydytettiin joutopuulla. Taimistojen perkauksen tuotos käytettiin siellä hakkeeksi. Puut kerättiin hakkuualueen läheisyyteen isoihin kasoihin, joiden äärelle voitiin hinata McCormick-traktorilla tanskalaisvalmisteinen 600-kiloinen Bögense-hakkuri.
Haketta poltettiin Högforsin Teho-8-keskuslämmityskattilassa, joka oli varustettu etupesällä. Halkolämmitystä pidettiin tuolloin vielä edullisempana lämmitysmuotona, mutta toiveikkaana uumoiltiin hakelämmityksen yleistyvän eritoten isommissa laitoksissa, myllyissä, meijereissä ja teurastamoissa.
”Kananmunakauppa uusilla urilla” raportoitiin Varsinais-Suomesta vuonna 1955. Keräilypäivän aikana kananmunat kerättiin kuljetuksiin, jotka johdattivat lehden toimittajan Vientikunta Munan varastoon Turkuun. Siellä kananmunille tehtiin valotarkastus ja lajittelu, joiden perusteella tuottajat saivat laadun mukaisen tilityksen.
Varsinaissuomalainen osuuskuntayritys oli syntynyt vuonna 1922, kun viidentoista munanmyyntiosuuskunnan jäsenet perustivat yksimielisellä päätöksellä maahamme munakaupallisen keskusliikkeen, Vientikunta Munan.
1900-luvun alun Suomessa kanoja oli vielä joka talossa. Kanoja ei saatu munimaan talvisaikaan, minkä takia munia tuotiin paljon Venäjältä. Tuotannon kehittyessä Suomessa oli tarve myydä ja ostaa munia tehokkaammin.
Ensimmäiset merkit ylituotannon vaaroista alkoivat näkyä Pellervon sivuilla 1950-luvun lopulla: “Nykyisten erittäin alhaisten maailmanmarkkinahintojen vallitessa vienti on kannattamatonta. Vientipalkkiot rasittavat valtion kassaa.”
Leipäviljasta oli vajetta ja voita vietiin paljon. Vastauksena oli kehotus vaihtaa tuotantosuuntaa. Laskuesimerkkinä oli, että karjataloustuotannon supistuminen yhdellä prosentilla merkitsee leipäviljanviljelyn kasvua 10 prosentilla.
Suomen ensimmäinen satatonnari eli elinaikanaan yli 100 000 kiloa maitoa tuottanut lehmä oli kurikkalainen ayrshire-lehmä Nopsa. Saavutus on kirjattu vuodelta 1958.
Vuonna 1959 lihankulutus oli Suomessa 31 kiloa henkilöä kohti. Ruotsissa se oli 47,2, kg Norjassa 33,3 ja Tanskassa 63,9 kg. Vuonna 1997 julkaistun arvion mukaan 1900-luvun alun Suomessa oli syöty lihaa vain noin 50 grammaa henkeä kohti. Luku on kuitenkin suhteutettava siihen, että yli kolmannes väestöstä oli tuolloin lapsia.
ChatGPT: 1960-luku merkitsi voimakasta rakennemuutosta Suomen maataloudessa, kun pienviljelmiä alettiin yhdistää suuremmiksi tuotantoyksiköiksi ja koneellistuminen alkoi toden teolla. Pellervo-lehti seurasi tarkasti maatalouden modernisaatiota ja käsitteli viljelymenetelmien muutoksia, kuten traktoreiden ja muiden koneiden käyttöönottoa tiloilla. Tämä tehosti viljelyä, mutta samalla moni pienempi tila joutui lopettamaan toimintansa.
Lehti tarjosi tietoa siitä, kuinka viljelijät voivat sopeutua näihin muutoksiin ja hyödyntää teknologisia edistysaskeleita tuottavuutensa parantamiseksi. Näinä vuosikymmeninä Pellervo-lehti oli avainasemassa auttamassa viljelijöitä sopeutumaan taloudellisiin ja teknologisiin muutoksiin, joilla oli pysyvä vaikutus Suomen maatalouteen.
Pellervon sivuilla evästettiin niin asumiseen ja ruuanlaittoon kuin kotitarveviljelyyn ja puutarhanhoitoon liittyvissä kysymyksissä. Ruoka-, kudonta- ja neuleohjeet alkoivat korostua lehden sisällössä sotien aikana ja myöhemmin niistä tuli tärkeä osa lehden sisältöä.
Elintasosta ja yksityisen kulutuksen rakenteesta kirjoitti Pellervo-Seuran Markkinatutkimuslaitoksen Viljo Koponen. Vauraus alkoi näkyä: “Vuosina 1948–58 ravintomenot laskivat 46,5 prosentista 37,5 prosenttiin. Vaatetuksen osuus noina vuosina vaihteli 15,5–13,0 % ja asuntomenot 6,0–11,5 %.”
Vaatetusmenoissa tapahtui hyppäys vuonna 1951, jolloin lukema hyppäsi 22,5 prosenttiin. Syyksi epäiltiin vaatteiden ja kenkien vaikeaa saantia sodan jälkeen.
”Maalaiskotien ammatti- ja kuvalehti” Pellervo julkaisi ilmoitushinnat alkuvuoden 1960 numerossaan: koko sivun ilmoitus maksoi 110 000 markkaa ja takakansi 140 000 markkaa. – Traktori saattoi tuohon aikaan maksaa miljoonia markkoja, mutta hintoja ei yleensä kerrottu ilmoituksissa. Kuulostaa kovalta, mutta täytyy muistaa, että markasta pudotettiin kaksi nollaa pois vuoden 1963 alussa. Silloin satasesta tuli yksi markka.
Esimerkiksi Pälkäneellä valmistettu nostolaitesovitteinen lumilinko maksoi tuolloin 70 000 markkaa, ja mopedit olivat lähes samoissa hinnoissa: Helkaman Export-mopo maksoi 53 600 mk ja Hopeasiipi de luxe peräti 79 600 mk.
Myös moottorisahakauppa alkoi kiihtyä, mikä näkyi sahamainosten yleisyydessä. Tuttuja nimiä joukossa olivat muun muassa Husqvarna, Stihl, Raket, McCulloch ja Partner.
Käytettyjen traktoreiden kauppa alkoi yleistyä ja siihen annettiin seikkaperäisiä ohjeita jo vuonna 1960. Artikkelissa korostui erityisesti moottorin kunto ja polttoaineen kulutus, joiden mittaustapoja toivottiin lisää vetokokeen ja jarrutestin ohelle.
Alpo Reinikainen totesi kirjoituksessaan saman asian, josta masinistit edelleenkin nurisevat: “Pahin epäkohta nykyisessä käytettyjen traktoreiden kaupassa lienee se, että niiden hinnat pyrkivät keskimäärin kohoamaan todellista käyttöarvoa suuremmiksi.”
Vuonna 1960 esiteltiin uudentyyppinen, ruotsalaisesta kuivurimallista kehitetty kylmäilmakuivuri. Suoviljelysyhdistyksen Karjalan koeasemalle tehdyssä kuivurissa oli kymmenen kuivatuslaaria, joiden yhteinen lattiapinta-ala oli 40 neliömetriä, ja viljaa niihin mahtui 360 hehtolitraa. Viljankuivaus tapahtui alhaisessa lämpötilassa käyttämällä kovaa tuuletusta.
Lämpö tuotettiin Reaktori B -kattilalla, jossa oli 600 litran polttoainesäiliö ja kiertovesipumppu. Märkää viljaa kuivatessa suurin kosteus poistettiin puhalluksella ja lämpö kytkettiin päälle myöhemmin. Laitos toimi yön yli ilman valvontaa, mikä oli merkittävä helpotus.
Traktorimyynnin huippuvuosi oli 1963 eli sama vuosi, jolloin markasta pudotettiin pois kaksi nollaa. Tuolloin Suomessa rekisteröitiin lähes 16 000 traktoria. Turvaohjaamot tulivat traktoreihin pakollisiksi vuonna 1969. Suomessa toimi parikymmentä hyttivalmistajaa, jotka tekivät jälkiasennettavia hyttejä torjumaan lähinnä talviaikaista viimaa.
Ensimmäisen tehdastekoisen turvaohjaamon esitteli kotimainen valmistaja Valmet 502 -traktorissaan vuonna 1971 – tasalattiaisena ensimmäisen, sillä aiemmissa 700, 900 ja 1100-malleissa oli jo ajanmukaiset lämmitettävät turvaohjaamot. Valmet 502 oli silti mullistava uutuus, koska kiinteänä osana traktoriin asennettu turvaohjaamo alitti ensimmäisenä traktorina 85 desibelin melutason.
Vakolan koetusselostuksista oli omat rivinsä Pellervossa. Lehti ei julkaissut koetusselostuksia, mutta Alpo Reinikainen kirjoitti niistä säännöllisesti, samoin kuin Matti Kares.
Matti Kareksen eräs mielenkiintoisimpia tutkimusaiheita oli Pellervossa julkaistu juttu: Traktoosiko kaiken takana - mikä lääkkeeksi? Siinä pohdittiin painavien koneiden maata tiivistävää vaikutusta, jolle annettiin nimeksi traktoosi.
Kares pohti, miten “iskostunutta maata saataisiin huokoisrikkaammaksi”. Keinoina esiteltiin metallisia paripyöriä eli “luurankolevikepyöriä” ja maan jankkurointia. Jankkurointi tunnettiin jo 1930-luvulla, mutta ajankohtaiseksi se nousi vasta nyt.
Alkuvuodesta 1968 esiteltiin uusia traktorimalleja, kuten Valmet 500 ja Massey-Fergusonin traktorisarja: MF-178, MF-175 MF-165 ja MF-135. Yleisenä huomiona uutisessa mainittiin, että traktoreiden tehot ovat kasvaneet. Pikku-Massikassa “tehoa oli jo 47 hevosvoimaa ja sen sitkeys todettiin Vakolan testeissä parhaaksi, mitä siellä oli 2.2.1968 mennessä mitattu. Sitkeyskerroin oli 17,03.”
Huomionarvoista oli, että jutussa mainittu 65-hevosvoimainen MF-165 maksoi 13 800 markkaa.
Tarina jatkuu artikkelin muissa osissa Pellervo 125 vuotta, osa 1: 125 vuotta maatalouden asialla, Pellervo 125 vuotta, osa 3: Maaseudun rakennemuutos ja autioituminen ja Pellervo 125 vuotta, osa 4: Teknologian harppaukset.
Pellervo-lehti ja siitä myöhemmin eriytetty Maatilan Pellervo on toiminut keskeisenä julkaisuna ja tiedonlähteenä suomalaisen maatalouden ja osuustoiminnan kehityksessä. Lehden 125-vuotinen historia kietoutuu vahvasti yhteen maatalouden merkittävien vaiheiden kanssa.
Maatilan Pellervon artikkeli Haaralan luomutila laajensi työvaatteisiin on yksi kolmesta voittajaehdokkaasta Vuoden 2021 ammatti- ja järjestömediajutuksi Aikakausmedian Editkilpailussa.
Rita Lahti on aloittanut työskentelyn Maatilan Pellervon ja Eläin-liitteen toimitussihteerinä 12.3.2019.
Pellervo-Media on saanut riveihinsä uuden tekijän, kun Anu Artjoki aloitti elokuussa Maatilan Pellervon ja Eläin Pellervon tuottajana Rita Lahden jäädessä vanhempainvapaalle.
