Siirry sisältöön

Utajärveltä löytyy valtakunnan tuotostilastojen kärkipäästä tunnettu Aholan Maito. Tarmo ja Suvi Väisäsen karjan jalostusstrategiassa on todella suuri rooli sukupuolilajitellun siemenen käytöllä. Parhaista eläimistä kasvatetaan tulevaisuuden lehmiä ja muista tuotetaan lihantuotantoketjuun sopivia vasikoita.

– Karjamme perinnöllisen tason tulevaisuus syntyy siemennyshetkellä. Se, millaisia eläimiä saadaan vasikkakarsinaan, vaikuttaa vuosien päähän karjan tuotokseen, terveyteen, työtunteihin ja talouteen, pohtii Suvi.

Aholan Maidossa tuotetaan yli kaksi miljoonaa kiloa luomumaitoa vuodessa. Lypsäviä on noin 160 ja lypsyrobotteja kaksi.
Aholan Maidossa tuotetaan yli kaksi miljoonaa kiloa luomumaitoa vuodessa. Lypsäviä on noin 160 ja lypsyrobotteja kaksi.

Tyttäriä parhaista eläimistä

Sukupuolilajiteltua siementä on käytetty parhaimmille lehmille ja hiehoille jo pitkään.

– Aluksi käyttö oli varovaisempaa, mutta hyvien kokemusten perusteella käytetään nyt kahteen ensimmäiseen siemennykseen aina sukupuolilajiteltua siementä. Mikäli vielä on tarvetta siementää, niin siirrytään normaaliin siemeneen.

Sukupuolilajitellun siemenen ja liharotusiemenen yhdistelmä toimii tilalla toisiaan täydentävänä kokonaisuutena. Parhaista eläimistä kasvatetaan tulevaisuuden lypsylehmiä, ja niistä eläimistä, joista ei haluta uudistuseläimiä, tuotetaan liharotuisia vasikoita. Näin jokaiselle siemennykselle on selkeä tarkoitus.