Sata vuotta maidontuotantoa
Kun maitotilan työt jaetaan neljälle nuorelle osakkaalle, taakka kevenee ja myös vapaa-aikaa järjestyy. Sodankylän Kelujärvellä toimiva maatalousyhtymä Neitola on eräs Suomen pohjoisimmista maitotiloista.
Nämä jutut ovat Kari Lindholmin käsialaa.
Kun maitotilan työt jaetaan neljälle nuorelle osakkaalle, taakka kevenee ja myös vapaa-aikaa järjestyy. Sodankylän Kelujärvellä toimiva maatalousyhtymä Neitola on eräs Suomen pohjoisimmista maitotiloista.
Yhteismetsän perustaminen esimerkiksi perheen kesken on harkinnan arvoinen asia, mikäli puustoa on riittävästi. Tähän kannustaa myös kevyempi verotus. Posiolainen yrittäjä Marko Poropudas perusti yhteismetsän omille mailleen.
Maatalousmaan kuivatus tulee ajankohtaiseksi, kun valtaojat kasvavat umpeen ja vedenpoisto heikentyy. Kevät- ja syystulvat panevat valtaojat kovalle koetukselle. Aikoinaan perustettu ojitusyhteisö on usein olemassa, mutta uinuvana. Varsinkin isot ojitushankkeet hyötyvät ojaisännöitsijästä.
Koivupilkkeen kysynnälle ei näy loppua, kun sähkön hintapiikit hipovat pilviä. Polttopuut varataan nykyään hyvissä ajoin, mutta toimituserien koko on pienentynyt, kertoo polttopuita urakoiva metsätilan isäntä Ali Vaarala.
Harvennushakkuu moottorisahalla on kannattavaa työtä omatoimiselle metsänomistajalle. Erityisesti silloin, kun saantona on kuitua ja energiapuuta.
Metsäsijoittaja Harri Suutari tekee harvennushakkuut omalla korjuukalustolla. Tavoitteena on kasvattaa kuiturungot tukeiksi.
Suomessa on ainakin 12 miljoonaa rajamerkkiä, joista joka viides on hukassa. Rajojen etsimisestä aiheutuu ylimääräisiä kustannuksia muun muassa puunkorjuuseen.
Kun lämpöyrittäjä siirtyi hotellibisnekseen, kuoriutui Rovaniemen entisestä metsäopistosta Hotelli Metsähirvas. Samalla ison kiinteistön öljylämmitys vaihtui hakelämmitykseen.
Metsäpalo poltti 20 000 hehtaaria tunturiylänköä Pohjois-Sallan Tuntsalla kesällä 1960. Viime talvena Tuntsan nuorta männikköä harvennettiin talvisavotalla.
Lypsyaseman vaihto lypsyrobottiin toi uutta virtaa Jäärnin tilalle. Robotin myötä perheen poika sai uskallusta lupautua tilan jatkajaksi.
Metsäalan koulutus on nykyään niin suosittua, etteivät läheskään kaikki pääse siihen. Lapin Koulutuskeskus Redun metsäkonesimulaattori etsii vertaistaan maailmalla.
Vaikka metsätilojen hinnat ovat nousseet viime vuosina pohjoisessa, on metsään sijoittaminen edelleen kannattavaa, kertoo Nordic Silva Oy:n toimitusjohtaja Markku Kouva Oulusta.
Lehdet + verkkosisällöt vain 119 €/vuosi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.